Keittiösuunnitelmia
Kun kyselin snäpissä, mitä juttuja haluaisitte lukea, eniten tuntui kiinnostavan sisustus- ja remppa-aiheet. Sehän sopii loistavasti minulle, sillä ne pyörivät päässä muutenkin kokoajan. Mikäli remppahommat tai sisustusjutut alkaa kyllästyttämään, saa toki kommentoida, mikäli alkaa tulla jo korvista ulos kaikki asuntoon liittyvä.
Keittiöstämme on tullut jonkin verran kyselyitä ja täytyy myöntää ettemme ole vieläkään täysin päättäneet, mistä sen otamme, tai edes minkälaisen. Avaan nyt kuitenkin kaikkea, mitä olemme tässä pallotelleet viime viikkoina.
Se mikä on varmaa, on että haluamme suuren saarekkeen johon tulee kummallekin puolelle säilytystilaa. Parasta olisi, että kaiken saisi kaappeihin piiloon, sillä meilä on Sodastream, mehustin, leivänpaahdin, mikro, tehosekoitin, jotka tekevät keittiön siistinä pitämisen hankalana jos ovat kokoajan esillä. Meille ei myöskään tule yläkaappeja, sillä pidän siitä että keittiö sulautuu osaksi muuta sisustusta, varsinkin silloin kun se on avokeittiö. Sen takia päätimme vain maalata seinän sellaisella roiskut kestävällä Luja-maalilla, eikä sinne tule siis mitään laatoitusta tai välitilaa.
Tällä hetkellä tiskiallas, astianpesukone, hella ja uuni ovat kaikki päätyseinällä. Olemme kuitenkin haaveilleet uunin ja hellan siirtämisestä saarekkeeseen. Silloin kun on ystäviä kylässä, on tympeää seistä selkä kääntyneenä keitosten ääressä. Kaasuputki pitäisi kuitenkin siirtää, joten se maksaa jonkin verran ja kalleimmaksi tulisi oikeastaan liesituulettimen integroiminen tasoon. Sen pitäisi olla varmaan sellainen joka nousee sieltä tasosta, ja ne ovat 1500 – 2000 euroa vähintään.
Vanhoilla asukkailla oli saarekkeen yhteydessä pieni jääkaappi, sekä pakastin. Me haluamme kuitenkin isot kaapit, joten päädyimme laajentamaan keittiötä myös sivuseinälle. Siihen tulee pitkät kaapit, joihin saa intergoitua täyspitkät kylmäkaapit. Samalla siihen saa korkean kaapin verran lisää säilytystilaa. Olemme eläneet viimeiset kuusi vuotta sellaisella minijääkaapilla ja pakastinlokerolla, joissa ei ole edes valoja, joten voin kertoa että iso jääkaappi saa jo nyt sitä ajatellessa sydämen pamppailemaan hiukan tiheämmin.
Näillä näkymin säilytämme uunin, lieden ja astianpesukoneen sillä ne ovat siistejä ja näyttävät olevan ihan hyvässä kunnossa edelleen. Ainoa miinus siinä on, ettei astianpesukonetta saa integroitua. Toisaalta se jää tiilipalkin taakse sen verran piiloon, että se tuskin edes häiritsee.
Sitten on vielä ne kaikki asiat, joita emme ole päättäneet, kuten materiaalit. Vaikka ulkonäkö on todella tärkeä, menee käytännöllisyys silti sen edelle. Haluaisimme mattamustat ovet, mutta epäröimme sitä, että näkyykö niissä sitten jokainen sormenjälki? Yksi vaihtoehto olisi ottaa mustaksi lakattua tammea ovet, joissa ei jäljet näy, mutta on kalliimpaa. Myös tasot mietityttävät, sillä esimerkiksi marmori on todella kaunis, mutta en halua että se on pilalla kun isken siihen punaviinilasin, josta jää rinkula. Siinäkin on tietysti se hintapolitiikka, jota täytyy miettiä. Pohdimme myös vetimettömien kaappien ja vetimellisten välillä. Kummassakin on puolensa.
Meillä on tänään vielä yhden keittiöfirman kanssa tapaaminen ja maanantaina suunnitteluaika Ikeassa. Tällä hetkellä parhaalta vaihtoehdolta näyttää Ikean runkojen ostaminen ja siihen A.S. Helsingön kaappien ja vetimien tilaaminen. Se sopii myös budjettiin, sillä kokonaisuus maksaa yli puolet vähemmän kun keittiöfirman samanlainen ratkaisu, ja materiaalit ovat todella hyvännäköisiä ja laatuisia. Firmoissa on kuitenkin paljon eroja, joten käymme nyt vielä katsomassa tuon tämän päiväisen vaihtoehdon.
Joku lukija vinkkasikin, että olivat kilpailuttaneet kivitasot ja parhaan tarjouksen olivat saaneet Hansakivi-nimiseltä firmalta. Katselin heidän hintoja ja ne vaikuttivat kyllä todella hyviltä. Yksi vaihtoehto vielä on ottaa Ikeasta osa, ja loput sieltä sun täältä. Teetättää kivitaso esimerkiksi Hansakivellä, ostaa hana ja altaat esimerkiksi Tapwellilta, ja vetimet A.S. Helsingöltä.
Niiiiiin ja onhan sitten vielä se valaisin dilemma. Mietin että riittäisikö jos toisella puolella valonlähteenä olisi liesituuletin ja saarekkeeseen laittaisi jotkut riippuvat lamput? Toisaalta en tiedä miten sähköt saa vedettyä kauniisti siihen kattoon, kun kuulemma kattoa ei kannata lähteä sorkkimaan kun vanhoissa taloissa ne voi olla todella ohuita.