Mitä enemmän teen töitä kroppani eteen, sitä enemmän minua kehutaan hyvistä geeneistäni

Minulla on sinänsä hyvät eväät terveellisten elämäntapojen noudattamiseen, koska minut on kasvatettu melko ruokatietoiseksi. Äitini on aina ollut todella kiinnostunut terveellisestä ruoasta. Kun olin pieni, meillä syötiin paljon terveellisempää ruokaa, kuin mitä syön tänä päivänä. Se oli yleensä aina kasvisruokaa. Söimme muun muassa ohraa, linssejä, papuja ja useimmat ruoat olivat luomua. Äitini on myös aina liikkunut aktiivisesti ja pitänyt huolta kunnostaan.

Juttelin yhtenä päivänä hänen kanssaan siitä, miten hoikkien ihmisten terveellisiin valintoihin suhtaudutaan usein varauksella. Jos kieltäytyy kakkupalasta, loukkaannutaan ja sanotaan että ”kyllähän sinä voisit syödä kun noin hoikkakin olet!”. Äitini kertoi, miten hänen terveellisiä eväitään oli jossain naureskeltu ja joku oli sanonut, että ”sinä olet ainoa meistä kenen ei tarvitsisi syödä noin terveellisesti, ja ainoa joka syö”, viitaten siis siihen että heillä muilla saattoi olla kilo tai pari tiputettavanaan. Minusta tämä oli todella hauska juttu. He eivät siis millään tavalla nähneet näiden kahden asian yhteyttä. Se on varmaankin helpompaa vedota genetiikkaan ja ajatella, ettei noilla kahdella asialla ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Valitettavasti usein fakta on se, että hoikat ihmiset ovat hoikkia sen takia, että he tekevät joka päivä tietoisia valintoja sen eteen. Juuri jonkin aikaa sitten söin pizzaa koulussa lounaaksi ja luokkakaverini totesi, että se on epäreilua että minä syön pizzaa ja silti olen näin hoikka. Totesin sitten, että teen paljon sen eteen, että voin syödä sitä pizzaa. Illalla menen salille tai lenkille ja viikonloppuna kieltäydyn karkeista ja alkoholista. Kuitenkaan tätä informaatiota ei saa siinä tilanteessa, kun minä ahmin lounaspizzaa naamariin suurella ruokahalulla. Hoikkienkin ihmisten paino luonnollisestikin heilahtelee plussan puolelle välillä. Kukaan tuskin pysyy siinä ihannepainossaan läpi elämän. Silloin kun hoikka ihminen lihoo pari kiloa, eikä tunne enää oloaan mukavaksi omissa nahoissaan, on hänen ihan oikeutettua tarkkailla syömisiään hiukan enemmän kuin aiemmin. Jos hän siis kieltäytyy siitä kakkupalasta tai kiristää hiukan ruokavaliotaan, jotta kilot saisi tippumaan, on se ihan OK. Olen kyllästynyt kuuntelemaan niitä: ”Siis eihän nyt vielä parin kilon takia kannata ruokailujaan uusiksi laittaa! Meillä muilla on paljon enemmän pudotettavaa.” . Eihän kukaan herää yhtenä päivänä niin, että onkin 10 kiloa painavampi kuin edellisenä päivänä. Parista kilosta se aina lähtee. Siinä vaiheessa, on paljon helpompi viilata elämäntapojaan uusiksi ja miettiä, mistä kilot ovat tulleet. Muistakaa kuitenkin se, että jos olette tyytymättömiä omaan vartaloonne, te itse olette ainoastaan siitä vastuussa. Sinä teet sen päätöksen loppupeleissä, otatko sitä kakkua vai et. Ikinä ei ole liian myöhäistä alkaa syömään terveellisesti. Älkääkä antako epäilijöiden vaikuttaa ruokavalioonne. Silloin kun paino ei ole terveydelle haitaksi, ei siihen ole kenelläkään muulla oikeutta puuttua.

Nyt näköjään tuli vähän pitempi avautuminen sunnuntain kunniaksi.  Millaisia ajatuksia heräsi? 🙂
Kuvat täältä.

Kommentit (105)
  1. Samaistun! Kyseessä on hyvin suomalainen ilmiö. Samalla tavalla toimivat ihmiset alkoholista kieltäydyttyessä. Jos joku tulee juhliin ja haluaa pysyä vesilinjalla, muut ottavat kunnia-asiakseen saada juomattoman ihmisen murtumaan. Erityisesti miesten keskuudessa kuulee sanottavan: ”hei minä tarjoon koko illan, ota nyt!”

    On vastenmielistä ja ikävää, ettei muiden päätöksiä kunnioiteta.

  2. tää on just tätä 😀 Jos on hyvässä kunnossa sen takia, että tekee paljon töitä sen eteen niin muiden mielestä
    et joko syö tarpeeksi, tai sitten yrittävät tuputtaa sinulle ruokaa/herkkuja joita et normaalista syö. Tuttu kuvio.
    Naiset on myös kateellisia. Ja heti jos ei syökään jälkkäriä tai muita herkkuja nii leimataan henkilö liian laihaksi, ”toi ei syö mitään”, tol on ”syömishäiriö ja ortoreksia”. minkä takia ihminen ei saa pitää itsestään hyvää huolta, välttää TURHIA HERKKUJA kun niistä ei välttämättä edes pidä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *