INNOSTU LIIKAA!

Oletteko koskaan tulleet miettineeksi, kuinka masentavia sanontoja meillä suomalaisilla on? Niinkuin esimerkiksi ”itku pitkästä ilosta”. Ihan kuin iloisuus auttamatta johtaisi johonkin surulliseen. Meitä suomalaisia kasvatetaan pienestä pitäen siihen, ettei saa iloita. Myös ”kel onni on, se onnen kätkeköön” -lausahdus jatkaa samaa linjaa. Eli vaikka olisitkin iloinen ja onnellinen, älä nyt herranjestas näytä sitä ainakaan kellekään. 
 
Pienenä minua raivostutti yli kaiken yksi fraasi: ”Älä nyt innostu vielä liikaa.” Muistan paljon tilanteita, jossa olin inspiroitunut jostain asiasta ja hehkutin siitä innoissani jollekin ja minua kehoitettiin olemaan innostumatta liikaa. Jos totta puhutaan, sanonta ärsyttää edelleen aivan yhtä paljon. 
 
Ystäväni juuri yksi ilta pauhasi minulle silmät loistaen asiasta, josta oli innostunut. Samalla hän toisteli itselleen, että ”joojoo ei saa nyt innostua liikaa.” Miksi? Senkö takia että haluamme aina varautua siihen pahimpaan mahdolliseen skenaarioon? Tuntuuko se tappio jollain tavalla helpommalta, jos ikinä ei ole edes lähtenyt onnistumaan täydellä sydämellä? 
 
Jos minulta kysytään, innostuneet ihmiset onnistuvat paljon suuremmalla todennäköisyydellä, kuin ne ketkä varautuvat jo valmiiksi pahimpaan. Innostuneisuus näkyy ja tarttuu muihin ja sillä energialla voi saada aikaan vaikka kuinka hienoja asioita. 
 
Näin kirjoitin hiukan yli vuosi sitten. Muistan elävästi tuon keskustelun ystäväni kanssa. Muistan kuinka hän ensin maalaili melko uskomattomaltakin kuulostavia haavekuvia ja puhuimme siitä, kuinka oikeastaan tuntuu että kaikki on mahdollista. Hän uskalsi lopulta innostua, miettimättä liikaa erilaisia kauhuskenaarioita siitä, mitä kaikkea voisi mennä pieleen. No kuulkaas, nyt jälkikäteen kun asiaa katselee, niin ystäväni sai kuin saikin kaikki nämä asiat, mitä silloin osasi jo kuvitella ja vielä enemmän. Tämä vuosi on taas opettanut entistä enemmän tekemään rohkeita päätöksiä ja ottamaan välillä suuriakin riskejä.
 
Mikäli plan A ei toimi, voi aina vaihtaa suunnitelmaa! Mitä enemmän tarttuu haasteisiin tai luottaa omaan vaistoonsa, sitä helpompaa on jatkossakin lähteä ennakkoluulottomasti mukaan uusiin juttuihin. Jos odottaa ensimmäistä siirtoa niin kauan, että on selvittänyt kaikkiin auki oleviin kysymyksiin vastaukset, ei koskaan pääse mihinkään. 
 
Innostunutta viikkoa toverit! 

Kommentit (11)
  1. jep sain hurjasti irti tästä! Olen itsekkin aina ajatellut kun jotain mukavaa on ollut tulossa, että etten vain innostuisi liikaa jos jotan sattuisi ja en saisikaan kokea sitä mitä olin kauan odottanut. Tätä negatiivistelyä lisäsi vielä kun olin kauan odottanut ja intoillut ystäväni kanssa matkasta Tanskaan mutta aivan yllättäin sattui paha tulipalo joka esti matkan, varsinkin tämä tapahatuma sai ajattelemaan että mitä enemmän odotan ja intoilen sitä enemmän petyn jos jotain taoahtuu ja juttu peruuntuu.. Tätä lukiessa tajusin miten väärin ajattelen! Eihän mitään ikinä tavoita jos ei innostu asiasta, todellakin totta tuo että innostuneet ihmiset onnistu paljon varmemmin kuin ne ketkä sitä epäonnistumista pelkää :–)

  2. Asiaa nainen! Olisi mielenkiintoista tietää, missä vaiheessa suomalaiseen kulttuuriin on tosiaan iskostunut tuo ”negatiivinen vaatimattomuus” ja ajatus siitä, että epätoivottu lopputulos on jopa mahdollisempi, kuin toivottu. Etenkin, kun ne unelmat pidetään usein salaisina: haaveita vähätellään ja samoin tunnereaktiota niiden toteutumatta jäädessä ”no eihän siitä olis kuitenkaan mitään tullu, parempi näin”. Minä uskon lisäksi siihen, että vaikka kuinka ihminen hillitsisi innostustaan pettymyksen varalle ja rauhottelisi mieltään, halu onnistua tai saavuttaa asioita säilyy yhtä voimakkaana – toisin sanoen, on ihan sama hypetätkö etukäteen, pettymyksen tunne on sisäisesti samanlainen.

    Toinen puoli tässä asiassa on juuri pelko. Ei siis pelkästään se, että koreilu tai innokkuus olisivat itseisarvoltaan huonoja asioita, vaan kyseessä on suojautuminen pahalta, epävarmuus ja pelkääminen. Miksi suomalaiset pelkäävät ja miksi itsetunto/itsevarmuus on niin hankala juttu meille? (ja miten voi olla, että kokonainen kansakunta on oppinut saman ”nyt menee liian hyvin, kohta tapahtuu jotain ikävää”-ajattelumallin?) Okei, tätä voisi jatkaa pidemmälle, mutta hillitsen itseni 😀

    PS. jos ikinä kenestäkään bloggaajasta on tullut ajatus, että olisipa kiva tavata tuo ihminen, niin sinusta! Ainakin blogipostausten perusteella ajatusmaailma on niin kovin samalainen, etenkin Sara K:n blogin antaman elämänfilosofiakurssin jälkeen 😉

    1. Voi kuinka ihanasti sanottu! <3 Kiitos! Mulla on sellainen teoria, että toi jotenkin liittyy siihen, että pelätään omien kasvojen menettämistä muiden ihmisten edessä. Eli vähän sama teoria, että jos kaatuu ja kukaan ei ole näkemässä, niin kyllähän se silti sattuu yhtä paljon, mutta ainakaan se ei ole niin noloa. Eli jos toitotamme omista unelmistamme ja lähdemme innokkaina tavoittelemaan niitä, on se jollain tavalla nolompaa, jos ne eivät onnistukaan. Ja olen myös samaa mieltä tuossa, että meillä suomalaisilla on kyllä harmillisen huono itsetunto. Veikkaan kuitenkin, että sekin on tässä hiukan parantumassa uusien sukupolvien myötä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *