Menimme naimisiin

Aika tarkalleen 11 vuotta sitten tapasimme. Oli miltei helteinen kevätpäivä ja pyöräilin keskustaan. Jostain syystä päätin hetken mielijohteesta tehdä rautatientorilla U-käännöksen ja mennä terassille nauttimaan yhden oluen. Ihan vain yksikseni. Kyseessä oli baari, jossa olin töissä, joten tunsin henkilökunnan. Harvoin kuitenkaan tuli käytyä yksin terassilla.

Jonotellessani olutta, taakseni sattui perhetuttuni vuosien takaa ystävänsä kanssa. Istahdimme yhteiseen pöytään nauttimaan kevätauringosta. Puhuimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Tuntui, kuin olisimme tunteneet aina. Muistan edelleen, mitä sinulla oli päällä. Ja mihin olitte menossa illalla. Pyysitte minua mukaan, mutta minä suuntasin töihin yökerhoon.

Te ilmestyitte sinne yöllä isolla porukalla. Tarjosin tequilashotit ja mietin, näkisimmeköhän enää koskaan. Seuraavalla viikolla oli vappu ja olin taas töissä. Kävelin juhlivan ihmismassan läpi keskustassa ennen vuoroani ja törmäsin sinuun. Tietysti. Satuimme samaan paikkaan seuraavanakin viikonloppuna. Tässä vaiheessa en enää uskonut sattumiin.

Vuosien aikana olemme oppineet, etteivät nämä olleet ainoita hetkiä, kun olemme olleet samassa paikassa samaan aikaan. Olit esimerkiksi käynyt kotonani, kun täytin 17-vuotta ja pidin vanhemmiltani salassa bileet. Muistit minkälainen asuntomme oli. En muista sinua sieltä, sillä porukkaa oli paljon. Samoissa juhlissa tapasin entisen poikaystäväni ja aloin seurustella hänen kanssaan. Vielä ei ollut meidän aika.

2009 aika oli vihdoin oikea. Vaikka sekään ei ihan mutkattomasti käynyt. Lopulta koko tarinaan liittyi vanhanaikainen teknologia, vääränlaiset tekstiviestit, parin viikon inttileiri ilman puhelinta, muutama väärinymmärrys, Kaivohuoneen rokkipuolella tehty tunteiden paljastus, ja Cuban kesäkeskiviikko, josta karkasimme kaveriporukaltamme kahdestaan DTM:n. Juotiin Jallua ja tanssittiin.

Tuntui ihanalta olla nuori, villi ja vapaa. Valvoa aamuun ja nukkua myöhään. Laahustaa seuraavana päivänä yöpaidassa ja flipflopeissa roban Filmtowniin vuokraamaan elokuvia ja ostamaan karkkia. Elämä oli täysin auki ja kaikki tuntui mahdolliselta. Oltiin rahattomia ja tulevaisuus oli kysymysmerkkinä. Mikään ei silti huolettanut.

Edelleen kuunnellessani MGMT:n Kidsiä, Band of Horsesin Funeralia tai Empire of the sunin Walking on a Dream -albumia palaan tuohon kesään muistoissani. Se on piirtynyt mieleeni paremmin kuin yksikään muu ajanjakso. Siitä lähti meidän yhteinen taival, joka toivon mukaan on edelleen vasta alussaan.

Tänä viikonloppuna piti olla meidän häät. Ajattelin makoilevani tällä hetkellä hotellin rapsakoissa valkoisissa lakanoissa, viettäväni koko päivän huoneessa tilaillen huonepalvelusta ruokaa ja katsellen elokuvia. Seuraavan viikon olisimme Santorinilla viettämässä ällöttävän romanttista lomaa. Universumilla oli kuitenkin muita suunnitelmia.

Emme halunneet lähtökohtaisesti pitkiä häävalmisteluja ja vuoden 2021 häät tuntuivat ahdistavan kaukaisilta. Olen kuitenkin ollut aina sitä mieltä, että haluan juhlia tuota päivää jollain tapaa läheistemme kanssa. Ei isoja bileitä, vaan intiimi ja rakkaudentäyteinen päivä, jonka muistaisimme aina.

Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin niin epävakaa, ettei suunnitelmia oikein osannut tehdä. Kaikki tuntuu edelleen niin epävarmalta. Ehkäpä siksi halusin, että yksi asia tämän kaiken keskellä ei muutu. Että menisimme naimisiin kaikesta huolimatta. Pidimme siis kalentereissamme vihkimisajan, jonka olin varannut ennen tätä kaikkea. Se oli työpaikkani viereisessä rakennuksessa klo 9.00. Ehtisin sen jälkeen hyvin töihin, olin miettinyt.

Sujautin vihkisormuksen vasempaan nimettömään ja kirjoitimme nimet papereihin. Mietin kaapissa odottavaa hääpuvun alkua, jonka suunnittelija lupasi tehdä valmiiksi sitten, kun on sen aika. Toivoin, että saan sille vielä käyttöä jonain päivänä. Harjoittelin uutta nimikirjoitusta ja avasimme samppanjan. 10 vuotta seurustelua takana. Seuraava vuosikymmen aloitetaan avioparina. Pidän siitä.

Kommentit (27)
  1. Voi ihanAaAa jA paljon onnea teille❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

  2. Siis wau. En näköjään ollut ainoa joka purskahti itkuun tätä lukiessa.

    Mikä kaunis teksti täynnä erilaisia tunteita. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *