Me-time

DSC_7359.jpg

Vaadin ehkä keskimääräistä enemmän omaa aikaa, ja yksinolo on minulle ainoa tapa ladata kunnolla akkuja. Vaikka rakastan ystävien ja uusien tuttavuuksien kanssa vietettyä aikaa ja olen siinä mielessä sosiaalinen, imee tällaiset tilanteet minusta kaikki mehut. Sosiaalisuus väsyttää ja sen vaikutuksen huomaa yleensä vasta silloin, kun on vihdoin yksin. 

Sen takia nautinkin ihan suunnattomasti illoista, jolloin olen yksin kotona. Saa hautautua isoon kylpytakkiin, keittää pannullisen teetä tai kaataa ison lasin punaviiniä, napata lehden kainaloon ja laittaa puhelimen äänettömälle. Ihan jo parikin tuntia omaa aikaa tekee minusta paljon miellyttävämmän ihmisen. 

Tukholman reissulla kuulin niin paljon ylistäviä sanoja Gilmoren tytöistä, että oli pakko aloittaa se heti kotiin tultuani. Myös perjantai-ilta meni sängyssä makoillessa läppärin edessä. Kynttilät paloivat ikkunalaudalla, tuuli humisi ikkunassa ja villasukat lämmittivät jalkoja. Ihan loistava sarja ja täydellistä viihdettä tällaiseen akkujen latailuun. 

Toivottavasti kaikilla on ollut rentouttava viikonloppu tähän mennessä! 

dsc_9305.jpg

DSC_7343.jpg

DSC_7334.jpg

Pictures: Me & Tomi Taskula

Kommentit (10)
  1. Sama täällä 🙂 Oon introvertti, ja vaikka sosiaalisista jutuista nautinkin kovasti, niin sellaisten jälkeen tarvitsen yksinoloa ja omaa rauhaa. Kirjoitin aiheesta jutunkin taannoin, kun tuntuu että välillä koko introvertti-käsite ajatellaan ihan väärin (että introvertit eivät nauti sosiaalisista tilanteista, ovat automaattisesti ujoja jne. ) Yksinään oleminen on aina ollut mulle tärkeää, silloin ajatukset selkiytyvät parhaiten. 🙂

    1. Joo mullakin kesti kauan ymmärtää tätä! Sosiaalinen introvertti-käsite avasi omia silmiä joskus pari vuotta sitten ja tuntui että vihdoin ymmärrän paremmin, miksi olen tällainen kuin olen. 

  2. Olen ihan samanlainen 🙂 Akut latautuu parhaiten, kun saa olla rauhassa itsensä kansa! Siihen on ollut hyvin aikaa tänä viikonloppuna, ja ai että nyt on niin hyvä ja rentoutunut fiilis.

    1. Ihan sama täällä <3 parasta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *