Mitä tapahtuu silloin kun raja tulee vastaan?

Viime viikolla kohtasin oman tietynlaisen rajani. Mietin monta kertaa, kirjoitanko siitä ollenkaan. Ja kirjoittamisen jälkeenkin epäröin julkaisemista. Tämä blogi on ollut alusta asti hyvän mielen blogi ja sellaisena sen haluan jatkossakin pitää. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että joku muu saattaa ehkä kamppailla tämän saman asian kanssa ja tästä voi olla silloin jotain apua. Ja on tässä tarinassa ainakin onnellinen loppu.

Syksy on ollut minulle tavallista kiireisempi ja olen haalinut itselleni hiukan liikaa töitä. Kerroinkin aiemmassa postauksessa siitä, kuinka itseään pitää kuunnella ja osata hiljentää tahtia kun on tarvis. Mitä sitten, kun onkin niin paljon kivoja asioita, että huomaa sen uupumuksen vasta silloin kun ei enää jaksa yhtään mitään? Tuntuu ironiselta löytää itsensä siitä tilanteesta, josta on muita varoitellut. Ja vielä kun niitä varoitusmerkkejäkin oli niin paljon ilmassa.

Vietin viime viikolla harvinaista vapaapäivää ja sen kunniaksi aloin siivoamaan perusteellisesti kaappeja. Jossain vaiheessa se ahdistus vain iski ja tajusin, ettei tällä tahdilla voi jatkaa. Mittasin verenpaineeni ja se oli ihan järkyttävän korkea. En ole oikeastaan sellainen stressaajaluonne ja huomaan välillä stressin vain fyysisistä asioista. Nytkin ensimmäisenä tunsin tuhatta ja sataa jyskyttävän sydämen. Jo tulevien päivien ajattelu alkoi huimaamaan päässä.

Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? 

Itse pohdin hiukan tulevaisuutta ja mietin, minkälaisia velvotteita minulla on. Totesin, että vuorotyöni on turhan rankkaa tähän elämäntilanteeseen. Kun sen ohella olen täyspäiväinen opiskelija, bloggaaja ja työskentelen myös oman alani työtehtävissä freelancerinä, ei rahkeet riitä pitkiin työpäiviin ja vaativiin työaikoihin. Soitin esimiehelleni siltä seisomalta ja kysyin, voisinko jäädä muutamaksi viikoksi pois seuraavista työvuoroista.  Tulen mielummin toimeen vähän pienemmillä tuloilla ja olen onnellinen. 

En tietenkään lopeta kokonaan työntekoa, vaan hommat jatkuu edelleen muissa projekteissa. Ymmärrän toki, ettei kaikilla ole mahdollisuutta tehdä näin radikaalia ratkaisua, mutta uskon että monesti ainakin työtaakkaa voi jollain tavalla koettaa pienentää. Varaa vaikka aikaa keskusteluun esimiehesi kanssa ja kerro, että tunnet itsesi kovin uupuneeksi. Uskon, että hänkin tekee kaiken mahdollisen jotta pitkiltä työuupumuksesta johtuvilta sairaslomilta vältytään. 

Ole myös armollinen itsellesi ja ymmärrä, ettei uupumuksen myöntäminen tarkoita heikkoutta. Älä ala syyttelemään itseäsi tai pohtimaan mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Keskity siihen, mitä voit tehdä nyt. Opettele sanomaan ei ja laittamaan itsesi etusijalle. Ein sanominen helpottuu kerta kerralta ja se antaa sinulle tunteen siitä, että sinulla on ohjat käsissä omassa elämässäsi. Itse olen myös aina ollut vähän sellainen ”minä itse”-tyyppi ja hoidan mielellään asiat yksin. Välillä on kuitenkin hyvä antaa muiden auttaa ja huomata, ettei itse ole mitenkään korvaamaton. Asiat kyllä hoituvat muutenkin.

Voin kertoa, että oloni on nyt miljoona kertaa parempi kuin viime viikolla. Kaikki mieltä painaneet asiat sain hoidettua ja nyt verenpaineetkin on taas vihdoin normaalilla tasolla. Nyt on taas intoa ja energiaa laittaa itsensä kokonaan likoon niihin asioihin, mitä tekee, kun ei tarvitse murehtia unenpuutetta tai liian tiukkaa aikataulua. Tuon asian myöntäminen on siis oikeastaan ollut paras palvelus, mitä olen itselleni tehnyt.  Ja eilen kun luin teidän kommentteja tuohon onnellisuuskysymykseen, tunsin itseni niiin järkyttävän onnelliseksi ettei mitään rajaa. Kiitos niistä!

Ihanaa viikonloppua kaikille!:)

Kommentit (28)
  1. Kiitos, että kirjoitit tästä aiheesta. Mä oon kans kulkenut pitkään jaksamiseni rajoilla: n. 9op/kk yliopistossa ja 20-24h töitä viikossa… yliopisto-opinnot alkaa olla pikkuhiljaa paketissa ja tän postauksen innoittamana ajattelin jatkaa vaan noita osa-aikatöitä ainakin loppuvuoden! 🙂

    1. Kiva kuulla! Kannattaa tosiaan himmata tahtia ennen kuin se raja ylittyy:) Toivottavasti loppuvuosi on stressitön ja antaa paljon energiaa!

  2. Kiitos tosi paljon tästä postauksesta! Tää sai mut vihdoin havahtumaan, että mikä tässä hetkessä oikeesti on tärkeää. Olen kanssa täysipäiväinen opiskelija, mutta vaan yliopiston puolella. Oon tehnyt tässä viimeiset puolitoista vuotta töitä opintojen ohessa 15-20h / vk ja aika rajoilla oon jaksaminen suhteen mennyt oikeestaan koko ajan. Tää syksy on nyt ollu vielä ihan oma lukunsa. Monesti olen pohtinut töiden vähentämistä, mutta jotenkin on aina tullut kuitenkin aateltua että kyllä mä vielä hetken jaksan. On myös tullu ajateltua asiaa vaan muitten kannalta että sitten jättäisin esimieheni pulaa ym. ei oikeasti niin olennaista. Esimiehelle kertomisesta olen tehnyt päässäni hirveän vaikean ja ylitsepääsemättömän asian. Olen liian kiltti ja vaadin itseltäni liikaa, pelkään epäonnistua.

    Oikeasti tää kirjoitus herätti mussa niin suuria tunteita ja pystyn samaistumaan sun tilanteeseen. Sun innoittamana aloin miettiä, että mikä on oikeasti tärkeää. En jaksa millään olla onnellinen tällä elämäntahdilla ja koulukin kärsii. Siksi tein vihdoinkin jotain asian eteen ja siitä täytyy kyllä kiittää ihan sua. Otin eilen yhteyttä esimieheeni ja ilmoitin että haluan jättää stressavimmat hommat pois ja vähentää tuntimäärää alle puoleen. Ja tämä ei ollut mikään ongelma, toisin kun päässäni olen kuvitellut. Odotan niin innolla kun elämä pian helpottuu niin paljon. Helpotuksen tunne on suuri. Ja oikeasti mitä iloa hieman suuremmista tuloista on, jos on muuten koko ajan väsynyt ja tyytymätön elämäänsä. Olisi pitänyt tehdä tämä päätös jo aikoja sitten.

    Kiitos paljon sulle! Sun blogi on ihanan aito ja vaikutat mahtavalta tyypiltä. Mä oon niin iloinen siitä, että uskalsit avautua tästä asiasta. Sun kirjoituksilla on oikeasti vaikutusta muiden ihmisten elämään 🙂

    1. Kiitos paljon kommentistasi Johanna! Hienoa, että uskalsit ottaa yhteyttä esimieheen. Ja ihanaa, että olo on jo nyt helpottunut. Vaikka usein sanotaan, että ”nuorena sitä jaksaa”, pitää miettiä onko se kaiken arvoista, että kaikki aika menee töiden parissa? Monesti nuoret keskittyvät liikaa siihen töiden tekoon ja sitten opiskelu venyy ihan kamalan pitkäksi. Mukavaa ja stressittömämpää syksyä sulle!:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *