Flow muistoja

DSC_6269 copy.jpg

Kun 7 vuotta sitten näihin aikoihin poikaystäväni soitti kesken baari-illan ja ilmoitti lähtevänsä Flow-festivaaleille, jouduin kyselemään pariin kertaan, että jaa minne? Tapahtuma teki kuitenkin häneen lähtemättömän vaikutuksen, ja seuraavana vuonna olin itsekin paikalla. Facebookin kuvan mukaan minulla on ollut pinkki tukka, musta iso biker-takista leikattu liivi, bootsit ja muutenkin enemmän Tuskaan sopiva vaatetus. 

Muistan, että harvat ystävistäni edes tiesivät koko festareista tuolloin ja vain muutama osallistui. Paikan päältä löytyi kourallinen kavereita ja tuttuja. Muistan että istuimme backyardilla syömässä festareille epätyypilisiä ruokia, joka puolella oli melko väljää ja tunnelma jotenkin hillitty. Lykke Li perui esiintymisensä ja yritin niellä kiukkuani. Se oli nimittäin pääsyy, miksi olin lipun hankkinut. 

Näistä ajoista on kuitenkin tultu pitkälle ja nykyään festari on ehdottomasti yksi kesän kohokohdista. Niin monia hyviä muistoja liittyy noihin kolmeen päivään vuosien varrella. Yhtenä vuonna isäni ja äitipuoleni päättivät lähteä meidän mukaan ja bailasimme tappiin asti heidän kanssaan. Myös etkot ja jatkot ovat vuosien varrella jo niin vakiintuneet, että niistä luodaan facebook-event jo heti edellisen Flown päätyttyä. 

Kolmeksi päiväksi astuu sellaiseen Flow-kuplaan, jossa näkee enemmän tuttuja kuin koko vuoden aikana, laittaa taas perinteisiä tekstiviestejä kavereille Whatsapin sijaan ja huomaa että edelliset viestit on laitettu tasan vuosi sitten, syö parasta festariruokaa mitä voi kuvitellakaan ja eksyy aina jonkin huikean bändin keikalle, josta ei ole aiemmin kuullutkaan. 

Kuinka moni tulossa festaroimaan?

DSC_6271 copy.jpg

DSC_6284 copy.jpgDSC_6316 copy.jpg

DSC_6226 copy.jpg

DSC_6243 copy.jpg

DSC_6321.jpg

DSC_6283 copy.jpg

DSC_6228.jpg

Shirt – Gina Tricot, Bra – Lindex, Jewellery – Thomas Sabo & vintage , Belt & Hat & Skirt – 2nd hand

Pictures: Tomi Taskula

Kommentit (3)
  1. Hei, jos sinua kiinnostaa aika rankka ja syvällinen blogi niin käy tsekkaamassa mun uusi blogi! 🙂 http://www.lily.fi/blogit/my-bad-luck

  2. haha, mulla on ihan sama fiilis Flowsta. Kolme päivää elää sellaisessa omassa kuplassaan, jossa kaikki on ihanaa, kaunista, hauskaa, onnellista ja rakkaudentäyteistä! <3 Kesän ehdoton kohokohta! Oon nukkunut viimeiset kolme yötä huonosti, ku en malttaisi pysyä enää pöksyissäni, haha 😀

    1. Hahahaa tiedän tunteen!! Ja nyt onkin sitten tyhjä olo, kun tietää että pitäisi taas vuosi jaksaa odottaa <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *