Kuvattavana olemisesta

HKA_2110.jpg

 Kuvat toteutettu yhteistyössä Nelly.comin kanssa

Kerroinkin jo viime viikolla Nellyn Suomen ”girl gang” kamppiskuvauksista, joissa olimme. Nyt sain kuvat käsiini ja oli pakko jakaa nämä täälläkin kun tykkäsin niin näiden fiiliksestä. Kuvauspäivä sai muistelemaan myös vanhoja kuvauksia ja sitä kuinka suhtautumiseni kameran edessä oloon on muuttunut vuosien varrella. 

Muistan edelleen kuin eilisen päivän, kun aikoinaan siirryin Cosmoon bloggaamaan, ja siihen asti kuvat oli otettu iphone kolmosella ja kuvaa oli käsitelty mahdollisesti ennen blogiin iskemistä jossain ilmaisessa nettisovelluksessa. Ennen blogin siirtoa oli kuitenkin tarkoitus ottaa uusi bannerikuva, johon minut stailattiin, meikattiin ja luonnollisesti ammattivalokuvaaja otti kuvan. 

Kaikki tapahtui studiossa, jonka kirkkaat valot olivat minulle ihan uusia. En ollut todellakaan tottunut olemaan kameran edessä ja jännitin koko tilannetta varmaan monta viikkoa etukäteen. Muistan, kuinka vaikea koko päivä oli. En tuntenut oloani lainkaan kotoisaksi vaatteissa, jotka minulle valittiin. Se ei tehnyt ainakaan helpommaksi kuvaustilannetta. En osannut liikkua, enkä oikein saanut ohjeistakaan lainkaan kiinni, vaikka useampi tyyppi yritti minua neuvoa. Minulla ei ollut lainkaan käsitystä siitä, mikä kuvakulma olisi paras tai miltä kehoni näyttää eri asennoissa. 

Kun katsoin tietokoneelta minusta otettuja ruutuja, tuijotti kuvassa joku ihan muu. Näytänkö tosiaan tuolta? Itsetuntoni mureni täysin. Olo oli hyvin verrattavissa siihen, kun kuulee oman äänensä ensimmäistä kertaa nauhalta. Äänessä sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta se on niin erilainen miksi sen on kuvitellut, että suurin osaa vihaa omaa ääntään aluksi. Kun siihen tottuu, voi todeta että se onkin ihan normaali. Sama se on siinä omassa naamassakin. Pahinta on ehkä kuulla muilta, että ”no tuolta sä nyt vaan näytät”

Uskon nimittäin vahvasti siihen – varsinkin kun itse nykyään valokuvaajana olen kuvannut hyvinkin paljon erilaisia ihmisiä – että meillä kaikilla on ne upeat puolemme ja kuvaajan tehtävä on saada ne esiin kuvattavasta. Rakastan sitä tunnetta kun joku jota olen kuvannut, katsoo omaa kuvaansa haltioituneena ja kysyy, onko tuossa todella minä? 

Nykyään kameran edessä on toki ihan erilaista. Huomaan, että edelleen jännitän tietyllä tapaa silloin, kun kuvaaja ei ole tuttu tai joku muu tekee meikkini ja valitsee vaatteet. Jännitys on kuitenkin ihan erilaista, ja nykyään linssin toisella puolella on jopa hauskaa. Tiedostan nykyään hyvin myös sen, että kuva on aina vain yksi osa todellisuutta. Jos joku ottaa minusta kuvan niin etten tiedä sitä, näkyy kameran ruudulla aika humoristisen näköinen kaveri. Ja toisaalta jos ruutu on onnistunut, tiedän että oikeassa elämässä en todellakaan näytä yhtä coolilta, ja se on ihan fine.

Näissä kuvissa kuitenkin hetken ajan olin ihan muina cooleina bilemuijina.

HKA_2075.jpg

HKA_2111.jpg

HKA_2137.jpg

HKA_2157.jpg

HKA_3000.jpg

HKA_3050.jpg

HKA_3212.jpg

All the clothes: here (adlink)

Pictures: Julius Konttinen, edit: me

Kommentit (11)
  1. Ihania kuvia, vau!
    Tästä samasta aihepiiristä kirjoitti hyvin myös Inkeri https://rakastarakkautta.wordpress.com/2017/10/23/aidotkasvot/

  2. Susanna / Pure Connection
    19.10.2017, 07:35

    Damn miten upeita kuvia! Rakastuin varsinkin noihin kahteen viimeiseen kuvaan sinusta yksinään <3 WAU!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *