Intiaanikesä

DSC_0972.jpg

Jotenkin tuntuu, että elokuun alkaessa kesä on automaattisesti ohi. Varsinkin tällaisina aamuina, kun koti on pilkkopimeenä eikä auringosta näe pilkahdustakaan. Ehkä tämä juontaa juurensa koulujen alkamiseen tai lomien loppumiseen. Kuitenkin tähän aikaan tulee välillä sellainen alakuloinen ja haikea olo. Oliko se nyt tässä? Vaikka järjellä tiedän, että kesähän on vasta puolessa välissä. Nykyään usein parhaat ilmatkin koittavat vasta elokuun aikana. 

Yritän nyt sysätä nämä ajatukset syrjään ja keskittyä nauttimaan tästä hetkestä. Vielä saattaa olla kesän kohokohdat edessä, joten turha takertua muistoihin. Edelleen on aikaa kesämekoille, farkkutakeille, terassilounaille, kallioviineille, auringonlaskujen tuijottamisille, uintiretkille ja mölkky-turnauksille. Vielä ehtii Linnanmäelle, uimastadikalle, sompasaunaan, merikerholle, mustikkamaalle, Lonnaan tai Suomenlinnaan. 

Ja onhan elokuun pimenevissä ja lämpimissä illoissa ihan oma taikansa. Tavallaan pienen pieni osa minua odottaa jo arkeen palaamista, vaikka näin yrittäjänähän ei siinä ole kovastikaan eroa tästä ”lomasta”. Kuitenkin jokin henkinen muutos ainakin. Takaisin toimistolle, tehokkuus taas maksimiinsa ja rutiinit arkeen. Saa pian taas kaivaa tuikut laatikoista ja keskittyä kotihommiin.

Meillä on myös asunnon ostoprojekti edessä, joka varmaan laitetaan pikku hiljaa liikkeelle syksyllä. Siinäkin on jotain rauhoittavaa, kun voi ”tuhlata” aikaa istumalla koneen kanssa peiton alla vaikka puoleen päivään lauantaina Pinterestin maailmassa. Ei ole sellainen olo, että jokainen hetki pitäisi käyttää jotenkin hyväksi. Se on nimittäin melko uuvuttavaa. Ja myönnän olevani juuri se tyyppi kesäisin. 

Mutta onneksi ei ole ihan vielä sen aika. Tänään suuntaan kohti Allas Sea Poolia, sillä Kauriinmetsästäjillä on keikka siellä. Ehkäpä sitä ennen voisi käydä jopa saunassa ja pulahtamassa merialtaassa! Säätiedotuskin lupasi ilman paranevan kolmen aikaan. Salaa toivon vielä kunnon intiaanikesää.

DSC_0949.jpg

DSC_0989.jpg

DSC_1004.jpg

DSC_0975.jpg

Dress- Revolve, Jacket – Levi´s (Carlings)

Pictures: Sara Vanninen

Kommentit (4)
  1. Ihanat kuvat, wau! 🙂 Ja tuo asukokonaisuus myös! 

  2. Hei nää kuvat on i-h-a-n-a-t <3 Ootko käyttänyt näissä jotain tiettya filteriä (VSCO tms.) vai jotain omaa?

    1. Voi kiitos! <3 Ihan oman tein, kun näihin sopi mun mielestä vähän tällanen old school -tyyli! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *