Itsekuri

 

Minulta usein kysytään, miksi en syö ikinä herkkuja? Miten minulla on niin hyvä itsekuri? Eikö minun tee ikinä mieli pullaa? Aionkin nyt paljastaa itsekurini salaisuuden 🙂

 

Ihmiset, jotka tuntevat minut hyvin tietävät, etten ole ikinä ollut oikeastaan makean perään. Paheitani on yleensä rasvainen ja suolainen ruoka, kuten juustot. Ainoat kerrat, kun olen oikeastaan himoinnut karkkia ja leivonnaisia ovat olleet ”herkkulakon” aikaan. Kummallistako?

Miettikääpä asiaa hetki tältä kannalta. Jos kiellän teitä ajattelemasta vaaleanpunaista elefanttia juoksemassa, mitä te ensimmäiseksi teette? No, varmasti ajattelette sitä vaaleanpunaista elefanttia juoksemassa. Miksi? Vaikka juuri kielsin tekemästä sitä.

Alitajuntamme on hassu sinänsä, koska se ei tunnista kieltosanoja. Sen takia useimmiten tällaiset lupaukset, kuten ”en syö karkkia”, saavat sinut ajattelemaan karkkia vain entistä enemmän. Aivan samalla tavalla toimivat muutkin fraasit, joita syötämme alitajunnallemme.Ajattelepa, että ”En juo alkoholia seuraavana viikonloppuna” ja voit olla varma että kurkkua kuivaa entistä enemmän viikonlopun koittaessa.

 

Mitä siis avuksi? Sen sijaan, että ajattelet jatkuvasti ”Älä syö herkkuja” vaihda se vaikka ajatukseen ”Haluan näyttää hyvältä alasti!”. Kuulostaako huuhaalta? Itse uskon, että meidän alitajunnalla ja mielellä on erittäin paljon mahdollisuuksia, mutta väärin käytettynä omat ajatusmallimme voivat olla juuri niitä, mitkä kerta toisensa jälkeen saavat meidät epäonnistumaan. ”Minä en epäonnistu tässä” on sinänsä harmillinen ajatusmalli. Ajattele mielummin ”Minä onnistun tässä”.

 

Kannattaa kokeilla, vaikka et uskoisikaan. Mitä harmiakaan siitä voisi olla? Ja minkä takia tuntuu, että jotkut ihmiset onnistuvat aina kaikessa ja toiset epäonnistuvat? Tässäpä saattaa hyvinkin olla syy. Ajatelkaa positiivisia asioita, niin niitä alkaa myös tapahtumaan. Ja mitä enemmän tavoitteitasi saavutat, sitä isommista asioista alat unelmoimaan!

Oletteko samaa mieltä? Onko jollain juuri tällaisia kokemuksia? Jakakaa ihmeessä tarinoitanne! 🙂 Kuvat täältä EDIT: Kuulin juuri, ettei aikaisemmin ole anonyymit pystyneet kommentoimaan. Nyt se on korjattu!

Kommentit (21)
  1. Saat toki:) Tuo herkkupäivä on varmasti todella hyvä ratkaisu! Sitten ei tarvitse kokonaan kieltäytyä, eikä se herkuttelu lähde ihan käsistä;)

  2. Moi! Saanko linkata tän postauksen Facebook seinälleni? Musta tää oli niin totta ja ajattelen itsekkin samanlailla, että jos nyt kieltäisin itseltäni esim. ”en syö herkkuja kuukauteen” niin aivan varmasti sitä karkkia tekee mieli tuplasti enemmän. Oon nyt vuoden aikana laihtunut melkein 30kg ja oon aika perso makeelle.. 😀 Siksi mulla onkin ”herkkupäivä” joka perjantai, koska haluan pitää herkkujen syönnin kohtuullisena, myös näin kesällä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *