Lainailuhommissa

DSC_0882.jpg

Olen huomannut, että lähiaikoina suhtautumiseni vaatteisiin on muuttunut jonkin verran. En nimittäin kaipaa kamalan laajaa vaatekaappia itselleni, mutta lainailen mielelläni muiden vaatteita. Esimerkiksi poikaystävän kaapilla tulee välillä tongittua ja eilenkin vaihdoin viime hetkellä nahkatakin tähän poikaystävän vihreään army-takkiin. On kiva saada vaihtelua omiin asuihin, ilman että kuitenkaan kaikkea tarvitsisi omistaa.

Varsinkin jos tuppaa usein tarttumaan kaupassa aina niihin samantapaisiin vaatteisiin, on kiva kokeilla jotain sellaista asua jota ei normaalisti ostaisi. Viime lauantaina vietin illan Köpiksessä ystäväni tyköistuvassa puuterinvärisessä Tiger of Swedenin mekossa ja korkokengissä. Sanat tyköistuva ja puuteriväri eivät ole asioita, jotka tulevat garderoobistani mieleen. Mekko tosiaan olikin sellainen, jota en olisi varmasti koskaan ostanut itse, mutta ihastuin siihen kuitenkin täysin. 

Oli hauska pitää tällainen yhden illan roolileikki. Lainailen omia vaatteitani myös mielelläni muille, sillä mielestäni on hauska nähdä, miten muut asustavat tai stailaavat jonkun vaatteen, mitä on itse tottunut käyttämään tietyllä tavalla. Tämä on tietty myös ekologisempaa, sillä jokaista kissanristiäistä varten ei tarvitse ostaa uutta mekkoa tai asua, vaan sama mekko voi käydä vaikka useammat häät yhden kesän aikana eri ihmisten päällä. 

Nowadays I don’t like to shop new clothes as much as I like to borrow them from my friends or boyfriend. For example this jacket is my boyfriends, and it brings a nice twist to an all black outfit. I love to loan my own clothes to my friends as well. It’s always fun to see how they will style and accessorize them. 

DSC_0876.jpg

DSC_0889.jpg

DSC_0892.jpg

DSC_0898.jpg

DSC_0904.jpg

Jeans – Mango, Jacket -Weekday (boyfriends), Shirt – Monki, Sunglasses – H&M

Pictures: Nina Axelsson

TallennaTallenna

Kommentit (6)
  1. Sulla on niin ihana tyyli! Niin monesti saa uutta inspistä pukeutumiseen täältä, huippua kun sun asuja on nähty täälläkin enemmän viime aikoina! Harvoin ostan mitään blogikuvien perusteella, mutta tilasin hiljattain sen ihanan armyvihreen epäsymmetrisen mekon minkä olit kuvissa yhdistänyt nahkatakkiin <3 Nyt sit vaan odottelen et pääsen raskausmasusta eroon niin mekkokin istuu vähän paremmin 😉

  2. Kylläpä näytät ihanalta! Kuvista huokuu kesä, ja viimeisen kuvan hymysi on niin valloittava 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *