Itseruskettavat vertailussa

20170521_180857 copy.jpg

Monille tuntuu itseruskettavat olevan sellainen kirosana. Itsellänikin meni tovi, että palauduin niistä teini-iän traumoista, joissa tumman oranssi ja läikikäs iho pilaa jokaikisen niinä vuosina otetun valokuvan. Nykyään on onneksi vähän laadukkaampia vaihtoehtoja päivetyksen hankkimiseen. En tosiaan halua kärventää ihoani koko kesää auringossa, kun kauniin värin saa yhtälailla purkistakin. 

Vertailinkin hiukan muutamia vaihtoehtoja ja päätin jakaa huomioni myös teidän kanssanne. Omaksi lemppariksi nousi ehdottomasti tanstoren For All My Eternity, jota tulen varmasti tilaamaan jatkossakin. Parasta siinä on se, että se ei lähde rumasti kuoritumaan, vaan kuluu melkein yhtä tasaisesti kuin tavallinenkin rusketus. Se pelastaa myös tilanteen, jossa on jo lähdössä ovesta ulos ja tajuaa että koivet loistaa ihan vitivalkoisina. Ei muuta kuin purkki käteen ja pari minuuttia myöhemmin jalat on jo kauniin päivettyneet. 

DSC_8033.jpg

 

Muutamia yleishuomioita itseruskettavista: jokaisella on omat mieltymykset, joten kannattaa kokeilla eri tuotteita. Joku pitää rasvasta ja toisen lemppariksi nousee vaahto. Joku haluaa vain pientä sävyeroa ja asteittain ruskettavaa tavaraa, kun taas toinen haluaa näyttää siltä kuin olisi maannut juuri 3 viikkoa Balilla. Iho kannattaa kuoria ennen levittämistä, ja vaahdon levitykseen kannattaa ostaa kinnas. Polvet, nilkat, kyynerpäät ja muut kuivemmat kohdat saattavat imaista väriä vähän reippaammin, joten niiden kohdalla kannattaa olla erityisen tarkka ja levittää itseruskettavaa vähän hellemmällä kädellä. 

*kaikki tuotteet saatu testiin blogin kautta. 

itseruskettavat.jpg

1. For All My Eternity, Tanning mousse gold edition 39,90€

Plussat: Yhdelläkin levityskerralla saa todella näkyvän rusketuksen, eikä sävy ole yhtään oranssi. Helppo levittää tumman värinsä ansiosta ja kuivuu nopeasti. Ei hajua! Miinukset: Jos ei ole kokenut vaahdon käyttäjä, kannattaa ehkä harjoitella levitystä pari kertaa ennen tärkeitä juhlia esimerkiksi. Koska yksikin levityskerta tosiaan ruskettaa, voi huolimattomasta levityksestä jäädä tarkatkin jäljet. Arvosana: 5/5

2. Vita Liberata, Fabolous tinted mousse dark 28,90 €

Plussat: Neutraali haju, helppo levittää ja kuivuu nopeasti. Miinukset: Sävy ei ole yhtä tumma kuin For All My Eternityssa, ja lopputulos on ehkä aavistuksen kellertävämpi. Arvosana: 4/5

3. James Read, Express bronzing mousse 29,90€

Plussat: Kaunis kullanhohto tulee jo ensimmäisellä levityskerralla ja sävy on todella lähellä omaa luonnollista rusketusta. Edullisempi vaihtoehto For All My Eternitylle. Miinukset: Samat kuin For All My Eternityssa. Arvosana: 5/5

4. Eco By Sonya, Cacao firming mousse 46€.

Plussat: Vegaaninen tuote. Kuivuu nopeasti ja päivettää asteittain. Miinukset: Vaalean värinsä ansioista vaikeampi saada tasaisesti levittymään. Haju saattaa myös olla joillekin liian vahva, vaikka itseäni se ei haitannutkaan. Lopputulos oli omalla ihollani ehkä hiukan kellertävä, ei kuitenkaan oranssi. Arvosana: 3/5

5. Lumene Self Tan, tajusin vasta tämän kuvattuani, ettei tätä tuotetta taida olla enää olemassa. Ehkäpä joku vastaava saattaa kuitenkin löytyä. Plussat: Hinta todella edullinen, eikä koostumus ole lainkaan liian raskas kasvoille. Miinukset: Lopputulos on hiukan oranssimpi kuin muissa.

6. Aco Self Tanning Lotion 12,10 €.

Plussat: Edullinen vaihtoehto ja miellyttävä koostumus. Miinukset: Valkoisen värin takia vaikeampi saada levittymään tasaisesti. Kestää myös hiukan vaahtoja kauemmin kuivua. Ei välitöntä vaikutusta, vaan lopputuloksen näkee vasta muutaman tunnin päästä. Arvosana: 3/4

7. Eco By Sonya Face Tan Water 42,00€.

Plussat: Tuotetta käytetään tavallisen kasvoveden tavoin vanulapun kanssa, eikä tarvitse haudata kasvoja raskaan rasvakerroksen alle yöksi. Helppo yhdistää normaaleihin kasvojenhoitorutiineihin. Tuote on myös vegaaninen. Miinukset: Korkea hinta, eikä sovi ehkä meikin alle niin hyvin kuin rasvaversiot. Arvosana: 3/4

DSC_8035.jpg

DSC_8036.jpg

Kommentit (10)
  1. Voiko noita muitakin kuin tota kasvoveden tapaista itseruskettavaa levittää kasvoille? 🙂

    1. Voi toki, mutta ehkä laittaisin siinä vaiheessa meikkisienellä hanskan sijaan 🙂 rasvat toimii aina mun mielestä myös kasvoilla, vaikka olisikin vartalolle tarkoitettu.

  2. Kiva vertailu! Onko tuossa James Readin voiteessa joku tuoksu? Vai onko For All My Eternity ainut missä ei ole _mitään_ hajua? 🙂

    1. No mun nenään ei kyllä James Readikaan kauheasti haissut, eli tosi neutraali tuoksu ainakin moniin muihin verrattuina! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *