Korkokengistä lenkkareihin ja paljaista sääristä villapipoon

DSC_6558.jpg

Onnistuin saamaan uusista kengistäni rakot, joten sen seurauksena jouduin pakon edessä pukemaan Free Runit kaupunkikierrokselle. Säät vaihtelivat melko rankasti New Yorkissa, eikä oikein tiennyt, mitä pukisi päälle. Yhtenä päivänä lähdin aamulla tekoturkissa aamupalalle ja lounasaikaan huitelin jo shortseissa. Mietin, että kumpikohan asu oli ylilyönti? Ehkä kummatkin. Katukuvassa vilisi yhtä aikaa sandaaleja ja untuvatakkeja. Jotenkin huvittavan näköistä. 

Tällä hetkellä kuitenkin Suomessa on lämpimämpi ilma. Kirjoittelen tätä nimittäin omalta kotisohvalta! Aikaeron jäljiltä on pää vähän sekaisin vieläkin, joten tuntuu etten saa mitään järkeviä ajatuksia vielä kasaan. Päällimmäinen olotila on kuitenkin ihan hurjan onnellinen. Yritän palata illalla vielä lisää näihin ajatuksiin. Nyt on kuitenkin saatava RUISLEIPÄÄ ja Juhla Mokkaa. Ihanaa aurinkoista päivää kaikille!

PS. Pakko vielä hehkuttaa tuota toiseksi viimeisessä kuvassa näkyvää ravintolaa nimeltä Taim. Se sijaitsee Mulberryn ja Springin kulmassa ja sieltä saa ihan mielettömän hyvää kasvisruokaa. Kävimme ennen lentoa nappaamassa sieltä pitaleivät ja se oli varmaan paras pita, mitä olen koskaan syönyt. 

 

The weather has been changing a lot in New York. One day I wore shorts, and the next day a fur. Now I am home in Finland, and the weather here is beyond beautiful. So much warmer than in Nyc. I’m still a bit jet lagged, so I don’t have much to say. But it feels super good to be back home, so I’ll try to write something more in the evening. Have a great day everyone! Ps. If you’re in New York, I highly recommend the place called Taim. Really good vegetarian food. Ate a pita there before my flight, and it was the BEST pita I’ve ever eaten. 

DSC_6920.jpg

DSC_6557.jpg

DSC_6921.jpg

pink.jpgDSC_6925.jpg

DSC_6563.jpgDSC_6929.jpg

pink3.jpgDSC_6935.jpg

DSC_6570.jpg

pink2.jpgDSC_6941.jpg

DSC_6554.jpg

 

Kommentit (8)
  1. nämä kuvat ovat kyllä pahinta silmänruokaa, niin makeita kaupunkikuvia ja maisemia!

  2. Tervetuloa suomeen! Mä oikeesti RAKASTAN näitä sun kuvia, tykkään niin paljon väreistä ja tunnelmasta että huh huh. Varsinkin ne vappukuvat katolla! Voisinko saada pikakurssin kuvaamiseen että osaisin itse ottaa edes vähän tuonne päin olevia näpsyjä? 😀 

    1. Voi ihana kuulla, kiitos! Ja siis vitsi, ne oli ihan iphonen kameralla räpsästyjä 🙂 kiva kun pidit!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *