Mental Health Monday: Kun mikään ei tunnu miltään

 

Olen luonteeltani – tai temperamentiltani – sellainen, että innostun nopeasti ja paljon, saatan kiihtyä nollasta sataan sekunnissa, ja toisaalta myös lepyn ihan yhtä nopeasti. Koen monissa tilanteissa tuntevani paljon, mutta se pitää minut omalla tavallaan balanssissa. Kuulen usein myös kommentteja siitä, kuinka jokin muille näennäisesti pieni asia voi saada minut pomppimaan innosta tai toisaalta täysin tolaltani. Olen kuullut miljoona kertaa fraasin ”älä nyt innostu vielä liikaa” tai ”ei tää nyt ole niin iso asia”, sillä muiden on vaikea ymmärtää tunneskaalaani. Joskus olen jopa toivonut, että pystyisin hillitsemään innostustani ja suhtautua asioihin hiukan neutraalimmin.

Kuitenkin kesällä oli hiukan pidempi hetki, kun mikään ei oikein tuntunut miltään. Ehdin jo luulla, että tila oli itseaiheutettu. Mietin sitä, onko elämyshakuisuuteni ajanut minut sellaiseen kierteeseen, ettei ”tavalliset” asiat enää tunnu miltään? Oliko syynä New Yorkissa vietetty aika ja se, ettei Suomi enää saanutkaan sydäntäni pamppailemaan, kuten täällä pohdin? Huomasin myös sen, kuinka paljon innostukseni oli antanut aina energiaa. Sillä draivilla, jonka saan fiilistelystäni, pusken vaikka minkälaisia urakoita valmiiksi, sillä se ei tunnu edes työltä kun intoa on niin paljon. Sen takia varmaan ryhdynkin aina heti toimeen, sillä tiedän saavani paljon aikaan suhtautuessani johonkin niin intohimoisesti. 

Kyse ei ollut kesällä vain siitä, etten jaksanut innostua mistään. Koko tunneskaalani tuntui typistyneen paljon pienemmäksi ja kaikki tuntui aika tasapaksulta. En loppujen lopuksi tiedä, mistä muutos johtui, mutta olen taas palannut vanhaan tunteiden vuoristorataan. Nyt osaan myös iloita tästä ihan eri tavalla, kun on kokenut miltä elämä tuntuisi ilman näitä väriskaalan kaikkia eri vivahteita. Kämpänmetsästysprojekti on aiheuttanut jo vaikka minkälaisia eri tunnetiloja. Viime yön olen miltei valvonut, kun kohdalle osui eräs niin potentiaalinen yksilö etten osaa innostukseltani rauhoittua edes yön ajaksi. Tekisi mieli vain tehdä remppasuunnitelmia, laskea kustannuksia, selata Pinterestiä ja laittaa rattaat pyörimään. Toisaalta aamulla ei edes väsyttänyt, sillä tekisi mieli pomppia tasajalkaa pelkästä ilosta. 

Tämä vuoristorata tarkoittaa itselleni sitä tasapainoa, mitä tarvitsen elämääni. Ulkopuolisen silmin se voi näyttää raskaalta, mutta omalle kohdalle se tasapaksuus oli kyllä paljon raskaampaa. 

Pictures: Tomi Taskula