Identiteettikriisistä mielenrauhaan

Aloin Hennan inspiroimana summaamaan hiukan kulunutta vuosikymmentä, ja jouduin sitä ennen hetken miettimään, minkälaista elämä oli 10 vuotta sitten?

Asuin Iso-Roobertinkadulla ihan mielettömän ihanassa 1800-luvun vuokrakämpässä ystäväni kanssa kämppiksinä pienissä neliöissä. Olin alkanut juuri seurustelemaan elämäni rakkauden kanssa, mutta koko muu elämä oli vähän levällään. Olin aiemmin lukenut Kauppakorkeakouluun ja siinä samalla ymmärtänyt, ettei se kiinnosta tarpeeksi. Olin luopunut baarimikon työstä ja aloittanut hommat lentokentällä ostaakseni hiukan aikaa miettiä, mitä haluan tehdä. Latu oli siis auki, mutta suuntaa ei päätetty.

Tästä syystä olinkin melkoisen identiteettikriisin pyörteissä ja sitä kriisiä kestikin jonkin aikaa. Olin pitänyt akateemista koulutusta niin itsestäänselvyytenä, että ajatuksesta oli vaikea luopua. Vielä viimekin vuonna vilkuilin maisterihakuja, mutta nykyään se ei enää tunnu miltään identiteettiä määrittävältä tekijältä. Muistan, että suurin pelkoni niihin aikoihin oli jonkinlainen ”jämähtäminen”. Pelkäsin että huomaan 10 vuoden päästä olevani tismalleen samassa pisteessä, enkä koskaan kouluttautuisi tai etenisi urallani. Nyt se tuntuu hullulta ajatukselta, mutta tuolloin pelko oli aivan todellinen.

Samana vuonna ostin ensimmäisen asuntoni, seuraavana hain kouluun ja lopulta myös perustin tämän blogin. Jälkikäteen ajateltuna voi todeta, että ihan hyvä tuli vaikka suunta ei ollutkaan vielä 10 vuotta sitten selvillä. Tämä seuraava vuosikymmen on kuitenkin mukava aloittaa hiukan selkeämmistä lähtökohdista ja rauhallisemmalla mielellä.

Mutta nyt kun olen saanut raamit tälle edelliselle vuosikymmenelle, on aika summailla mitä siitä jäi käteen.

Parasta: Mahdollisuus reissata niin paljon poikaystäväni kanssa, elää diginomadina ja tehdä luovaa työtä samalla.

Ärsyttävintä: Ne hetket, kun olen tuskaillut tulevaisuuden kanssa ja epäillyt, että tuleekohan siitä yhtään mitään. Pitkä prosessi asunnon etsimisen kanssa ja jokainen kämppä, joka meni jostain syystä sivu suun, johon oli jo ehtinyt mielessään muuttaa. Henkisestä kasvusta johtuvat kasvukivut.

Kasvattavinta: Matkat ja muihin kulttuureihin tutustuminen. Luin juuri lehtijutun, missä haastateltava sanoi että ”jokaisen kaupungin energia vaikuttaa siihen, millainen ihminen siellä itse on.”. Allekirjoitan tuon täysin, ja koen että reissaamalla on saanut avattua itsestään sellaisia puolia, jotka ovat täällä Helsingissä ollessani jääneet täysin huomaamatta.

Surullisinta: Isovanhempien kuolemat.

Onnellisinta: Yhteinen aika läheisten kanssa.Uudet ystävyydet. Reissut. Rauhalliset aamut. Yöt, jotka ovat jatkuneet pikkutunneille saakka. Hyvät keskustelut.

Rankinta: Perheenjäsenen vakava sairastuminen.

Helpointa: Kiitollisuus. Identiteettikriiseilyni jälkeen olen osanut olla todella onnellinen arjesta ja siitä minkä näköinen se on ollut.

Vaikeinta: Oman yksityisyyden menettäminen tietyllä tapaa.

Rohkeinta: Palkkatyön lopettaminen ja hyppääminen täyspäiväiseksi yrittäjäksi. Minulla oli hyvä työpaikka lentokentällä, jossa olin edennyt esimiestehtäviin ja viihdyin siinä. Samaan aikaan tein kuitenkin täyttä kouluviikkoa ja julkaisin päivittäin 1-2 postausta blogiin. Jostain oli karsittava ja siinä vaiheessa tein silloin hurjalta tuntuvan päätöksen lopettaa lentokenttätyöni.

Fiksuin teko: Sijoittamisen aloittaminen. Kunpa tämän olisi tehnyt jo 10 vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Seuraavaa vuosikymmentä summatessani voin olla vielä iloisempi tästä, että aloitin sen ”näinkin aikaisin”.

Tyhmin teko: Aikailin liian pitkään kouluun hakua, sillä todennäköisyydet sisäänpääsyyn oli niin pienet etten uskonut mahdollisuuksiini, vaikka lopulta sain täydet pisteet pääsykokeesta. Ja oikeastaan sama tyhmyys on seurannut myös monissa muissa asioissa vuosien varrella, joita olen jättänyt peloistani johtuen tavoittelematta tai tekemättä. Seuraavalle vuosikymmenelle toivon lisää itsevarmuutta tällaisissa asioissa ja luottoa omaan tekemiseen.

Opeteltua: Sen, ettei kukaan muu ole vastuussa onnellisuudestani. Jos haluan jotain, ei kannata odottaa, että joku muu on valmis tekemään sen kanssani vaan niitä unelmia voi tavoitella myös itse.

Ominaisuus, josta opin pois: mustasukkaisuudesta ja turhasta huolestumisesta. Elämä on paljon helpompaa, kun siihen luottaa, eikä koko ajan pelkää asioita mitkä voisivat mennä pieleen. Nykyään tuntuu ihan hullulta ajatukselta, että olen ollut joskus mustasukkainen tai miettinyt kaikkia pahimpia mahdollisia asioita, joita voisi tapahtua.

Merkityksellisin uusi asia: 3 naista, jotka tulivat 5 vuotta sitten elämääni jäädäkseen. Heidän kanssa on ehtinyt kokea jo vaikka mitä ja sydämessä oikein vihlaisee jos mietin edes elämääni ilman heitä.