Maagisista hetkistä

DSC_1546.jpg

 

Hitsi, miten paljon nämä viime päivät ovatkaan antaneet. Olen levännyt paremmin kuin kuukausiin, saanut hengenravintoa keskusteluistamme ja muutenkin vain tuntenut olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Meillä on ollut todella avartavia juttutuokioita ja on ollut hauska huomata, kuinka paljon uutta olen oppinut Kirasta, vaikka olemme tunteneet jo yli kymmenen vuotta. 

 

Kun starttasimme aamulla kohti lentokenttää, oli ilmassa jollain tapaa taikaa. Tiedättekö, sellainen olo että nyt on liikkeellä hyvää energiaa. Laskeuduimme alas vuoristoa taksilla ja aurinko alkoi hiljalleen nousta. 

 

Uskon siihen, että vedämme tietynlaisia asioita puoleemme siitä riippuen, minkälaisessa mielentilassa olemme. Tämän huomaa kaikkein parhaiten luonnossa. Olen kokenut huimia hetkiä juuri silloin, kun on ollut tällainen olo. Parasta on se, kun samassa tilassa on monta, joiden energia virtaa vapaana. Silloin tapahtuu usein jotain upeaa.

 

Toissavuonna tällaisella hetkellä istuin yöllä kuun valossa ystäväni kanssa joen varressa, kun delffiini tuli yhtäkkiä uiskentelemaan eteemme. Malediiveilla hailauma tuli parveilemaan jalkojemme juureen ja lapissa tuli nähtyä revontulia. En usko, että on sattumaa että tällaiset maagiset jutut tapahtuvat juuri silloin kun ilmassa on tietynlaista väreilyä.

 

Tänään saimme nauttia ensin tästä mielettömästä auringonnoususta ja pian sen jälkeen automme viereen tuli hirviperhe. Ihan maaginen aamu ja päätös tälle reissulle!

 

DSC_1537.jpg

DSC_1538.jpg

DSC_1557.jpg

DSC_1553.jpgDSC_1560.jpg

DSC_1547.jpg

DSC_1542.jpg

 

Kommentit (9)
  1. Moikka Elisa! Luen sun ja muutaman muun kolleegasi blogeja säännöllisesti, mutta nyt kommentoin ensinmäistä kertaa. Tulee vaan aina niin hyvä fiilis näistä sun kirjoituksista ja kuvista! Sun blogi vaikuttaa aidolta ja sun juttuihin pystyy samaistumaan, mikä on mielestäni tärkeää jotta blogia jaksaa seurata. Jatka samaan tyyliin 🙂 -Emma

    1. Ihan super ihana kuulla! <3 Kiitos paljon, että kommentoit. Tällaiset merkkaa tosi paljon! 

  2. Jenny Jokinen
    8.2.2018, 21:13

    Löysin sun blogiin vasta jonkin aikaa sitten ja oon ihan rakastunut sun kuviin sekä kirjoitustyyliin! Oon samaa mieltä sun kanssa siitä et välillä kun on sellainen tietty mielentila, tapahtuu upeita asioita. Pakko vielä lisätä että nää tän postauksen kuvat on erityisen <3

    1. Ihan mahtavaa! Sitten kun sen mielentilan saisi vielä pidettyä aina päällä, niin elämä olisi varmaan aika maagista! Kiitos kun luet <3 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *