Mitä tapahtuu silloin kun raja tulee vastaan?
Viime viikolla kohtasin oman tietynlaisen rajani. Mietin monta kertaa, kirjoitanko siitä ollenkaan. Ja kirjoittamisen jälkeenkin epäröin julkaisemista. Tämä blogi on ollut alusta asti hyvän mielen blogi ja sellaisena sen haluan jatkossakin pitää. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että joku muu saattaa ehkä kamppailla tämän saman asian kanssa ja tästä voi olla silloin jotain apua. Ja on tässä tarinassa ainakin onnellinen loppu.
Syksy on ollut minulle tavallista kiireisempi ja olen haalinut itselleni hiukan liikaa töitä. Kerroinkin aiemmassa postauksessa siitä, kuinka itseään pitää kuunnella ja osata hiljentää tahtia kun on tarvis. Mitä sitten, kun onkin niin paljon kivoja asioita, että huomaa sen uupumuksen vasta silloin kun ei enää jaksa yhtään mitään? Tuntuu ironiselta löytää itsensä siitä tilanteesta, josta on muita varoitellut. Ja vielä kun niitä varoitusmerkkejäkin oli niin paljon ilmassa.
Vietin viime viikolla harvinaista vapaapäivää ja sen kunniaksi aloin siivoamaan perusteellisesti kaappeja. Jossain vaiheessa se ahdistus vain iski ja tajusin, ettei tällä tahdilla voi jatkaa. Mittasin verenpaineeni ja se oli ihan järkyttävän korkea. En ole oikeastaan sellainen stressaajaluonne ja huomaan välillä stressin vain fyysisistä asioista. Nytkin ensimmäisenä tunsin tuhatta ja sataa jyskyttävän sydämen. Jo tulevien päivien ajattelu alkoi huimaamaan päässä.
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä?
Itse pohdin hiukan tulevaisuutta ja mietin, minkälaisia velvotteita minulla on. Totesin, että vuorotyöni on turhan rankkaa tähän elämäntilanteeseen. Kun sen ohella olen täyspäiväinen opiskelija, bloggaaja ja työskentelen myös oman alani työtehtävissä freelancerinä, ei rahkeet riitä pitkiin työpäiviin ja vaativiin työaikoihin. Soitin esimiehelleni siltä seisomalta ja kysyin, voisinko jäädä muutamaksi viikoksi pois seuraavista työvuoroista. Tulen mielummin toimeen vähän pienemmillä tuloilla ja olen onnellinen.
En tietenkään lopeta kokonaan työntekoa, vaan hommat jatkuu edelleen muissa projekteissa. Ymmärrän toki, ettei kaikilla ole mahdollisuutta tehdä näin radikaalia ratkaisua, mutta uskon että monesti ainakin työtaakkaa voi jollain tavalla koettaa pienentää. Varaa vaikka aikaa keskusteluun esimiehesi kanssa ja kerro, että tunnet itsesi kovin uupuneeksi. Uskon, että hänkin tekee kaiken mahdollisen jotta pitkiltä työuupumuksesta johtuvilta sairaslomilta vältytään. 
Ole myös armollinen itsellesi ja ymmärrä, ettei uupumuksen myöntäminen tarkoita heikkoutta. Älä ala syyttelemään itseäsi tai pohtimaan mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Keskity siihen, mitä voit tehdä nyt. Opettele sanomaan ei ja laittamaan itsesi etusijalle. Ein sanominen helpottuu kerta kerralta ja se antaa sinulle tunteen siitä, että sinulla on ohjat käsissä omassa elämässäsi. Itse olen myös aina ollut vähän sellainen ”minä itse”-tyyppi ja hoidan mielellään asiat yksin. Välillä on kuitenkin hyvä antaa muiden auttaa ja huomata, ettei itse ole mitenkään korvaamaton. Asiat kyllä hoituvat muutenkin.
Voin kertoa, että oloni on nyt miljoona kertaa parempi kuin viime viikolla. Kaikki mieltä painaneet asiat sain hoidettua ja nyt verenpaineetkin on taas vihdoin normaalilla tasolla. Nyt on taas intoa ja energiaa laittaa itsensä kokonaan likoon niihin asioihin, mitä tekee, kun ei tarvitse murehtia unenpuutetta tai liian tiukkaa aikataulua. Tuon asian myöntäminen on siis oikeastaan ollut paras palvelus, mitä olen itselleni tehnyt. Ja eilen kun luin teidän kommentteja tuohon onnellisuuskysymykseen, tunsin itseni niiin järkyttävän onnelliseksi ettei mitään rajaa. Kiitos niistä!
Ihanaa viikonloppua kaikille!:)