Ihmiset, joita ärsyttää kaikki
En ole small talkin fani lainkaan ja on kestänyt kauan totutella siihen, että sitä vain täytyy harrastaa tietyissä tilanteissa. Jenkeissä ollessa siihen ehti kuitenkin tottumaan hyvin ja se alkoi tulla jo hyvin luonnostaan. Kuitenkin Suomeen palatessa olen alkanut miettiä, kuinka täällä small talk-kulttuuri on usein paljon negatiivismpaa. Siinä missä Jenkeissä kaikki on ”AMAZING ja wonderful”, täällä kaikki on usein yllättävän huonosti, vaikka oikeasti ei olisikaan.
Tiedättekö kun on ihmisiä, joita tuntuu ärsyttävän kaikki? Joka toinen puheenvuoro alkaa jollain, mikä taas v*tuttaa. Ihmiset, joita ei tunne, ja joiden ei tarvitsisi millään tapaa vaikuttaa heidä arkeensa, tapahtumat jotka eivät kosketa heitä, muiden onnistumiset, jotka eivät ole heiltä millään tapaa pois tai toisten väärin eletty elämä? Tällaisia tyyppejä on tosi paljon ja olen miettinyt, mistä kaikki tuo pahoinvointi johtuu? Keskustelu junnaa ärsyttävien asioiden ympärillä ja asioissa jotka ovat melko kaukana heidän omasta elämästään.
Onko kyse siitä, ettei oma elämä ole tarpeeksi tapahtumarikasta, vaan pitää sen sijaan puida muiden asioita? Ei uskalleta itse ottaa riskejä tai tehdä mitään, joten arvostellaan niitä jotka uskaltavat? Tai onko kyseessä oma riittämättömyyden tunne, jota peilaillaan muiden onneen ja saavutuksiin ja yritetään painaa niitä alas toivoen sen samalla nostavan itseään vähän ylemmäs? Vai onko kyseessä tottumiskysymys? On helpompi valittaa kaikesta, kun on yksinkertaisesti vain tottunut tekemään niin?
Varmasti useasti kyseessä on monen asian summa. Silti jaksan ihmetellä, kuinka tyhjänpäiväisistä asioista ihmiset tuntuvat ärsyyntyvän. Turhista julkkiksista, naapurin uudesta autosta, puolitutun ylennyksestä, televisio-ohjelmista tai sukulaisen elämäntapamuutoksesta. Tuntuu jo ajatuksen tasolla todella kurjalta elämältä sellainen, jossa täytyy pahoittaa mielensä niin useasti, asioista jotka eivät oikeastaan millään tapaa liity itseensä. Mitä vähemmän näihin asioihin kiinnittäisi huomiota ja antaisi omaa aikaansa, sen vähemmän niitä huomaisi omassa arjessaan.
Itse ainakin mielummin kuulun heihin, jotka puhuvat mieluimmin ajatuksista, asioista, tunteista ja oivalluksista, kuin siitä mitä muut ihmiset tekevät. Haluan itse tehdä, nähdä, kokea ja keskustella oikeista asioista. Haluan keskustellessani tietää miltä erilaiset asiat tuntuvat, mitä ajatuksia jostain herää? Haluan puhua vaikeistakin asioista, kuolemasta, peloista, unelmista, henkisyydestä, epävarmuudesta, virheistä, oppimisista, maailmankaikkeudesta ja älykkyydestä. Meissä kaikissa on niin paljon syvyyttä ja kaikki mielenkiintoisimmat asiat löytyvät pinnan alta.
Miksi siis tuhlaisimme aikaamme keskittämällä kaiken energiamme asioihin jotka muissa ihmisissä ärsyttää? Miksi emme keskity etsimään sitä hyvyyttä, kauneutta ja upeutta mitä ympärillä on ihan yhtä paljon? Seuraavan kerran, kun meinaan kysyä ”mitä kuuluu?” taidankin kysyä jotain yllättävämpää, kuten ”mistä olet haaveillut lähiaikoina?”.
