KUN KIRJAA EI MALTA LASKEA KÄSISTÄÄN

Aina silloin tällöin eteen osuu kirja, jonka tulee luettua yhdeltä istumalta. Pitkästä aikaa taas löytyi sellainen. Ajattelin Esa Mäkisen Totuuskuution kohdalla, että lukaisen hiukan alkua mutta en aloita vielä kunnolla lukemaan ennen kuin olen saanut päätökseen aiemmin aloitetut keskeneräiset kirjat. Koira kuitenkin parkkeerasi heti syliini, enkä malttanut nousta vielä ensimmäisen sivun jälkeen. Melko nopeasti olinkin koukussa ja yhtäkkiä koko kirja oli ahmaistu. 

Totuuskuutio sijoittuu tulevaisuuden Helsinkiin ja maalailee melko inhorealistista kuvaa yhteiskunnasta. Kelpo juonesta huolimatta mielenkiintoisimmaksi nousee ajankuvaus jossa on onnistuttu todella mielikuvituksellisesti. Kirjaa lukiessa tulee väistämättä mietittyä, tähänkö olemme menossa? Luokkaerot ovat kasvaneet hurjasti, rikkaat asuvat aidatuilla alueilla ja ulkomaan matkat ovat hiiliverojen takia vain ökyrikkaiden etuoikeus. Internetin voima ja yksityisyyden menetys mietityttää paljon kirjaa lukiessa.

 

Mäkisen tulevaisuuden Suomessa robotit tunnistavat meidät ja tervehtivät nimellä kauppaan astuessamme. He tietävät myös, mitkä elintarvikkeet meiltä on lopussa koska myös jääkaappimme on kytkettynä nettiin. Ahdistavaa, mutta periaatteessa täysin mahdollista. Varsin viihdyttävä, jännä ja ajatuksia herättävä romaani. 

 

Mitä kirjoja te olette lukeneet lähiaikoina?

Kommentit (9)
  1. Jojo Moyes – Kerro minulle jotain hyvää … voi että, sain juuri luettua ja todella koukuttava! Ei turhaan ole saanut suurta medianäkyvyyttä, suosittelen 🙂

  2. Kuulostaa mielenkiintoselta, pitää laittaa seuraavaksi luettavien kirjojen listalle! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *