Mental Health Monday: Maadoittuminen

20180520_204717.jpg

Olin viikonloppuna melko stressaantunut. Huomaan sen aina kehostani, kun en osaa muuten aina hidastaa tahtia. Kaikki alkoi oikeastaan jo perjantaina kun kummallinen huimaus pisti sohvalle koko illaksi. Sunnuntaina homma eskaloitui siihen pisteeseen, että rinnassa puristi ja tuntui että luhistun. Poikaystäväni sai minut raahattua mustikkamaalle, sillä tiesi sen rauhoittavan parhaiten. 

Ja tiedättekös, siinä silokalliolla seistessäni, halusin heti ottaa kengät pois. Lähiaikoina paljas maa on tuntunut jotenkin ihan maagiselta jalkojen alla. Siinä kokee jotenkin olevansa paremmin osa luontoa. Hengittelin syvään keuhkoihini meri-ilmaa, ja tunnustelin, miltä lämmin kallio tuntuu varpaiden alla. Annoin tuulen sekoittaa tukkaani ja mietin miten se hyväilee kasvojani. Yhtäkkiä oli pirun paljon parempi olla. Ja hiukan helpompi taas hengittää. 

Tuntuu että välillä on niin erkaantunut luonnosta, että pitää maadoittaa itsensä. Oli pakko hiukan googlailla, onko siihen jokin tieteellinen selitys, miksi paljain jaloin kävely tuntuu hoitavan myös mieltä. Kaikki tiedämme sen fyysisistä terveyshyödyistä, mutta olisiko sillä myös yhteytttä henkiseen hyvinvointiin? Löysin moniakin tutkimuksia aiheesta, joista varmaankin suosituimmaksi nousi Understanding Earthing (Grounding), jonka ovat tehneet Gaétan Chevalier, Ph.D., and James L. Oschman, Ph.D.. Täältä aiheesta lisää suomenkieliseltä sivulta. 

Ainakin kokemukseni mukaan, sellaisina päivinä, jotka olen viettänyt täysin ulkona, on ihan järkyttävän paljon parempi mieli. Kun on haudannut jalkansa hiekkaan ja kastellut varpaita merivedessä, maannut maassa ja halaillut puita. Uni tulee nopeammin ja tuntuu syvemmältä. Asiat eivät ahdista, vaan on luottavainen olo siihen että kaikki järjestyy. Tuntuu siis sillä, että tämä maadoittuminen todella toimii. 

Mitäs olette mieltä? Kuulostaako ihan höpöhöpöhommilta, vai voisiko tässä olla jotain itua? 

Itse meinaan ainakin jatkaa tätä paljain jaloin kävelemistä koko kesän. 

20180520_204828.jpg

Kommentit (6)
  1. Siis.

    Kävelen kesäisin paljon yleensä paljain jaloin. Nyt olen kävellyt n. 10 päivää täysin koko ajan paljain jaloin lukuunottamatta juoksutreeniä. Paljain jaloin kadulla, s-marketissa ja jopa virastoissa.

    Se tuntuu niin hyvältä. Ahdistun heti jos on kengät, ja sisällä myös en koskaan käytä sukkia!!

    Jos maalaisjärjellä ajatellaan: miltä tuntuisi olla joka päivä lapaset kädessä? Tai kumikäsineet?

    Jaloissa on ihan yhtä paljon hermopäätteitä kuin käsissä. Me ollaan noustu neljältä jalalta. Miksi kaksi niistä pitäisi verhota?

    Myös jalkapohjan lihakset pääsevät töihin. Illalla olo on kuin alkupistehieronnassa käyneellä:)

    Olen lukenut myös talvella villasukkakävelystä ja voisin koittaa!

  2. Äää tää on niin totta! Sitä toitotetaan päiväkodista alkaen meille, että menkää hyvät ihmiset metsään kun ahdistaa, mutta jotenkin sitä ei koskaan muista niinä ahdistuksen hetkinä kun tarve olisi suurin 😮

    Totesin tämän toimivuuden itsekin tuossa pari viikkoa taaksepäin kun maanantaista lähtien kaikki mikä viikossa vaan voikin mennä pieleen, meni. Torstaihin mennessä olin niin raivon vallassa, että hyvä kun muisti hengittää. Onneksi silloin keli vaati ulkona oloa, joten suuntasin askeleet puistoon ja siellä suoraan metsään ja herraisä mikä muutos olotilassa HETI! On se ihana juttu se luonto 🙂

    Tosin samaisena iltana paska hillo jatkui kun polvi meni pois paikoiltaan, mutta onneksi stressilevelit oli ennen sitä saatu laskusuhdanteeseen niin, että tuo ei enää ihan totaalisesti romuttanut minua. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *