Mental Health Monday: Samaistujat vs. vertailijat

Juttelin ystävän kanssa viikonloppuna siitä, mitkä asiat somessa ärsyttää. Hän esimerkiksi koki instagramin ahdistavaksi, sillä hän ajattelee siellä olevien kuvien tarkoitukseksi esitellä sitä, kuinka upea elämä kullakin on. Jaetaan niitä huippuhetkiä, reissukuvia ja luodaan jonkinlaista illuusiota täydellisestä elämästä johon ei kuulu laskujen maksaminen, pyykkivuoret tai räntäsateet. Veikkaan että tähän voi moni samaistua. 

En ollut ikinä ajatellut, että esimerkiksi omaa instagram feediäni voisi tulkita noin, mutta ymmärrän täysin hänen pointtinsa. Kuulun itse siihen porukkaan, joka rakastaa katsoa juuri näistä huippuhetkistä kuvia. Kun näen että jollain pyyhkii hyvin, tuntuu se samanlaiselta kuin että itsellä menisi hyvin. Kun pimeän joulukuun keskellä ystävältä tulee feediin kuva reissun päältä, voin kuvitella itsenikin hetkeksi palmun alle.

Se on minulle sellainen hyvän fiiliksen kanava. Kun näen jonkun saaneen jättikokoisen brunssin sänkyynsä kannettuna, voin kuvitella itseni sinne pehmoisiin peittoihin mutustamaan croisanttia. Saan tällaisista kuvista olon, että elämä on aika pirun mahtava. Vaikka se oma todellisuus olisikin samalla hetkellä se, että syön sitä omaa aamiaisnäkkäriä sotkuisen kämpän keskellä. Mielikuvissani olen jo hotellilakanoissa tuorepuristettu appelsiinimehun kädessä.

Samaistun helposti ihmisiin ja hahmoihin siitä huolimatta onko meissä mitään yhteistä. Sen takia esimerkiksi temppareiden ensimmäisen jakson katselusta tuli todella huono fiilis. Tuli sellainen olo, että elämä on kyllä melko karua, tosirakkautta ei ole olemassa ja aikuisten juhliminen on sellaista kamalaa sekoilua, mitä ensimmäisen illan bileissä. Vaikka tiedostan järjellä, että se on vain tv-ohjelma, ja hyvin kaukana omasta elämästäni, on minun vaikea olla samaistumatta hahmoihin. 

Veikkaan että tässä on vähän kaksi eri ryhmää. Ovat he, jotka vertailevat itseään muihin ja kokevat silloin ahdistusta omasta elämästään kun katselevat vaikka ystävien "täydellisestä elämästä" kertovaa instafeediä. Sama porukka voi katsoa temppareita hyvillä mielin ja ajatella kuinka paljon paremmin itsellä pyyhkii. Ja sitten olemme me samaistujat, jotka eivät vertaile vaan näkevät itsensä muissa ja silloin on toki mukavampaa katsoa niitä huippuhetkiä. Tunnistatteko itsenne jommasta kummasta ryhmästä vai onko tämä teoriani teidän mielestä täysin tuulesta temmattu? 

Joka tapauksessa kannattaa miettiä omaa somekäyttäytymistä ja sitä, mitä eri somet antavat sinulle? Aiheuttaako joku sovellus vain negatiivista energiaa? Ystäväni oli lopettanut instafeedin seuraamisen ja itse puolestani lopetin temppareiden katsomisen. 

 

Kommentit

Ellaaar (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus Elisa! Huomasin olevani ehdottomasti samaistuja, varsinkin negatiivisten asioiden kohdalla. Nolottaa jopa tunnustaa, mutta salkkareiden katsominen on hieman murentanut uskoani parisuhteisiin, vaikka tiedostan että se ei todellisuutta olekaan.. :D Katsoin itsekin temppareiden ensimmäisen jakson, mutta siihen se munkin osalta jäi. Ehkä pitäisi jättää salkkaritkin hetkeksi tauolle ;D

Elisa Lepistö

Tunnistam hyvin ton :D ja jotenkin mulle tää oli sellanen ahaa-elämys kun tajusin että sen samaistumisen takia en oikein tunne sitä kateuttakaan. Eli hyvät ja huonot puolensa kummassakin!

saratickle
Tickle Your Fancy

Siis tämä just! Kuvat huippuhetkistä lämmittävät ja palauttavat mieleen niitä omia onnenhetkiä. Ja toisaalta se, että näen kuvia huippuhetkistä inspiroi ja muistuttaa myös mua panostamaan omaan eläämääni pikkuisen enemmän. Nimimerkillä pidin sunnuntaibrunssin ystäville eilen kotona. Idea lähti instagramista.

Elisa Lepistö

Siiis just eilen katoin kans kaverin insta storya missä heillä oli kotona järkätty brunssi samalla kun itse söin kylmää edellisen päivän pitsaa :D ja totesin et pitää mahd. pian järjestää itsekin brunssi pitkästä aikaa! 

Tasaraita

Mielenkiintoinen kirjoitus! Enpä ole aiemmin tullut tuolta kantilta asiaa ajatelleeksikaan. Mä en oikeastaan ole vain jompaa kumpaa vaan mielestäni molempia. Instassa ihailen toisten kiiltokuvamaista elämää ja saan sieltä kauniista kuvista hurjasti inspiraatiota ja hyvää mieltä katsellessani jotain kaunista. Tietyllä tapaa samaistuin näihin ihmisiin ja heidän upeisiin hetkiinsä ja saan niistä draivia omaan tekemiseen. Sitten mitä temppareihin taas tulee niin joo, välillä usko parisuhteisiin ja miesten uskollisuuteen meinaa horjua, kun tuntuu että miehiltä puuttuu sellainen ominaisuus kuin itsehillintä ja järjen käyttö kokonaan. Mutta yritän sitten taas muistaa, että se ei koske kaikkia miehiä ja ohjelman rekrytointi on tehnyt erittäin hyvää jälkeä saadessaan sinne kyseisiä yksilöitä toheltamaan. Toisaalta tempparit saa minussa aikaan myös tunteen siitä, että luojan kiitos oma mies on järkevä ja ihana, eikä meistä kumpikaan ole niin tyhmä että lähtisi testaamaan parisuhdetta tuonne ilmaisen loman toivossa ja mahdollisesti samalla satuttaisi ja loukkaisi toista. Koska aiempien kausien perusteella myös ne parit jotka eivät ole pettäneet ja ovat sieltä yhdessä lähteneet ovat jossain matkan varrella toista onnistuneet satuttamaan ehkä jopa tiedostamattaan sitä. Mutta joo... varmastikin reagoimme eri tavalla tuollaisiin asioihin. Itselläni reagointitapa vaihtelee vähän aiheen ja asian mukaan. :)

Elisa Lepistö

Joo mäkään en ollut koskaan ajatellut sitä näin. Ja tuntui että ainakin omalla kohdallani tämä selittäisi monta juttua. Ja tossa on hulluinta juuri se, että sillä omalla fiiliksellä ei ole mitään tekemistä realiteettien kanssa. Tiedän että oma parisuhde ei ole temppareiden kaltainen ja toisaalta ymmärrän myös etten herää seuraavana aamuna luksushotellista ja nauti aamiaista sängyssä. Vaikka kumpikin skenaario on todella kaukana omasta todellisuudesta, se samaistumisen tunne on aito.

Lintutyttö (Ei varmistettu)

Minulla on hieman ristiriitainen suhtautuminen Instagramiin. Rakastan katsoa kauniita kuvia, mutta toisaalta kiiltokuvamaisuus ärsyttää. Tuntuu, että Instagramin perusajatus on kadonnut somen kasvattaessa voimaansa. Ei jaeta enää spontaaneja hieman horisontti vinossa olevia maisemakuvia tai selfieitä, jossa meikit ovat jo hieman kuluneet kasvoilta pois pitkän työpäivän jälkeen. Henkilöt, joita kutsun tässä yhteydessä ammattisomettajiksi, ovat kadottaneet oman inhimillisyytensä ja kilpailevat seuraajien määristä. Kuvia ja asetelmia pohditaan viikkotolkulla, mutta lopputuloksena on kuitenkin epärealistinen tilanne, joka synnyttää enemmän kysymyksiä kuin nautintoa katsojalleen.

Minun ja Instan välillä on viha-rakkaussuhde. Insta on parhaimmillaan uskomaton tapa levittää kulinaristisia, hauskoja ja uskomattomia elämyksiä maapallon ympäri, mutta ainoastaan, jos se tehdään aidosti eikä feikkaamalla. Instagramin käyttäjäkunta on kuitenkin niin kirjava, että joskus voi olla vaikea erottaa kuka tekee sitä vain julkisuuden haun takia. Juuri luin uutisen, että Instagramista oli tullut ulkomaalaiselle naiselle pakkomielle ja hän otti kuvia ainoastaan seuraajien, tykkäyksien takia. Lopputuloksena monien kymmenien dollarien velat, kun hän osti materiaa, johon ei ollut varaa ja matkusti ulkomaille vain kuvien takia (henkilön nimellä Lissette Calveiro löytyy lisää tietoa). Tämäkin on vain yksi surullinen esimerkki siitä mihin some voi ajaa käyttäjänsä.

Itse uskon, että somesta kannattaa pitää välillä kunnon hengähdystauko ja nähdä mitä arkipäiväinen elämä oikeasti on. Valitettavasti se vain on niin, ettei kaikista voi tulla maailmaa kiertäviä, tien päällä asustavia mallikelpoisia ihmisiä. Somen kanssa on sama kuin elokuvia katsoessa. Liikaa nautittuna se nujertaa todellisuudentajun ja ihminen alkaa elää pilvilinnojen päällä. Pitää myös olla sitä kuuluisaa maalaisjärkeä ja ymmärtää, että jokaisen elämä on uniikki eikä somekuvien tulisi määrittää sitä mitä tekee arkipäivisin. Ideoita, inspiraatiota ja kauniita kuvia haluan jatkossakin nähdä Instassa sekä muissa kuvienjakopalveluissa. On mahtavaa, jos vaikka sinun matkakuviesi ansiosta löydän uniikin lomakohteen, jossa vietän elämäni parhaan lomamatkan tai yllättää ystäväni viemällä hänet huikeaan brunssipaikkaan. Mutta ei se ihmisestä tee yhtään huonompaa, jos tyytyy katsomaan sivusta ja tekee jotain muuta.

Hiukan sekalainen teksti omista ajatuksistani, mutta tästä aiheesta voisi kyllä keskustella enemmänkin.

Lukija M (Ei varmistettu)

Hyvä kommentti, joka kattoi paljon myös omista ajatuksistani. Yksi ero, mikä voisi olla samaistujan ja vertailijan välillä, on tapahtumien todennäköisyys itselle. Mikäli näkee kauniita kuvia lomamatkoilta ja rannoilta tietäen päästessään itsekin palmujen alle pian, on helppo samaistua. Tai mikäli niiden palmujen alla on maannut toisaalta jo monta kertaa, ei ole vaikea kuvitella itseään samaan tilanteeseen. Itse huomaan useasti olevani positiivisempi myös somessa, mikäli oikeassa elämässä menee hyvin ja niitä sydämiä jakelee tällöin niille täydellisille lomakuville, jos tietää pääsevänsä parin kuukauden päästä matkalle. Toisaalta Elisa kuvailit myös tilannetta temppareista, mikä tuskin on todennäköistä itsesi kohdalle ja silti samaistut. Se on vähän kimurantimpi juttu. :-D

ps. tykkään tästä postaussarjasta!

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen samoilla linjoilla. Tosin itse koen instagrammin ja osan blogeista todella negatiivisina. On pelottavaa, miten estottomasti ja huolimattomasti esitellään täydellistä elämää. Että vaatteet, kalliit matkat ja rantakohteet ovat tie onneen. Niin ja ne iänikuiset brunssit sängyssä jne. En ymmärrä ,mitä inspiroivaa niissä voi olla kenellekään? Paitsi toki henkilölle, joka sillä hetkellä sattuu syömään sitä kyseistä brunssia josta ottaa kuvan (tosin, uskon ettei puoliakaan näistä brunsseista toteutuisi ellei olisi pakko saada vastaavaa kuvaa blogiin/instaan).

Pidän myös sitä naiivina tai valheellisena, että uskoo luovansa asetelluilla, näytellyillä ja rankasti muokatuilla kuvilla oikeasti mitään konkreettista iloa tavallisten ihmisten elämään. Ymmärrän täysin, miksi monet voivat nykyään enemmän pahoin somen vuoksi, kuin vaikkapa 7 vuotta sitten. Instagrammin perimmäinen ajatus on hauska ja mukava - saan siitä paljon, kun seuraan ystävieni instakuvia heidän oikeasta, aidosta arjestaan, ilman väkinnäisyyttä ja teennäisyyttä. Päättömästi en kuitenkaan nykyään pidä instan selailusta, on todella ahdistavaa ja järkyttävää seurata varsinkin naisten instatilejä. Kopioita toisistaan, kymmeniä tuhansia liketyksiä ja robotteja seuraamassa. Se alkaa olemaan jo todella pelottavaa.

Elisa Lepistö

Tää oli juurikin hullua tajuta, että joku ihan oikeasti näkee vaikka brunssin sängyssä negatiivisena. Mun mielestä on ihanaa syödä vaikka sunnuntaisin sängyssä samalla kun lukee hesaria tai tujoittelee telkkaria. Ja kuten sanoin, vaikka se olisi todella kaukana omasta todellisuudesta, tulee jo pelkästä ajatuksesta hyvä mieli. Ja tää koko juttu oli todella silmiä avaavaa. Sanoit, ettet ymmärrä mitä siinä voi olla inspiroivaa kellekään, vaikka juuri sanoin itse pitäväni sellaisia ihanina pakohetkinä arjesta. Vähän samalla tavalla kuin kirjojen lukeminen. Mun on vaan vaikea ymmärtää miksi sitten seurataan tällaisia tilejä jos ne aiheuttavat negatiivisia fiiliksiä? Ainakaan mun ja uskon ettei monen muunkaan somettajan tarkoitus ole missään nimessä levittää negatiivista oloa muille. Mun mielestä ihaninta instassa on omien ystävien elämän seuraaminen, eikä mua kyllä kiinnosta onko horisontit vinossa. Joten kukin voi myös itse päättää minkälaisia tilejä haluaa seurata. Eikö nää ole kuitenkin sellaisia sovelluksia minkä tarkoituksena olisi tuottaa hyvää mieltä käyttäjilleen?

emmms (Ei varmistettu)

En ollut koskaan ajatellut asiaa tällä tavalla, mutta olen yksityiselämässä ehdottomasti samaistuja. (Työelämässä olen jostain syystä enemmän vertailija, mutta siitä piirteestä yritän päästä eroon.) Kuten tuolla kommenttiboksissa sanoit, tämä johtaa siihen, että en juurikaan tunne kateutta. Toisaalta luksus-instagram-elämä on niin kaukana omasta todellisuudestani, että en edes ajattele sen olevan oikeaa, vaan kun jostain sadusta, eikä se ehkä siksikään aiheuta kateutta.
En oikeastaan katso televisiota, mutta esimerkiksi romaaneja lukiessa samaistun hyvin vahvasti hahmoihin. Poikaystävä joutuukin välillä kärsimään, kun olen ärsyyntynyt häneen ja tajuan vasta hetken päästä kiukustumisen syyksi sen, että lukemani kirjan mieshahmo on ollut ilkeä tyttöystävälleen :D

Elisa Lepistö

Joo tääkin on super mielenkiintoista, että eri elämänalueilla voi olla erilainen tapa toimia! Ja joo kirjat on mullekin pahoja. Vaikka olisi täysin eri ajasta kyse ja päähenkilö vaikkapa mies, samaistun silti. :D

mystery
Vision One

Se on tietenkin hyvä , jos noin osaa suhtautua :) mutta ei ole myöskään väärin jos täydelliset kuvat aiheuttaa vaan ahdistusta. Jollakin voi olla vaikka huono rahatilanne ja ajatuskin ulkomaanmatkasta tai brunssista on täyttä utopiaa.

Elisa Lepistö

Hyvä ja hyvä, mun mielestä kummassakin on puolensa. On myös aika rankkaa samaistua aina kaikkeen. Silloin alkaa esim. itkeä joka kerta kun näkee kodittoman ja välillä on aika diipeissä maailman suhteen. Joten tässä ei nyt ollut tarkoituksena verrata kumpi on parempi. Lähinnä vaan mielenkiintoista pohtia miten eri tavalla ihmismielet toimii. Ja nyt ymmärrän taas paremmin  heitä, joita hyvien hetkien jakamiskulttuuri ahdistaa. Toivottavasti tämä avasi myös muiden silmiä. Ja kuten tuossa sanoinkin, sillä ei ole mitään tekemistä realismin kanssa. Voin fiilistellä muiden onnistumisia vaikka tiedän että samat asiat ovat itselleni mahdottomia. Mutta samalla voin ahdistua täysin epärealistisista skenaarioista, joten kääntöpuolensa silläkin.

mystery
Vision One

Niin, mä kommentoin lähinnä tota että koet samaistuvasi elämän huippuhetkiin instagramissa. Eikä se musta oo niinkään mustavalkoista että toiset samaistuu kaikkeen ja toiset ei mihinkään. Jotkut osaa eläytyä toisiin juttuihin ja toiset johonkin muihin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Itsekin jäin miettimään tätä. On aika vaikea samaistua asioihin, joiden kokeminen ei tunnu katsojasta edes mahdolliselle tai on suorastaan mahdotonta. Jokaisella on ne omat kipupisteensä haaveilunkin suhteen, ja jos toteuttamisen esteenä on pitkään kestänyt heikko rahatilanne, ihmissuhdeongelmat tai vaikkapa lapsettomuus, on aika vaikea vain onnellisesti unelmoida. Samat ihmiset saattavat kuitenkin kuvitella itsensä ihaniin hetkiin, joita he pitäisivät mahdollisina. Asia ei siis tosiaankaan ole mustavalkoinen.

Elisa Lepistö

Joo ihmisiä on erilaisia. Sen takia kysyinkin että tunnistatteko itsenne jommasta kummasta ryhmästä. Moni tunnisti, ja sitten on teitä ketkä eivät näe itseään kummassakaan. Tästä voisi kirjoittaa ihan kokonaan uuden postauksensa, että pitääkö asioiden olla toteutettavissa, jotta niistä voi tuntua itsensä onnelliseksi. Tai onko se edes tavoiteltavaa? Laitan ajatuksen hautumaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielestäni on vähän naiivia sanoa, että me hyvinvoivat ihmiset voitaisiin samaistua kun me nähdään vaikkapa kodittomia kuvissa tai livenä. Samoin kuin sinun matkakuviasi katsellessa on himpun verran vaikeampi kuvitella itsensä sinne palmujen keskelle, jos ei vaikkapa ole koskaan käynyt etelänmatkalla. Samaistuminen on helpompaa, jos kuvan ja katsojan kokemusmaailmat kohtaavat, eli on mahdollisuuksia ja rahaa suurinpiirtein samanlaisiin asioihin...

Elisa Lepistö

Ööö en mä sanonutkaan missään vaiheessa että ymmärtäisin miltä esimerkiksi kodittomasta tuntuu. Voin kuitenkin helposti tuntea oman oloni todella kurjaksi hänen puolestaan, vaikka en olisi mitään vastaavaa kokenut. Samalla tavalla voin mielikuvissani nauttia sellaisista asioista mitkä itselleni ovat ihan mahdottomia. Mutta ihmisiä on myös erilaisia, eikä tää nyt ollut mikään sellainen "mun tapa katsella maailmaa on parempi kuin sun" joten älkää pliis nyt yrittäkö kääntää sitä sellaiseksi. Se että joku luo mulle hyvää mieltä ja jollekin muulle ei, ei mun mielestä pitäis olla keneltäkään pois. Jos jollekin tulee mun sisällöstä paha mieli, toivon ettei mua seurata, koska se ei ole mun tarkoitus missään nimessä. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielestäni on vähän naiivia sanoa, että me hyvinvoivat ihmiset voitaisiin samaistua kun me nähdään vaikkapa kodittomia kuvissa tai livenä. Samoin kuin sinun matkakuviasi katsellessa on himpun verran vaikeampi kuvitella itsensä sinne palmujen keskelle, jos ei vaikkapa ole koskaan käynyt etelänmatkalla. Samaistuminen on helpompaa, jos kuvan ja katsojan kokemusmaailmat kohtaavat, eli on mahdollisuuksia ja rahaa suurinpiirtein samanlaisiin asioihin...

Marika12345 (Ei varmistettu)

Tää on varmaan niin totta! Itken onnesta, kun missä tahansa urheilulajissa voittajat palkitaan kovasta duunista ja toisaalta en todellakaan halua katsoa, kun porukka leikkii väkisin omilla tai muiden tunteilla. Luulen, että myötähäpeä liittyy myös aiheeseen..

Elisa Lepistö

Joo myötähäpeä on kamalin tunne ikinä! Ja jep, samaan itkujengiin kuulun minäkin :D

Suvi Helmi Elina (Ei varmistettu) http://nouw.com/theSHE

Siis apua miten kolahti! Mä niin aina oon tunnistanut itsessäni sen kuinka helppoa mun on samaistua toisten ihmisten tilanteisiin & fiiliksiin, vaikken itse olisikaan heidän kaltainen. Ja instagramin suhteen ihan sama juttu kun sulla! Plus vielä noi tempparit... En oo kyenny kattomaan tokaa jaksoa kun ensimmäisestä jäi jotenkin ahdistunut olo, jaainoo mitä jäin miettimään oli että mikä MUA vaivaa kun ei edes tommoista ohjelmaa voi katsoa tuskailematta, haha... Ihana postaus <3

Elisa Lepistö

Hahahaihana kun niin moni on tunnistanut itsensä tästä. Mulle tää aukaisi jotenkin silmät todella kovaa, kun tätä pohdin. Ja ihan sama on jossain ahdistavissa elokuvissa, kun nyt vaikka Louhimiehen leffat (jotka nyt ylläriylläri oli päällimmäisinä mielessä) niin ne vaikuttaa jotenkin aivan liikaa muhun. Saatan vielä päiviä myöhemmin olla sellaisessa alakuloisessa fiiliksessä.

Noora T. (Ei varmistettu)

Täällä myös yksi samaistuja! En pysty esimerkiksi kauhuleffoja katsomaan ollenkaan kun samaistun liikaa.. :D mutta ehdottomasti tämä ominaisuus tuo myös positiivista tullessaan. Kun on hyvä fiilis muista niin se heijastuu myös omaan elämään hyvänä fiiliksenä ja tulee tehtyä enemmän juttuja. Näen tän niin että muiden siistit jutut havahduttaa myös mut itseni tekemään enemmän siistejä juttuja! Good comes to good.

Elisa Lepistö

Joo siis nimenomaan noin. Oon sinänsä aika laiska järjestämään esimerkiksi brunsseja, viini-iltoja, tekemään kauniita aamiaisia vain itselleni tai lähtemään vaikka taidenäyttelyyn. Sitten kun näen jonkun kaverin fiilistelypäivityksen esimerkiksi jostain näistä, tulee sellainen "ei hitto, kuulostaapa kivalta. Pitää tehdä itsekin!". 

Flw (Ei varmistettu)

Hitto tää oli todella silmiä avartava juttu, KIITOS! Oon lähiaikoina potenut suurta someahdistusta, ja sehän johtuu just siitä, että tietynlaiset kuvat aiheuttaa mussa huonommuuden tunnetta, vaikka suurin osa taas inspiroi ja voimauttaa. Oon vahvasti samaistuvaa tyyppiä kaikkialla elämässä, mutta selkeästi igssä myös vertaileva. Olipa tämä oivaltavaa, koska mä uskon, että näkökulmaa vaihtamalla olis helpompi olla; että kohtais ne ahdistusta aiheuttavat kuvat juuri yllä kuvaamallasi tavalla, tunnelmaan imeytyen ja fiilistellen. AH, mikä oivallus !! <3 Ainoa haaste varmasti monille somessa on ulkonäköpuoli - feedi täyttyy niin helposti kehoista ja kasvoista ja vaatteista ja lookeista, jotka ovat hyvin siloiteltuja ja toistensa kaltaisia ja ainakin siinä mulla se blindspot, missä meinaa tipahtaa kuoppaan aina.. Mutta kiitos postauksesta, tää avas pohtimaan ! :)

Elisa Lepistö

Ihanaa jos postaus jäi pohdituttamaan :) Ja siis yksi vaihtoehto on myös miettiä, mitkä kuvat on niitä jotka inspiroi ja pyrkii seuraamaan enemmän sellaisia tileja, ja puolestaan tiputtaa pois ne mistä jää huono maku suuhun. Jokainen on oman feedinsä pomo ja päättää, kelle siellä antaa tilaa. Mulla menee seurattavat ihan kausissa. Joskus seuraan pelkkiä taidetilejä, toisinaan taas muotia ja joskus feedi on täynnä ruoka- tai sisustuskuvia. Sitten kun joku kategoria alkaa tökkiä, naputtelen ne vain pois seurattavien joukosta :D

rriinaa (Ei varmistettu)

Olipa hyvä teksti, ja täyttä asiaa! Itse olen se tyyppi, joka ei voisi vähempää kiinnostua temppareiden ja paratiisihotellin kaltaisista ohjelmista, koska saan niistä vain huonon fiiliksen ja menetän uskoni hyvyyteen ja toisen kunnioittamiseen. Tunnen oloni jopa ahdistuneeksi, sillä ajattelen vain koko ajan "tälläisiäkö ihmiset oikeasti ovat?". Puhuimme aiheesta ystävieni kanssa, ja he juuri totesivat saavansa hyvän mielen tosi-tv:stä, sillä heille tulee olo siitä, että itsellä pyyhkii pirun hyvin. En voinut käsittää tätä, mutta on hyvä aina muistuttaa itseään siitä, että ihmiset ovat erilaisia :)

Elisa Lepistö

Siiiis just noin! Ja ehkä siinä on takana myös jokin sellainen ajattelu että me kaikki ollaan pohjimmillaan todella samanlaisia. Sen takia uskon usein, että jos joku pystyy johonkin, minäkin voisin pystyä (vaikka se ei realistista olisikaan) ja samalla tavalla sitten ahdistun kun ihmisyyden kurjat puolet esitetään.

tähtisumua
tähtisumua

Hienoja oivalluksia! Oli pakko tulla kommentoimaan, sillä juuri painiskelin nimenomaan Instagramin kiiltokuvamaisuuden kanssa, ja kirjoittelin (vähän eri näkökulmasta) aiheesta blogiini.
Itse olen ehdottomasti vertailijoiden ryhmässä, ja avoimesti kadehdin välillä muita. Kateus ei silti aina kohdallani ole negatiivissävytteistä, sillä uskon, että ihminen voi olla myös positiivisesti kateellinen: ”Ah, olisinpa mäkin tuolla!” tai ”Olispa mullakin noin hieno koti!” tms.
Vertailevasta näkökulmastani huolimatta en kuitenkaan ymmärrä vaikkapa IS:n sivuilla viime aikoina pyörinyttä artikkelia siitä, minkälaisia lomakuvia ei saisi postata someen. Olisi aika rankkaa joka kuvan kohdalla miettiä, että miellyttääkö se kaikkia.
Ja toden totta; jos jostain tulee alituisesti paha olla, niin miksi itseä pitää altistaa sille? Instagram kiinni, jos sen selaaminen menee silkkaan huonommuuden tunteeseen. :)

A.E.
Aina Elina

Varmasti paljon vaikuttaa se, millaisia mahdollisuuksia itsellä on (ja millaisia uskoo tulevaisuudessa olevan). Ääripäissään: kaikilla ei ole kokemuksissa eikä tulevaisuudessa luvassa yhtään etelänmatkaa, ja kuvat palmujen alta voi tuntua muistutukselta siitä, että et koskaan saa sitä mitä monet muut saavat, kun taas toiselle sama kuva voi tuoda jaksamista arkeen muistuttamalla jo varattuna olevasta tulevasta matkasta. Eli on eri asia katsella matkakuvia räntäsateessa, jos oma räntäsateessa olo on valinta, ei pakko.

Tietty myös asenne vaikuttaa, ja toiselle lasi on aina puoliksi tyhjä, kun toiselle se on puoliksi täysi.

Ja jos kukaan ei postaisi mitään, mikä saattaa ärsyttää ketään, someen ei ilmestyisi enää koskaan yhtään mitään.

Elli———— (Ei varmistettu)

En ole koskaan ennen tainnut kommentoida mutta tämä postaus selittää tätä asiaa mulle! Olen itse samaistuja!

Kommentoi