Mental Health Monday: Satsaus omaan hyvinvointiin
Päätin ensimmäistä kertaa elämässäni palkita itseäni jollain materialla. Olin paiskinut hommia niin, että se vei minut juuri ennen matkaa sydänfilmiin. Viimeinen viikko oli kuitenkin painettava vielä hommia, vaikka oikeasti itketti. Päätin silloin, että annan itselleni luvan ostaa Nycistä jotain ihanaa. Jotain kallista, aikaa kestävää ja sellaista, jonka ajatuksen voimalla jaksan viimeiset päivät. Ja josta muistan tulevaisuudessa aina tämän.
Otimme kolmantena päivänä bussin Woodbury Common Premium Outletiin, jossa on hiukan kalliimpien merkkien myymälöitä. Tuntui kuin olisin ollut vanhemmistaan eksynyt lapsi luksusliikkeitä kierrellessä. Kuin kaikki tietäisivät, etten kuulu sinne. Vaatteet olivat niin hienoja, ettei niihin tohtinut melkein koskea. Kiersin Guccin, Saint Laurentin, Celinen, Chloen ja monen muun myymälät, mutta kuten arvaattekin ehkä, ei sieltä tarttunut mitään mukaani.
Lopulta olin jo hiukan turhautunut, kun en osannutkaan rakastua mihinkään niin palavasti. Päätin, että jotain on kuitenkin saatava, joten marssin Bosen liikkeeseen ja iskin korvilleni heidän uusimman mallin vastamelukuulokkeista. Hetkeäkään epäröimättä totesin, että pannaan pakettiin. Kuulokkeet olivat olleet ostoslistallani jo vaikka kuinka kauan, mutta eivät todellakaan se, mitä olin ajatellut nyt hankkivani.
Olin aluksi jopa hiukan pettynyt, kun ainoa ostokseni olikin näin tylsä ja käytännöllinen. Kuitenkin jo muutaman päivän käytön jälkeen voin todeta, että miten ihmeessä en ole ostanut näitä jo vuosia sitten?!! Se on varmasti yksiä parhaita ostoksiani, joita olen eläessäni tehnyt.
En ole edes ymmärtänyt aiemmin, kuinka ympärillä oleva hälinä ja kovat äänet kuluttavat. Olen todella herkkä, useampien testien mukaan jopa erityisherkkä, ja väsyn nopeasti taustamelusta. Vastamelukuulokkeilla saan mentyä täysin omaan maailmaani, vaikka olisin metrossa, kaupungin hälinässä, tai lentokoneessa.
En pysty koskaan nukkumaan lentokoneessa paria minuuttia kauempaa, ja olen aina kuvitellut sen johtuvan siitä etten vain löydä sopivaa asentoa. Nyt kun iskin kuulokkeet korville JFK:llä, heräsin ensimmäisen kerran tuntia ennen laskeutumista. Otin siinä vaiheessa kuulokkeet pois korvilta, ja herranjestas miten kova meteli siellä onkaan. En olisi malttanut ottaa niitä pois vielä Helsinki-Vantaallakaan, sillä halusin nauttia omasta rauhastani. Kotiinpäästyäni en ollut lainkaan niin poikki kuin yleensä.
Näistä kuulokkeista tulee varmasti lähes jokapäiväinen kumppani. Jopa kotonani työskennellessäni huomaan, kuinka huomioni kiinnittyy välillä ihan turhiin asioihin. Lintu laulaa ulkona, kahvinkeitin porisee taustalla, tippuva ääni kuuluu jostain – onkohan vessan hana jäänyt auki? raitiovaunukiskot kolisevat, rappukäytävästä kuuluu askelia – onkohan se postimies? poikaystävän koneesta kuuluu ärsyttävä naputus, avoimesta ikkunasta kantautuu teinien huutelua, ja listaa voisi jatkaa ikuisuuksiin.
Kuulokkeiden avulla pääsen sellaiseen omaan kuplaani, jossa on vain minä ja ajatukseni. Vähän samalla tavalla kuin hyvää kirjaa lukemalla saattaa hävitä täysin tästä todellisuudesta ja unohtaa missä on. Ei kuule tai näe mitän, vaan elää sitä kirjan elämää täysillä. Eli ei mikään pöllömpi ostos, vaikkei nyt ollutkaan sen jännittävämpi.
Postauksen kuvat tai henkilöt eivät liity mitenkään asiaan. Ne sattuivat vain olemaan kauniimpia kuin kuulokekuvat. Tyypit sekä maisema. <3