Löysimme vihdoin kodin!!

tiiliseinäsisustuksessa.jpg

Tiedän, ettei tätä kannattaisi vielä sanoa, sillä asuntokaupoissa voi käydä mitä vain ihan viime metreilläkin. En silti malta olla kertomatta, että löysimme vihdoin uuden kodin!!!! Vaikka tarjouksemme on hyväksytty, en ole vielä uskaltanut korkata samppanjaa joka on odottanut kylmässä asuntokauppoja. Sitten kun on nimet paperissa, voi huokaista helpoituksesta. 

Asunto vaatii melko massiivisen remontin, vaikkei mikään klassinen remppakohde olekaan. Meidän tarpeisiimme nähden pitää kuitenkin muutamia asioita fiksata ennen muuttoa, mutta saammepa ainakin juuri sitä mitä haluamme. Plussapuolia on kuitenkin paaaljon enemmän kuin miinuksia, ja minulla on vahva luotto siihen, että saamme tästä loppujen lopuksi unelmiemme kodin. Asunnossa oli myös todella hyvät vibat, mikä on mielestäni vähintään yhtä tärkeää kuin muut asiat. 

Plussat: korkeat huoneet, kauniit ristikkoikkunat, lautalattiat, paljon vanhaa tiiliseinää jota on kaivettu esiin, avokeittiö, loistava sijainti ja viides kerros hyvillä näkymillä.

Miinukset: ei lainkaan kaappitilaa (missään huoneessa), keittiö ja wc remontoitava, ei mahdollista muuttaa kolmioksi, yksi seinä pitää luultavasti purkaa. 

Lautalattian ja tiiliseinän yhdistelmä oli se, mikä sai kummatkin heti syttymään. Tuli mieleen asuntomme New Yorkissa, mikä oli kaikin puolin todella onnellinen paikka. Olemme ajatelleet, että tekisimme makuuhuoneesta hiukan pienemmän ja jakaisimme sen uudelleen tuollaisella lasiseinällä. Nyt on vain pohdinnassa, pitäisikö makkariin jättää kuitenkin ikkuna, vai toteuttaa se niin että olohuoneeseen tulisi yksi ikkuna lisää? Noissa havainnekuvissa on kumpikin vaihtoehto, enkä oikein tiedä kumpi olisi parempi. Makuuhuoneen takaseinä on kokonaan tiiltä, joten mielestäni se sopisi ihanasti sängyn päätyyn. Lasiovet taas sopisivat rosoiseen fiilikseen kivasti. 

Myös säiltystilan puute pitää ratkaista jotenkin järkevästi, sillä sitä tarvitaan lisää ja paljon. Varmaan jollekin seinustalle pitäisi laittaa pitkä rivi kaappeja. Kylpyhuoneremonttia en ole koskaan aiemmin tehnyt, joten siinä olen täysin untuvikko. En tiedä edes mistä pitäisi aloittaa ja mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon. Onneksi muuttoon on vielä niin pitkä aika, että ehtii ottamaan kaikesta selvää ja hoitamaan luvat kuntoon remontteja varten. En malta odottaa että pääsen näyttämään kuvia itse asunnosta. 

Pahoittelen jo etukäteen niitä joita aihe ei kiinnosta, että remppajuttuja ja sisustusasioita on varmaan nähtävissä 2018 blogissa enemmän kuin ennen. Olen kuitenkin todella innoissani siitä, että pääsemme vihdoin 8,5 vuoden seurustelun jälkeen muuttamaan ensimmäiseen yhteiseen omaan kotiin!!! Olihan jo aikakin.

Miltäs suunnitelmat näyttää? Ja löytyykö muita, kenellä remontti on ajankohtaista?

tiiliseinäsisällä.jpg

lasiseinämakuuhuoneeseen.jpg

keittiö.jpg

collage.jpg

 

Kommentit (20)
  1. Ella Mariia
    2.3.2018, 11:44

    Eikä, miten upea asunto! Todellinen löytö. Ollaan itsekin poikaystävän kanssa etsimässä kämppää Helsingin kantakaupungista, ihan mielellään vielä remppakohdettakin, ja tämä kyllä täyttäisi kaikki kriteerit. Tosi innolla odotan kaikkia remontti- ja sisustuspostauksia! Aiemmin on jo käynyt ilmi, et aika samanlaisella maulla mennään 😀

    Jos muuten saa udella, niin millaisessa hintaluokassa tän asunnon hinta noin suunnilleen pyöri, kun sanoit että saitte halvemmalla kuin mihin olitte aluksi varautuneet? Ja onko tähän suunnitteilla joitakin isompia taloyhtiön remontteja, vai onko esim. putket ym. tehty lyhyen aikaa sitten? Jos on liian uteliaiata kysymyksiä, niin ei tietenkään tarvitse kertoa tarkasti. 🙂 Kiinnostaa vain, kun tuntuu että varsinkin tuo putkirempan välttely rajaa omalla kohdalla ostokohteita aika paljon!

    1. Nää kuvat on Pinterestistä 🙂 Eli ei valitettavasti vielä meidän kämpästä! Mutta ihana siitä varmasti tulee! Meillä on putkiremppa tehty 2000-luvulla. Katottiin myös sellaisia mihin ois tulossa lähiaikoina ja tosiaan oltiin vähän varauduttu siihen että saattaa siihen tilanteeseen joutua. Ihana kuitenkin, että tässä ei ole remppahuolia näköpiirissä. Ja voin sanoa sen verran, että katsottiin alunperin sellaisia yli 400 tonnin kämppiä, ja toi saatiin huomattavasti alle 400. Mutta toisaalta, tuossa on vain 56 neliötä, joka on melko paljon pienempi mitä oltiin ajateltu. Tää on kuitenkin ihan riittävän kokoinen tähän elämäntilanteeseen. Onnea asunnon etsintään!

      1. Ella Mariia
        2.3.2018, 12:35

        Joo, siis hups, piti kommentoida sun uusimpaan asuntopostaukseen, mutta selailin näitä kaikkia ja kommentoinkin vahingossa tähän. 😀 Eli kehut oli juuri siihen teidän oikeaan uuteen asuntoon, uskon että siitä tulee ihan mielettömän hieno! Ja kiitos vastauksista 🙂

        1. Haha, ihana! <3 🙂 kiitos!!

  2. Ihanaa, onneksi olokoon! 🙂 Ja tänne vaan asunto/remppa/sisustuspostauksia kehiin! Ja kuten ylläoleva totesikin: sitä käytännön näkökulmaa olisi mahtava saada! 🙂

    Elisabet | http://www.fashionpoetry.eu

    1. Kiitos!! Ja ehdottomasti tulossa 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *