Innokkuutta ilmassa

DSC_2768.jpg

Rakastan tätä takkia ja sitä fiilistä, minkä väristä saankaan. Olen ollut muutenkin poikkeuksellisen innokkaalla fiiliksellä lähipäivät. Ehkäpä kevät tekee jo tuloaan mielessäni. Innokkuus tuntuu eri paikassa kuin onnellisuus. Se valtaa koko kehon, saa energiseksi, mielen hiukan valppaammaksi, silmät hiukan avonaisemmiksi ja ryhdin paremmaksi. Viime päivinä innokkuutta on lisänneet muun muassa seuraavat asiat:

Meiltä veloitettiin 50 euroa kun palautimme Ruotsissa vuokra-auton tankkaamatta sitä täyteen. Olimme saaneet auton vajaalla tankilla ja olisin selittänyt tämän palautuksen yhteydessä. Kuitenkaan ketään ei ollut silloin paikalla ja jouduimme vain tiputtamaan avaimet postiluukkuun. Odotetusti tästä tuli kuitenkin lasku myöhemmin ja laitoin perään lyhyen sähköpostin aiheesta ja liitin kännykkäkuvan vajaasta tankista. Seuraavana päivänä olikin jo pahoittelumaili tullut ja rahat palautettu tilille, vaikka olin jo ehtinyt olettaa ettei rahoja tulla koskaan saamaan takaisin. Pieni asia, suuri ilo!

Uuden kämpän remonttisuunnitelmat alkavat pikkuhiljaa selkiintyä ja Pinterest-tili olla täynnä fiiliskuvia. Samalla kaupanteko päivä lähenee ja kohta olemme varmuudella yhteisen kodin omistajia. Rempan suunnittelu on ollut yllättävän hauskaa, kun ei ole vielä mikään kiire toteutuksen kanssa. On voinut rauhassa pallotella erilaisia ideoita ja ehtinyt innostua monista ratkaisuista. En meinaa pysyä housuissani! 

Sain postissa viime viikolla tilaamani kirjan sijoittamsiesta ja olen ahminut sen jo melkein parissa päivässä. Todella helppolukuinen ja asiat on selitetty todella yksinkertaisesti. Sen jälkeen on lukenut talousuutisiakin ihan eri silmällä. Välillä tosin jotkut kohdat on ärsyttäneet sillä on tullut vähän sellainen naisia aliarvioiva fiilis (vaikka kirjoittajatkin toki ovat naisia), esimerkiksi puhuttaessa siitä ettei merkkilaukku ole sijoitus. Mietin, että ajatteleeko oikeasti joku sen sitten olevan? Tästä huolimatta suosittelen ehdottomasti kirjaa muillekin. 

Olen ollut innostunut myös ruoanlaitosta, tai tarkemmin ottaen Julian törkeän hyvän meksikolaisen kanakeiton valmistamisesta. Miksi, oi miksi, testasin tätä vasta nyt, vaikka kaikki ovat sitä minulle hehkuttaneet?! Toivoisin Julialta omaa keittokirjaa, sillä jokainen kokeilemamme resepti on jäänyt perheemme vakkariruoiksi. Olen myös fiilistellyt sitä, että vihdoin vuosien jälkeen alan pikkuhiljaa sietää hiukan tulisia makuja. Ajattelin tällä viikolla kokeilla tätä kasvisversiona. Kanan voisi korvata vaikka pannulla paistetuilla ja maustetuilla kikherneillä!

Olemme alkaneet tehdä iltapalaksi vihersmoothieta ja lukuisten allergioideni takia sitä on ollut vaikea saada hyvän makuiseksi. Laitamme yleensä banaania, tyrniä (pakasteena), pinaattia, lehtikaalia, selleriä, ja mangokuutioita tai -melbaa. Mango yleensä pelastaa juoman, mutta toisinaan tuloksena on melko nurmikolta maistuva juoma. Siitä huolimatta fiilis on aina todella ravittu tämän satsin jälkeen!

Mitäs teidän (alku)kevääseen kuuluu?

DSC_2796 copy.jpg

DSC_2799.jpg

DSC_2784.jpg

DSC_2808.jpg

DSC_2818.jpg

Jeans – Monki , Shirt – Nelly (here*), Coat – River Island (here*), Bag – borrowed from a friend

Kommentit (13)
  1. Haha, mä yritin kuumeisesti muistella miten omat vihersmoothiekokeilut alko ja oliko suhtautuminen makuihin toisenlaista sillon. Nykyään mä nimittäin teen joka aamu vihersmoothien, johon tulee kauramaito/ kookosvesi pohjaksi ja perään menee selleri, lehtikaalia, inkivääriä, raaka kananmuna ja sitten pientä makeutta tuomaan vajaa puolikas banaani. Ja mun mielestä se on niin sairaan hyvää, eikä yhtään liian ”vihreää” 😀 toi sun smoothie kuulostaa ihan jo liian herkulliselta kaikkine hedelmineen 😀 Ehkä kaikkeen tottuu siis. Ainakin inkivääriä ja selleriä tekee mieli jatkuvasti lisätä, koska ne antaa kivaa potkua siihen smoothieen ja tuntuu että niihin makuihin tottuu tosi nopeesti. Tsemppiä hyvän makuyhdistelmän löytämiseen! 🙂

    1. EIkä! 😀 toivottavasti omakin maku tottuu pikkuhiljaa. Toi selleri puskee ainakin niin voimalla läpi tosta joka kerta, että oon anonu sen määrän pienentämistä poikaystävältä. Haha, toivottavasti tähän tottuisi pian! Meilläkin on välillä ollut kananmunaa ja inkivääriä. Se inkivääri antaa kyllä kivasti potkua. 

  2. Aivan ihanan värinen toi sun takkis! Pitäis ehkä itsekin hommata joju pirtee yksilö, kaikki vaan mustaa tai harmaata. Kiva lueskella teidän kämppäsuunnittelmia, siitä tulee varmasti upea koti. Itse en ymmärrä mitään sijoittamisesta, voisi olla paikallaan lukea joku kirja. Asuntosijoittaminen kiinnostais ehkä eniten sijoitusmuotona, mutta ei ehkä ole nyt ajankohtainen. Me vietetään meidän alkuvuotta Etelä-Ranskassa. Muutama viikko jo oltu ja kolmisen viikkoa vielä edessä. On niin ihanaa kun on valoisaa ja suhteellisen lämmintäkin. Kiva heittää joka päivä lenkkiä vähän eri paikoissa ja oon jaksanut paneutua taas valokuvaukseen. Jotenkin Suomessa oli niin pimeetä silloin kun lähdettiin, että hyvä kun jaksoi tsempata päivän kunnialla maaliin.

    1. OOOh, Etelä-Ranska kuulostaa aivan ihanalta! Täällä on tällä hetkellä tää lumi-inferno 😀 Ja alan jo vähän katua sitä että toivoin viikko sitten lunta. Nyt sitä nimittäin piisaa polven korkeudelle asti. Nauttikaa siis Ranskasta! <3 Ja suosittelen tota kirjaa kyllä ehdottomasti, mikäli yhtään aihe kiinnostaa 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *