& Other Stories avaa tänään

_MG_0828.jpg

Tänään on se päivä, kun &other stories vihdoin avaa Aleksanterinkadun myymälänsä. Keskiviikkona oli kutsuvierasavajaiset, ja porukkaa oli yllättävän paljon. Selkeästi tälle liikkeelle on ollut kysyntää. Olen itse rakastunut aikoinaan heidän huulipuniinsa. Olin etsinyt täydellistä kirkkaan pinkkiä punaa, josta ei kuitenkaan tulisi liian Barbie-efekti tai keltaiset hampaat. Hutiostoja oli tullut varmaan kymmeniä vuosien varrella, kunnes vihdoin törmäsin &other storiesin sävyyn Baft pink. Siitä asti olen aina ostanut sitä reissuiltani ja se on ollut kovassa käydessä jo monta vuotta. 

Ihanaa, että nyt sitä saa myös täältä!

Kosmetiikan lisäksi myös vaatteiden muotokieli on aina puhutellut minua. Näissä kuvissa minulla on päällä heidän musta mekko, jossa on ihanasti pieniä yksityiskohtia. Parhaita mekkoja ovat mielestäni sellaiset, jotka ovat täydellisiä niin arkeen kuin juhlaankin. Kutsuvierasavajaiset oli niin täynnä, että ajattelin mennä kunnon kierrokselle vielä kun tohina helpottaa. Myymälästä löytyy myös aivan ihania koruja, joita meinaan palata vielä hypistelemään. 

Tila oli todella kaunis ja oli vaikea kuvitella että se on sama, kuin aikoinaan H&M:n lippulaivamyymälä. Mieletön huonekorkeus, kaunis esillepano ja hirmuinen määrä ihania vaatteita ja asusteita. Löysin &other storiesilta myös nämä kuvissa näkyvät bootsit, jotka suorastaan huusivat nimeäni. 

Myymälä aukeaa tänään klo 12, Galleria Esplanadiin Aleksanterinkadun puolelle. 

_MG_0809.jpg

_MG_0860 copy.jpg

_MG_0858.jpg

_MG_0869 copy.jpg

DSC_0798.jpg

Dress & Boots – &Other Stories, Jacket – Junkyard, Bag – Kooples

Pictures: Hanna Väyrynen

Kommentit (11)
  1. Köpiksessä asuessa tuli käytyä aika paljon &Other storiesissa ja ihastuin todella sen tarjontaan! Kauheesti nimenomaan kaikkea hypisteltävää! Sieltä tuli ostettua silkkipusero, nahkalaukku ja koruja, joilla on erityinen tunnearvo, sillä ne muistuttavat tuosta puolivuotisesta Köpis-ajasta. 🙂 Tavallaan outoa, kun Helsingissä pääsee nyt siihen samaan tunnelmaan.

  2. Kengät!! ♡

    Ps. Mulla on samanlainen takki, jonka ostin Tukholmasta jo vuonna 1998! 😀 

    1. Hahah, eikä! Klassikko 🙂 mä itseasiassa ostin tällaisen viime vuonna nycistä vintagekaupasta ja myin lähtiessä 😀 se oli varmaan 70-luvulta peräisin. Ja kengät on <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *