KYSYMYSPOSTAUKSEN VASTAUKSET PART 3

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?

Joudun näin skeptisesti sanomaan, että en usko. Uskon toki ihastumiseen, joka voi syventyä rakkaudeksi. 

Kuka/ketkä inspiroivat sinua eniten?

Kaikki jotka tavoittelevat omia unelmiaan ja uskaltavat poiketa massasta jollain tavalla.

Millainen olit lapsena/nuorena? Myös kuvat vastauksen yhteydessä olisivat kivoja.

Kysyin tätä äidiltäni, koska ajattelin rehellisimmän vastauksen tulevan sieltä. Kun puhuimme tästä, hän koki melko suuren oivalluksen. Hän nimittäin kertoi että minulla oli pienenä todella tyly tapa ilmoittaa kavereilleni, että ”nyt voisit lähteä kotiin”. Vanhempani olivat aina ihan hädissään ja yrittivät kertoa ettei se ole kohteliasta. Samaan hengenvetoon hän sanoi että myöhemmin olin taas kova valehtelemaan. Valehtelin asioista, joista ei olisi tarvinnut valehdella, kuten ”olen lähdössä juuri piano-tunnille”, vaikka en olisi. Kerroin tämän johtuneen siitä, että olen aina tarvinnut paljon omaa aikaa. Pienenä lapsena sitä oli niin rehellinen, että se kuulosti kovin tylyltä. Sitten kun opin ettei niin  voi tehdä, aloin valehdella ollakseni loukkaamatta muiden tunteita. 

Hän ei ollut ymmärtänyt, että joku niin nuori voisi kaivata niin paljon omaa aikaa. Olin lapsena muutenkin todella itsenäinen. Matkustin esimerkiksi 6-vuotiaana monta kertaa viikossa yksin noin tunnin kestävän matkan tanssitunnille. Nautin myös kovasti esiintymisestä ja kehittelimme ystäväni kanssa aina erilaisia performansseja ja sketsejä, joita isäni kuvasi videokameralla. 


Oletko koskaan kokeillut jotain erikoista tyyliä esim. vaatteissa tai hiuksissa, jota olisit katunut? Jos näin on niin tästä kans kuvia kiitos!

Yläasteella mulla oli räppivaihe!!! 😀 Se ei onneksi kestänyt kauaa, mutta oli sitäkin järkyttävämpi. Siitä ei luojan kiitos ole mitään todistusaineistoa, ainakaan allekirjoittaneella. 


Oletko sukua jääkiekkoilija Sami Lepistölle?

En ainakaan tietääkseni 🙂

Millaista musiikkia kuuntelet?

Ihan laidasta laitaan. Minulla on varmaan maailman laajin musiikkimaku. Rakastan yksittäisiä biisejä, eikä se tosiaan ole genrestä kiinni. Viimeaikoina Spotifyssa on pauhannut muun muassa Haim, Mac Miller, Husky Rescue, Tom Odell ja The Secret Life Of Walter Mittyn soundtrack.


mistä yleensä ostat vaatteesi?

Ulkomailta. Kaupalla ei ole väliä, enkä ole ollenkaan merkkiuskollinen. Uniikeimmat vaatteet löytyvät kirppiksiltä ja vintageliikkeistä. 


onko sinulla jotain lempi merkkiä tai vaatekauppaa?

Ei oikeastaan. Suomessa varmaan eniten tulee käytyä Zarassa. 


Kuinka usein ja paljon juot alkoholia?

Riippuu ihan täysin viikosta. Joskus tulee tissuteltua vaikka joka ilta lasi punaviiniä ja sitten saattaa mennä kuukausi etten juo pisaraakaan. 

Oletko koskaan tupakoinut?

Olen valitettavasti! Hyihyi. 


Laitatko joka palkastasi osan säästöön vai miten pystyt käymään niin useasti ulkomailla?

En hirveästi käytä rahaa muuhun kuin reissuihin tällä hetkellä. Metsästän myös aina halvimmat lennot ja reissaan aika pienellä budjetilla. 

Minkä ikäinen olet?

25.

Kuinka kauan olet asunut omillasi?

Muutin heti ylioppilasjuhlien jälkeisenä päivänä ensimmäiseen omaan asuntoon. Siitä asti olen sitten asunut yksin tai kaksin. 


Pidätkö enemmän yksin vai kämppiksen kanssa asumisesta?

Kummassakin on puolensa. Mutta tällä hetkellä sanoisin, että kämppiksen. 


Saatteko kämppiksesi kanssa hyvin asiat sovittua (esim. siivoukseen liittyen)?

Saadaan tosi hyvin. Toisaalta kämppikseni on to-del-la siisti. Frendien Monica-siisti. 

Lempitv-sarjasi?

Apua kuinka vaikea. En osaa valita yhtä niin sanon lemppareita. Sinkkuelämää, Frendit, How I Met Your Mother, Greyn Anatomia ja Californiacation.


Millainen on tavallinen arkipäiväsi? Mitä teet koulun/töiden(?) jälkeen ja monelta menet illalla nukkumaan?

Yleensä koulun jälkeen käyn kaupassa, treenaan mahdollisesti ja laitan ruokaa. Syön telkkarin ääressä jotain sarjaa katsellessa ja luen jotain kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Jos aamulla on aikainen herätys, yritän mennä joskus 22 aikaan sänkyyn lueskelemaan. 

Mitä mieltä olet irtosuhteista?

En ainakaan tuomitse. Niin kauan kun kumpikin osapuoli on omasta halusta mukana niin niissä ei ole mitään vikaa. 


Lempivuodenaikasi?

KESÄ! Ja oikeastaan myös kevät ihan vain senkin takia että silloin koko kesä on vielä edessä.


Mistä saat intoa ja energiaa huonon päivän keskellä?

 Ystävistä, urheilusta ja siitä tiedosta, että huonot fiilarit menee ohi.

Miten vietät yleensä aikaa ystäviesi kanssa?

Yleensä vain hengaillaan jonkun luona, analysoidaan elämiämme ja nauretaan vanhoille jutuille. 

Haluaisin tietää paljonko painat ja olet pitkä?

Olen 163cm pitkä ja painan n. 52 kg.

Seurusteletko vielä?
Kyllä seurustelen.

Kommentit (17)
  1. Onko sulla tatska kyljessä? Mitä siinä lukee ja missä oot ottanu? Oon itekki harkinnu hieman erilaista tatuointia samaan kohtaan mutta tuo kylki on kuulema erityisen kivulias kohta!:/

    1. Moi! Ei se mun mielestä niin paljon enempää satu kuin muuallekaan. Mulla on kummassakin kyljessä tatuoinnit. Toisen otin Legacyssä ja toisen Malesiassa 🙂

  2. Heippa! Mahtavaa että kyssäripostaukset osuivat juuri tähän kohtaan kun aloin lukemaan blogiasi. Sain heti jonkinnäköisen pohjan susta 🙂 Olen jo jonkin aikaa kuitenkin seurannut instagram:ssa sinua, mutta nyt olen vasta saanut aikaseksi poiketa blogillesi. Täytyy sanoa, että sulla on todella hyvä blogi! Aion ehdottomasti jäädä lukemaan tätä. Lisäksi, olet ihan mieletön tyyppi mitä susta vaan saa irti tälleen. Haluan ja aion ottaa sun elämänasenteesta sekä siitä, kuinka pidät itsestäsi huolta, mallia. 🙂

    1. Oiii kiitos kovasti! Ihana kuulla <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *