Kirje vuoden päähän
Taas oli aika avata viime vuoden kirjeet, jotka olimme vuosi sitten kirjoittaneet ja puolestaan tehdä uudet ensi vuotta ajatellen. Oli hauska palata vuoden takaisiin mietteisiin ja huomata, miten moni toiveista oli toteutunut. Ensimmäisessä kappaleessani luki, jotakuinkin näin: ”ihana kuulla, että olet nykyään sellaisessa työssä, missä viihdyt ja koet kehittyväsi jatkuvasti. Uuden työpaikan myötä myös tulevaisuuden haaveesi konkretisoituivat ihan eri tavalla ja kaikki tuntuu selkeämmältä. ”
Ja se on kyllä ihan totta. Välillä sitä unohtaa, miten paljon vuodessa voikaan tapahtua. Ja pitää muistaa olla kiitollinen niistä asioista, mitä tällä hetkellä elämässä on. Olen aina ollut sellainen unelmoija. Rakastan suunnitella tulevaa ja pohtia erilaisia juttuja, mitä haluan saavuttaa. Usein ne ovat olleet myös sellaisia ”mieluummin ennemmin kuin myöhemmin” -tyylisiä juttuja. Tällä kertaa huomasin, että oli vaikea toivoa juuri mitään konkreettisia asioita vuoden sisään. Monet tämän hetkisistä unelmistani ovat enemmänkin tyyliä ”seuraavan 3 ,5 tai 10 vuoden sisällä”.
Ennen tämä oli juuri päinvastoin. Oli helpompi miettiä lyhyen aikavälin toiveita ja kun joku kysyi mitä haluaa saavuttaa 5 vuoden päästä, menin ihan lukkoon. Se tuntui niin pitkältä ajalta, että sen aikaisia haaveita olisi ihan mahdoton aavistaa vielä. Ehkä tämä johtuu siitä, että vuosi tuntuu nykyään lyhyemmältä ajalta. Tai siitä, että olen nyt sellaisessa mielekkäässä elämänvaiheessa, josta ei ole kiire minnekään ”seuraavalle tasolle”.
Minulla on myös tapana pitää tavoitteet ja toiveet melko isoina. Sellaisina, joita ei melkein uskalla sanoa ääneen koska ne tuntuvat alkuun niin hulluilta. Koska silloin niissä yleensä on myös paljon eteenpäin ajavaa energiaa. Sellaiset jutut, mitkä ovat vain itsestä kiinni ja ”olisi ihan kiva tehdä” eivät tunnu tarpeeksi jännittäviltä aarrekartta- tai kirjetoiveilta. Vaikka niitä olisikin helppo keksiä.
Olinkin jo pari viikkoa mietiskellyt, mitä voisin kirjeeseeni rustata, melko huonolla menestyksellä. Yritin vauhdittaa prosessia kysymällä, että jos vuoden päästä mikään asia elämässäni ei olisi muuttunut, olisinko tyytyväinen? Samalla ajattelin, että luultavasti olisin ja toisaalta se aiheutti outoa levottomuutta. Toisaalta uskon myös siihen, että joskus parhaat asiat elämässä eivät tule suunnittelemalla vaan pelkästään sillä, että raivaa tilaa jollekin tuntemattomalle.
Joten ehkäpä vuoden yksi tärkeimmistä teemoista onkin luopuminen. Sen sijaan, että kiinnittäisi huomiota niihin asioihin mitä elämäänsä kaipaa, keskittyisikin päästämään irti huonoista tavoista ja sellaisista asioista, jotka vievät paljon energiaa, antamatta mitään.
