Mental Health Monday: Kehonkieli

Kehomme viestittää meistä enemmän kuin osaamme kuvitellakaan. Ajatuksemme muokkaavat asentojamme, eleitämme ja ilmeitämme paljastaen muille ihmisille paljon enemmän kuin edes itse huomaamme. Toiset tulkitsevat kehon liikkeitä taidokkaammin kuin muut ja toisinaan kehonkielen lukeminen on tiedostamatonta ja intuitiivista. 

Jos kerran kehomme liikkeet muuttuvat ajatuksiemme mukaan, on loogista ajatella että homma pelaa myös toiseen suuntaan. Hymyilemällä itsekseen väkisin, saattaa yhtäkkiä alkaa ihan oikeasti naurattaa. Kehomme liikkeillä on kuitenkin paljon enemmänkin voimaa. 

Katsoin TED-talkia viime viikolla, jossa kerrottiin että urheilijan voittaessa jotain, nostaa hän automaattisesti kädet ylös ja avaa kehonsa X-malliseen asentoon täysin auki. Asento viestii voiman ja vallan tunteesta. Mielenkiintoisinta tässä kuitenkin oli se, että myös syntymästään asti sokeat tekevät täysin saman eleen. Se ei ole siis opittu tapa, vaan luonnollinen tapa osoittaa tällaista voittajan tunnetta. 

Reagoimme kehollamme menemällä kasaan silloin kun koemme olomme uhatuksi. Kun joku muu osoittee aukinaisella kehollaan valtaa, me suojaudumme helposti ristimällä kätemme ja suojaamalla itseämme. Tällainen keholla reagointi on luonnollista, mutta vaikuttaa myös ajatuksiimme. Kun istumme hartiat lysyssä pienessä kippurassa, tunnemme itsemme harvoin voimakkaaksi ja luottamusta herättäväksi. 

Lähiaikoina olenkin miettinyt paljon sitä, kumpi toimii ensin? Kehomme vai mielemme? Jos ajatuksillamme voimme vaikuttaa kroppamme asentoihin, voimmeko kehonkielellä muuttaa ajatuksiamme? 

Kehoitankin kaikkia keskittymään hetkeksi siihen, missä asennossa olette tällä hetkellä? Istutko jalat tukevasti maassa, vai makoiletko sängyllä? Onko hartiasi lysyssä vai hyvässä ryhdissä? Miltä asento tuntuu? Koetko olevasi voimakas ja luottamusta herättävä vai tunnetko olosi vähän epävarmaksi?

Kun olet kysynyt nämä kysymykset itseltäsi, kohenna asentoa. Laita jalat maahan, hartiat taakse, avaa kehosi niin auki kun suinkaan pystyt, ojenna kaula pitkäksi ja nosta pää hiukan takakenoon. Miltä nyt tuntuu?

Oma päänsisäinen muutos oli todella dramaattinen. Istun usein jalkojeni päällä pienessä kippurassa hartiat painuneena kasaan, nojaten välillä leuallani koukussa olevaan polveeni. Asento on todella sulkeva ja tunnen itseni pieneksi ja jollain tapaa hauraaksi tässä asennossa. Aivan kuin tämä asento suojelisi minua joltain.

Kun vaihdan asennon aukinaiseksi, tuntuu kuin kasvaisin sekunneissa lapsesta aikuiseksi. Herätän enemmän kunnioitusta jopa itsessäni. Tunnen itseni vahvemmaksi, pätevämmäksi, luotettavammaksi ja sellaiseksi, ettei minua tarvitse suojella miltään. 

Mitä ajatuksia teillä herää aiheesta?

Pictures: Sara Vanninen