Muutaman euron ihmeaine

Kaupallinen yhteistyö: Rajamäen

DSC_5292 copy.jpg

Olen aiemmin käyttänyt etikkaa lähinnä uppomunien valmistukseen ja salaattikastikkeisiin. Rakastan kaikkea etikkaista, mutta syksyllä kuulin ensimmäistä kertaa, että omenaviinietikalla voi olla myös terveyttä edistäviä vaikutuksia. Koska tuotetta ei ole pastöroitu, siinä on hyvä bakteerikanta jäljellä. Tämän ansiosta sillä sanotaan olevan hyviä vaikutuksia suoliston bakteerikantaan ja elimistön happo-emästasapainoon. Näillä taas on vahva yhteys esimerkiksi vastustuskykyyn, aineenvaihduntaan ja aivojen hyvinvointiin. 

Olen ollut aina suhteellisen huono juomaan vettä, joten olen nyt noin kuukauden verran sekoittanut joka aamu teelusikallisen Rajamäen Inkivääri-kurkuma omenaviinietikkaa isoon lasilliseen vettä. Se menee alas paremmin kuin pelkkä vesi, ja siitä on tullut hyvä rutiini päivän starttaamiselle. Iltaisin puolestaan olen tehnyt saman Lämmin kaneli omenaviinietikalla, joka toimii myös lämpimässä vedessä niinä päivinä kun kylmyys on luissa ja ytimissä. 

DSC_1756.jpg

DSC_5298.jpg

DSC_7994.jpg

Olen jäänyt tähän ihan täysin koukkuun, ja on tullut huolehdittua omasta nesteytyksestä paljon paremmin. Välillä juon näitä enemmänkin pitkin päivää. En osaa sanoa terveydellisistä vaikutuksista muuta kuin sen, ettei tänä aikana ole ainakaan ollut mitään ruoansulatusongelmia. Minulla on yleensä melko herkkä vatsa ja se reagoi todella moneen ruokaan. En myöskään saanut flunssaa, vaikka kaikki ympärillä tuntuivat olevan vuodenvaihteessa kipeinä. Joten placeboa tai ei, omenaviinietikkavesi on tullut omiin rutiineihini jäädäkseen. 

Kun googlailin omenaviinietikkaa, löysin ihan mielettömän määrän terveyshyötyjä. Sen kerrotaan muun muassa puhdistavan elimistöä ja poistavan haitallisia aineksia verenkierrosta. Siitä voi olla apua myös laihdutuksessa, sillä etikkahappo auttaa maksan puhdistumista ja estää ylimääräisen rasvan kertymisen kudoksiin ja vereen. Sen pitäisi auttaa myös pahanhajuiseen hengitykseen, sillä sen antibakteerinen vaikutus desinfioi suun ja kurkun. 

rajamäen.jpg

DSC_7952.jpg

Myös ihonhoidossa omenaviinietikasta voi olla apua. Ajattelin seuraavaksi kokeilla maustamatonta ja pastöroimatonta omenaviinietikkaa kasvovetenä veteen laimennettuna. Sen pitäisi kirkastaa ihoa, poistaa epäpuhtauksia ja vaalentaa tummia kohtia. Se pitää kuitenkin aina laimentaa vedellä, ja monet suosittelevat sitä käytettäväksi illalla ja yöllä, sillä aurinko saattaa aiheuttaa ihon läikkiintymistä. 

Ja tietysti sitä voi käyttää myös ruoanlaittoon, kastikkeisiin ja marinadeihin. Aikamoinen ihmeaine! Rajamäki on kaiken lisäksi suomalainen brändi ja tuotteet valmistetaan Heinävedellä. 

Oletteko te käyttäneet omenaviinietikkaa muussa kuin ruoanlaitossa? Millaisia kokemuksia teillä on?

Kommentit (21)
  1. Lääkäri(t) voivat olla happo-emästasapainoista montaa mieltä. Itse olen saanut vatsavaivoihini merkittävää apua Pascoe-jauheesta.

    Vatsavaivojen hoitoon löytyy paljon ”vanhan kansan vinkkejä”, joita ei ole lääketieteellisesti tutkittu. LÄÄKÄRI on viimeinen henkilö, jota kuuntelisin tähän aihepiiriin liittyen. Närästystyslääkettä vaan naamariin niin lekurit pääsee Losecin sponssaamalle etelänmatkalle 🙂

  2. Hei, olen italialainen liikemies, joka tarjoaa rahalainoja kaikkialla maailmassa 3%: n korolla. 5 000 eurosta 7 000 000 euroon kaikille kiireellisiin tarpeisiin. Tässä on yhteystietoni: ( lucabortot10@gmail.com ) Whatsapp: +33756941813

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *