Mental Health Monday: valonpilkahdukset pimeässä

DSC_1939.jpg

Syksy on minulle aina vaikeaa aikaa, mutta tänä vuonna se on ollut erityisen rankka. Asiaa ei ole helpottanut unettomuusjaksot, jotka ovat tulleet ja menneet, välillä piinanneet pidempään. Vihdoin viime viikon lopulla muistin piikkimaton, jonka ostin keväällä Kallio kierrättää -ryhmästä. Sen avulla sain lopulta nukuttua ensimmäiset kunnon yöunet pitkään aikaan. Sitten senkin taika lakkasi ja viikonloppuna taas valvoin. 6.20. näytti puhelimen kello kun vihdoin laahustin makuuhuoneeseen. Yöt ovat unettomalle pitkiä, ahdistavia ja lohduttomia. Päivät puolestaan menevät ihan sumussa, eikä illalla meinaa edes muistaa mitä on tehnyt.

Siinä kierteessä on jäänyt myös treenaaminen kokonaan. Kun tuntuu ettei jaksa edes sängystä nousta, on vaikea kuvitella menevänsä salille. Ensimmäisten yöunien jälkeen kuitenkin pakotin itseni urheilemaan ja kyllähän se olo parani huomattavasti. Ruoka maistui helpommin ja illalla tuli myös uni paremmin, joten positiivinen kierre oli valmis. Pitää yrittää tällä viikolla laittaa urheilu etusijalle. 

Vaikka nyt on hiukan alavireisempi kausi menossa, on toisaalta tietynlaista herkkyyttä niiden pienten hienojen asioiden huomaamiseen. Kuten siihen, että taivas on pitänyt aikamoisia näytöksiä viimepäivinä. Eihän sitä taikaa saa mitenkään ikuistettua kameraan, mutta silti olen yrittänyt. Se, että asuntomme on korkeassa kerroksessa ja eteen avautuu tällainen näkymä, on asioita joita osaan arvostaa hurjan paljon joka päivä. Varsinkin kun asui niin monta vuotta sellaisessa asunnossa, mistä ei näkynyt oikeastaan kuin takapihalle ja roskakatoksille. 

Leveästä ikkunalaudasta tuli heti lempipaikkani tässä kodissa, ja sellaisena se on pysynyt. Poikaystäväni on usein myöhään toimistolla ja kun hän tulee kotiin, löytää hän minut istumasta siitä vilttiin kääriytyneenä. Yleensä joku melankolinen playlist pauhaamassa taustalla ja kynttilät roihuamassa vieressä.

Olen taas maalannut enemmän. Ja kuunnellut hurjan paljon musiikkia. Ostanut asunnon täyteen kynttilöitä ja polttanut niitä säästelemättä joka ikinen päivä. Löytänyt lohtua kummallisista paikoista ja tuntenut itselle tärkeiden asioiden merkityksellisyyden erityisen vahvasti. Yhtenä päivänä pillahdin itkuun, kun mietin millaista elämä olisi ilman mitään taidetta. Ei kirjallisuutta, musiikkia, valokuvia, tanssia tai runoja. Se oli niin musertavan lohduton ajatus, että yllätyin itsekin omaa reaktiotani. Nyt jälkikäteen tuo naurattaa, ja toisaalta saa tuntemaan ihan järjetöntä kiitollisuutta. 

Pidän yleensä kaikki valot poissa asunnosta ja ihailen varjojen etenemistä seinillä.  Nappasin pari kuvaa, vaikka kuivuvat pyykit, sotkuinen keittiö ja latautumassa oleva sähköhammasharja eivät ehkä nyt tee oikeutta tälle tunnelmalle. Mutta tällaista tämä elämä nyt on sitä sen turhemmin kaunistelematta. Hiukan sotkuista, mutta ne pienet valonpilkahdukset tuovat kauneutta sinne synkimpiinkin nurkkiin.

DSC_1970 copy.jpg

DSC_1979.jpg

DSC_1938 copy.jpg

DSC_3759.jpg

DSC_3731 copy.jpg

DSC_3755.jpg

DSC_2858.jpg

DSC_2863.jpg

 

Kommentit (10)
  1. Kaunis,  aito ja niin kovin samaistuttava teksti,kiitos! Ja nuo kuvat! <3  <3

  2. Reishi ei ilmeisesti väsytä mutta tasapainottaa ja näin auttaa yösekoilijoita. Pistin miehen myöas juomaan jos vaikka senki unissakävelyt loppuis 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *