Mental Health Monday: Älä häpeä prosessia

 

DSC_1651.jpg

Olimme lauantaina poikaystäväni kanssa illallisella. Juttelimme jostain syystä laulujen sanoista, kun yhtäkkiä muistin että minulla oli ennen tätä blogia toinen blogi, jonka nimi oli ”Unholy confessions” erään kappaleen mukaan. Naureskelimme hetken tälle, kun poikaystävä päätti googlata, löytyisikö se vielä jostain. JA SEHÄN LÖYTYI!

Olin jotenkin muistanut virheellisesti, että tämä blogi oli sellainen Tumblr- tyyppinen, johon keräilin itseäni inspiroivia kuvia, mutta siellähän oli vaikka mitä vaivaannuttavia ”päivän asu” postauksia sun muita. En tajua, miten olin onnistunut pyyhkimään tämän muiston kovalevyltäni täysin. Olin jotenkin sekoittanut mielessäni tämän aikakauden Start living your best lifeen. 

Ensin teki mieli valua häpeästä pöydän alle, sitten nauratti hysteerisesti ja lopulta tuntui oikeastaan aika hyvältä. Kun nimittäin katselin, että mistä koko homma on alkanut, tajusin samalla kuinka paljon olen kehittynyt tässä. Nykyään pystyn toteuttamaan sellaista kuvasisältöä, mitä haluan. Aina ei kuitenkaan näin ole ollut ja sen unohtaa helposti. Ennen oli toteutettava sellaista sisältöä mitä osasi. Ja julkaista kuvia, vaikka ne eivät olekaan lainkaan sellaisia kuin haluaisi. Tuntui hyvältä punastella omia otoksia katsoessa, sillä mietin kuinka rohkea tuo menneisyyden minä onkaan ollut julkaistessaan tuollaista sisältöä. 

Oli todella tsemppaavaa nähdä tämä kehitys ja sain taas hyvän muistutuksen. Jos haluaa tehdä jotain joskus hyvin, on pakko ensin olla siinä ihan paska. Ja tehdä silti. Me liian usein olemme tekemättä asioita julkisesti, sillä haluamme ensin tulla niissä hyviksi. Totuus kuitenkin on, että missään ei ole koskaan valmis. Oppimisprosessi kestää niin kauan, kun jotain asiaa tekee. 

Pitää osata olla itselleen armollinen ja suhtautua omaan prosessiin kannustavalla mentaliteetilla. Ensin pitää kaatua muutaman kerran pyörällä ennen kuin oppii pyöräilemään. Eikä niitä kaatumisia kannata liikaa pelätä. Jos pelkää, niin jää pyörä lopulta talliin.

Kommentit (10)
  1. Tulipa tarpeeseen tämä postaus juuri nyt. Itselläni on ollut syksyn tullessa pieni melankolia-vaihe päällä. Tuntuu, että elän liikaa menneessä ja sätin itseäni päätöksistä, joita olen esimerkiksi vuosi sitten tehnyt.. Se on aika rankkaa itsensä ruoskimista eikä muuta tosiasioita miksikään. Ja sitähän sanotaan, että jälkiviisaus on helpointa viisautta. Yritän itseäni muistuttaa juuri tuosta, mitä sanoit. Joka päivä ihminen on hieman viisaampi kuin eilen ja elämä on ikuinen oppimisprosessi. Pitäisi muistaa olla enemmän armollinen ja kannustava itseä kohtaan. Miksi se on välillä niin hiton helppo unohtaa?? 😀

    Aurinkoista päivää sinne <3

    1. Joo menneitä on turha sättiä, kun ei niille voi kuitenkaan enää mitään. Pitää vaan ottaa opetuksina jatkoa ajatellen ja pyrkiä olemaan paras versio itsestään just tällä hetkellä <3 Ihanaa päivää sullekin Juuli! 

  2. Moikka,

    Voi elämä kiitos tästä! Tulipa taas tämäkin postaus juuri oikeaan aikaan! Aloitin vähän aikaa sitten toisen instatilin vain ruokajutuille ja ei helvetti kun ne kuvat ei näytä yhtään siltä miltä haluaisi! mutta oot niin oikeessa että on pakko olla aluks ihan paska että joskus voi olla hyvä. Harjoitus tekee mestarin – kliseistä mutta totta. Kiitos blogistasi, se on paras! Xx

    1. Niin tekee!! Sen meinaa aina itsekin unohtaa <3 Ja voi kiitos, ihanaa kun luet!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *