Mental Health Monday: Nollauspäivä

DSC_0165.jpg

Täytyy myöntää, että vähän jännitti muuttaa viikoksi seitsemän tyypin kanssa samaan asuntoon sen takia, että mietin saanko tarpeeksi sitä omaa aikaa. Pelot ovat kuitenkin osoittautuneet ihan turhiksi ja meillä on ollut aivan ihanaa täällä. Eilen illalla makoilimme olohuoneessa koko porukan voimin peittojen kanssa, katsoimme Gossip Girliä ja napostelimme aina välillä ruokaa. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli tullut nukuttua todella vähän, joten illalla oli aika reppana olo. 

Porukassa makoilu kuitenkin paransi fiilistä huomattavasti, ja mietin kuinka paljon kurjempaa olisi yksin hotellihuoneessa. Mietin, kuinka tällaisia löhöilypäiviä pitäisi pitää useammin. Varsinkin hektisen viikon jälkeen voi olla skarppaus lähteä brunssille tai illalliselle näkemään ystäviä, jonka takia tällainen pyjamahengailu on ihan täydellinen vaihtoehto. Pitäisi ottaa kunnon perinne, jossa kerääntyisi aina jonkun luo, tekisi hyvää ruokaa, katsoisi hömppäohjelmia, ja laittaisi kasvonaamiot naamalle. 

Mikään ei paranna fiilistä enemmän kuin tällainen kollektiivinen rentoutuminen. Parasta on tietysti rakentaa maja ja kerääntyä sinne isoon kasaan. Olen itse sellainen, että kiireen keskellä tulee helposti jättäydyttyä vähän ystävistä etäälle, sillä kaipaa vapailla hetkillä vain sitä rentoutumista. Jatkossa pyrin kuitenkin järjestämään tällaisia löhöilytreffejä mimmiporukalla. Tuntuu että sain yhdestä illasta ihan huikean paljon lisäenergiaa. 

Kommentit (1)
  1. Kuuntelin eilen ne teidän podcastit ja tykkäsin! Luontevaa keskustelua ja mielenkiintoista pohdintaa 🙂 Olis kiva jos saisitte mukaan muitakin bloggareita ainakin vierailemaan, esim. Annika Ollilan tai Pupulandian Jennin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *