KENELLE KERTOISIT?

Työskentelin monta vuotta samassa työpaikassa, ja lopetin siellä vasta 1,5 vuotta sitten, kun bloggaamisesta tuli työni. Minulla oli hurjan paljon onnea, sillä esimieheni oli mitä kannustavin tyyppi. Hän sanoi jo heti työni aloitettuani, että minun täytyy hakea opiskelemaan, enkä saisi jumahtaa sille työpaikalle. Se oli sellaista lempeää mutta päättäväistä tuuppimista koulutusta kohti. Hän tsemppasi hurjasti, kun kerroin löytäneeni koulutusohjelman joka kiinnostaa ja jopa kertaili matematiikan laskuja kanssani ennen pääsykokeita. 

Kun pääsin sisään kouluun, sain edelleen jäädä tekemään viikonloppuvuoroja ja tuntui että opinnot eivät sotkeneet ollenkaan työntekoa, sillä työpaikalla oltiin niin joustavia. Olen monta kertaa täälläkin puhunut siitä, kuinka ympärillä olevat ihmiset vaikuttavat siihen, millaisia ihmisiä teistä tulee. Usein tällaisilla taustahahmoilla on todella suuri rooli elämässämme, vaikka he eivät itse sitä tajuaisi. Valmentajat, naapurit, opettajat, esimiehet tai vaikkapa ystävien sisarukset tai vanhemmat, saattavat vaikuttaa todella paljon siihen, mitä itse lähtee tavoittelemaan elämässä. 

Tällä hetkellä vietän tähän asti eletyn elämän onnellisinta aikaa, ja olen monta kertaa miettinyt, miten monen tekijän summa on, että olen tässä. Laitoinkin tänään entiselle pomolleni viestin, jossa kiitin häntä. Olen nimittäin asiaa monta kertaa miettinyt jälkikäteen, joten miksipä en kertoisi sitä myös hänelle. Hän tuntui ilahtuneen kovasti siitä, ja minulle tuli vieläkin parempi fiilis. 

Kenelle sinä haluaisit kertoa kiitoksesi? Haastan kaikki teidät kiittämään jotain henkilöä, jonka tsemppaavista sanoista, pienestä tuuppimisesta tai vaikka asiallisesta kritiikistä on ollut teille paljon hyötyä. Nuo henkilöt tuskin tietävät olevansa merkityksellisiä teidän tarinassa. Annetaan hyvän kiertää!

Mekko täältä

*sis. mainoslinkin

Kommentit (6)
  1. Mikä sattuma että kirjoitit tästä aiheesta! Kävin tänään tapaamassa entistä esimiestäni, joka on jäämässä pois työelämästä ja kiitin häntä siitä, että oli ensimmäinen joka antoi vastavalmistuneelle tekijälle sen ensimmäisen oman alan työpaikan, josta on pystynyt ponnistamaan eteenpäin. Mietin pitkään ”kehtaanko” kertoa kuinka paljon hänen antama tukensa ja työpaikka ovat merkinneet, mutta sitten ajattelin että harmittelisin aina jos en sanoisi sitä hänelle. Kaikesta tästä jäi itselle tosi hyvä mieli ja uskon, että tälläiset tavallaan yllättävät kiitokset ovat juuri niitä jotka muistaa kaikista pisimpään. 🙂 Ps. Rrrakastan näitä new york-postauksia! ♡

  2. Hyvä postaus ja hyvä ajankohta, sillä tällä viikolla vietetään hyvien sanojen viikkoa, jolloin hyvä laitetaan nimenomaan kiertämään. Lisätietoa asiasta löytyy esim. https://www.facebook.com/events/1239607376065179/permalink/1239607619398

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *