JAHTAA UNELMIASI, ÄLÄ KATKEROIDU

Tuntuu, että kaikista kaveriporukoista vähän vanhemmalla iällä löytyy ainakin yksi ihminen, joka kerta toisensa jälkeen palaa muistelemaan sitä, kuinka hänestä olisi voinut tulla jotain muuta, kuin miksi hän on lopulta päätynyt. Mahdollinen NHL-ura, näyttelijäntyö, musiikki tai matkustelu on jäänyt jonkun ”järkevämmän” työn takia ja intohimo sammunut. 

Tietysti lapsuuden haaveet tulevat muuttumaan moneen kertaan, ja harva meistä päätyy tekemään juuri sitä, mitä oli suunnitellut. 

Anssi Kelan 1972 sanoitukset kuvaavat hyvin tätä:

”Meidän piti muuttaa maailmaa,
 Meistä tuli muurareita
 Taksikuskeja, suutareita
 Yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita”

Kuitenkin siinä vaiheessa, kun kyseessä ei ole mielenkiinnon kohteiden muuttuminen tai intohimon sammuminen, on tämä todella surullista. Niin moni meistä valitsee sen varman ja turvallisen polun elämässä ja jälkikäteen joutuu jossittelemaan. Jos ei ikinä selvittänyt olisiko itsestä ollut siihen, mitä vaaditaan sen isoimman unelman toteutumiseen, voi jäädä ikuisesti miettimään hukattuja mahdollisuuksia. Mitä jos olisinkin tavoitellut unelmaani? Mitä jos olisinkin pärjännyt sillä alalla mitä oikeasti halusin tehdä? Mitä jos olisinkin muuttanut maailmaa? Mitä jos…

Tällöin helposti katkeroituu ja tulee vähän vihaiseksi elämälle. Omia valintoja perustellaan tekosyillä, joilla ei kuitenkaan välttämättä ole mitään kosketuspintaa todellisuuden kanssa. Katsellaan muita ihmisiä ja ollaan kateellisia, mutta ajatellaan, ettei itsellä ole mahdollisuutta enää vaihtaa suuntaa.

Ajatus on mielestäni yksi pelottavimmista, mitä tiedän. En koe pelkääväni kuolemaa niinkään. Pelkään sitä, että eläisi elämänsä jollain tavalla puoliteholla, unelmoiden asioista kuitenkaan niitä koskaan jahtaamatta. Sen takia pyrin yleensä tarttumaan heti toimeen, mikäli kiinnostun jostain. Jos kiinnostun uudesta kulttuurista, sen sijaan että miettisin että haluan joku päivä vielä matkustaa sinne, varaan saman tien lennot. Jos haluan oppia uuden taidon, teen heti jotain sen eteen. En häpeä epäonnistua, sillä silloin olen ainakin yrittänyt. 

Emme oikeastaan ikinä selvitä täysin omaa potentiaaliamme, ellemme kokeile ja tee asioita. Joskus nuorempana tuskailin ajatuksen kanssa, että mitä jos en haekaan ikinä opiskelemaan ja jään johonkin itselle merkityksettömältä tuntuvaan työpaikkaan. Äitini kuitenkin sanoi, että näin ei tule koskaan käymään, sillä jos asia on minulle tärkeä, tulen sen tekemään. Silloin huokaisin helpotuksesta ja naureskelin ajatuksen yksinkertaisuudelle. Tietysti se menee noin. Jos se on tärkeää, se ei jää tekemättä.

Pelko oli varmasti takoutunut alitajuntaani seurattuani muita ihmisiä. Se ei nimittäin ole mitenkään istestäänselvää, että ihmiset tekevät niitä asioita, jotka heistä tuntuvat tärkeiltä. Unelmiin ja haaveisiin liittyy usein paljon pelkoja ja itseään katsellaan liian kriittisesti. Kuitenkin niiden tavoittelu helpottuu ja kynnys madaltuu kerta kerralta. Kun ensin saavuttaa jotain pientä ja huomaa, kuinka positiivinen vaikutus sillä on omaan elämään, uskaltaa kokeilla isompiakin asioita. 

Tehdään nyt enemmän, jotta vanhempana joudutaan jossittelemaan vähemmän. 

Kuvat: Kari Lepistö

Kommentit (15)
  1. Tulipa hyvaan aikaan tama teksti! Olen itse juuri tallaisessa suvanto-vaiheessa, oon tyossa joka on ihan ok, suurimmaksi osaksi sita mita haluan, mutta 12 tunnin ja yli tyopaivat on saanut ajattelemaan etten tosiaankaan jaksa tuhlata elamaani tahan. Olen kova suunnittelemaan, tutkimaan ja analysoimaan mutta lopulta uskon etta kylla kohtalo hoitaa asiat parhain pain. Valilla mietin etta mustakin olis melkein voinut tulla tollainen jossittelija! Aloin seurustella 18v. ja oltiin yhdessa 8 vuotta kunnes lopulta tajusin ettei meilla ollut samaa visiota tulevaisuudesta (tosin enpa hirvean tarkasti omaanikaan nahnyt). Sinkkuvaiheessa tietty vahan riehaantuu ja paatin lahtea vahan maailmalle vaikka pelotti ihan hirveasti. Lopulta paadyin tanne Australiaan, maahan jonne ei ole ikina edes tullut mieleen tulla. Nyt voisi taas sun innostamani aktivoida unelmointisetin ja saada oikeasti aikaiseksi sen ilmoittautumisen opintokurssille jota oon vaan miettinyt!

  2. Nää sun tekstit on tosi mahtavia ja kertoo hyviä juttuja. Mutta jotenki henkilökohtasesti vaan aina ahdistun näistä, koska mä en tiedä mitä mä haluan tehdä ja mikä on se mun the juttu. Oon kuitenki jo 22 ja mulla ei ole mitään hajua mitä mä haluaisin. Oon muuttanu kaupunkiin jonne halusin, ja oon töissä josta en pidä yhtään, mutta koska en päässyt opiskelemaankaan. Kaverit ympärillä tekee mitä ne haluaa ja puhuu koko ajan uusista jutuista mitä ne haluaa. Ite elän vaan tässä koska en tiiä mistä mä unelmoisin ja mikä tekis mut onnelliseksi… :/ sori vuodatus…

    1. Hei ee, tiedätkös, en mäkään oikein tiedä vielä mikä on se mun juttu! 🙂 Ja ymmärrän tosi hyvin ton ahdistuksen. Sen takia välillä oon tehnyt listoja kaikista asioista, mitkä mua kiinnostaa ja mitä haluaisin elämän aikana nähdä, kokea tai toteuttaa. Sitten kun ne on ylhäällä, on ehkä helpompi hahmottaa sellaista kokonaiskuvaa siitä, minkälainen elämä mahdollistaisi nuo kaikki. 22 on vielä tosi nuori, joten en tuskailisi liikaa asian kanssa! Joskus esimerkiksi vuosi jossain työpaikassa, mikä ei tunnu ollenkaan omalta jutulta, on juuri se tönäisy mitä tarvitaan löytämään se oma juttu. Ja jos tuntuu, että on vaikea miettiä sitä, mikä sut tekisi onnelliseksi, niin kysy sun vanhemmilta että mitä tykkäsit pienenä puuhata. Joskus ne intohimot on edelleen samoja, vuodet on vaan jotenkin hiljentäneet ne. <3 Tsemppiä unelmien löytämiseen!

    2. Kiitos vastauksesta! <3 Piristi 🙂 Täytyykin alkaa enemmän tutkiskeleen itseä… Niin mä oon aatellukkin että kyllä se jossain vaiheessa tulee. Tai on tulossakin, mä en vaan vielä tiedä sitä 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *