Otteita päiväkirjasta

Voi pojat mikä memory lane tämä aamu onkaan ollut. Olen lukenut vanhaa päiväkirjaani ja muistanut niin monet kriisit, solmukohdat, epävarmuudet, ahdistukset ja toiveet jotka olin täysin unohtanut. Miten monet asiat tuntuvat teini-ikäisenä universumin kokoisilta. Miten harvoja niistä enää muistaisi edes, ellei niitä olisi kirjoittanut ylös. 

Seuraavat otteet ovat vuosilta 05-09.

"Ja sit tajusin sen yhtäkkiä tosi selkeesti. Mun onnellisuus on noin paljon kiinni jostain toisesta ihmisestä. Ja v**tu. Mul oli oikeesti ihan kiva ilta yksinäni. Soitin Pink Floydia pianolla, poltin kynttilöitä ja kirjoitin tätä sängyllä tunnelmavalossa. Aika kivaa sanoisinko. Mun on PAKKO alkaa tekemään ite itteäni vähän onnellisemmaksi. Ennen tää kaikki ois riittäny."

"Mä en tykkää yhtään siitä ihmisestä mikä musta on tullu. Ihmisethän peilaa omaa itteensä aika pitkälti silleen miten ne kuvittelee toisten ihmisten näkevän. Ja mua suoraan sanottuna ahdistaa, että oon tällasessa tilanteessa missä oon niin heikko. Enkä tiedä miten päästä pois tästä."

"Juttelin Ninnin kanssa pitkään. Helpotti vähän. Ninni on ihana."

"Mua vihataan nykyään. Tai luultavasti on aina vihattu, mutta sain vasta nyt tietää."

"Sit se laitto yhtäkkiä mesessä viestin "mä en usko et meistä tulee mitään..""

"Mietin ihan liikaa mitä muut ihmiset ajattelee musta. Se rajottaa melkein kaikkea mun tekemistä. Vaikka haluaisin olla se, jota ei yhtään kiinnosta mitä muut sanoo kun tiedän ite millanen oon. Mutta tiedänkö ees?!"

"Nyt aion tsemppaa. Perjantaina kun on ne bileet ni en oo mikään syrjis vaan yritän jutella kaikkien kaa."

"Tänä kesänä en jätä yhtään biitsipäivää väliin sen takia että vihaan itteeni."

"Voin sitten naureskella näille jutuille 30-vuotiaana kun luen tätä ja mietin kuinka lapsellinen oon ollut."

Olen myös stressannut ihan tajuttoman paljon asioita, jotka eivät ole koskaan edes tapahtunut. Kun mietin jälkikäteen, miten nämä ongelmat ovat ratkenneet, en edes muista. Samalla tämä on hyvä muistutus siitä, että ne asiat joista nyt stressaa ja jotka tuntuvat elämää suuremmilta, luultavasti tuntuvat kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden jälkeen naurettavilta. 

Tekisi mieli rutistaa tuota epävarmaa pientä tyttöä, joka on niin hukassa itsensä ja elämänsä kanssa. Ja kertoa että kyllä se helpottaa. Ja tuntuu muuten taas pirun paljon paremmalta olla kolmekymppinen. 

Kuva: Johanna Rontu

Kommentit

pauliinaemilia (Ei varmistettu)

Nyt on muuten ensimmäinen kerta kun kommentoin mihinkään blogipostaukseen ikinä mutta tuli vain sellainen fiilis että ihan kuin lukisin omaa päiväkirjaani viime vuodelta! Harmi vain kun et muista kuinka nämä ongelmat ratkesivat, vinkkejä kaivattaisiin... Lohduttavaa kuitenkin lukea että kyllä asiat selviävät jonain päivänä, vuosien myötä :)

Nimimerkillä 7 vuotta nuorempi ja vielä aivan hukassa.

Elisa Lepistö

Yleensä ne hommat ratkeavat sellaisella odottamattomalla tavalla, mitä rationaalinen mieli ei osaa edes keksiä. Monista asioista tekee myös oman päänsä sisällä aivan liian suuria ongelmia ja on tosi ehdoton joitain juttuja kohtaan. 10 vuotta sitten olin esimerkiksi pohtinut, että jos poikaystäväni pääsee Turkuun opiskelemaan, tarkoittaa se väistämättä joko suhteemme loppumista tai sitä että minäkin muutan sinne. Nyt jälkikäteen kun ajattelen sitä, että vietimme pari vuotta puoliksi etäsuhteessa (näimme silti joka viikko) en muista sen olleen oikeastaan mikään ongelma, ja se tuntuu ihan minimaalisen lyhyeltä hetkeltä suhteessamme. Olin siis tehnyt siitä aivan turhaan ison ongelman jo edes sen tapahtumista. Ja yleensä aina kaikki asiat järjestyy, tavalla tai toisella.

Jos jotenkin voin helpottaa sun oloa, niin ainakin itselleni on ollut tosi onni, että silloin aikoinaan olin niin hukassa itseni kanssa. Kyseenalaistin tosi monia juttuja omassa elämässä, tutustuin itseeni paljon syvällisemmällä tasolla ja löysin paljon kohtia joita haluan itsessäni kehittää. Se hukassaolo oli siis todella tarpeen. En usko että olisin tällä hetkellä näin tyytyväinen omissa nahoissani ja muutenkin omaan elämääni, ellei tuota identiteettikriisiä olisi aikoinaan käynyt läpi. Joten usko mua, kyllä se helpottaa! <3

viuksi (Ei varmistettu)

Muru &lt;3

Empowerment (Ei varmistettu)

Ei vitsi!!!! Kuulostaa ihan mun päiväkirjoilta, hahha... Kiva kuulla että muillakin on niin samanlaisia ajatuksia itsestään ja elämästä :) Ja huomaa kyllä että iän myötä sellanen epävarma sisäinen puhe väistyy ja tilalle tulee isompi kiinnostus ihan vain ympäröivää maailmaa kohtaan ja uteliaisuus voittaa epävarmuuden ja pelon :)

Elisa Lepistö

Ihanasti sanottu tuo että uteliaisuus voittaa epävarmuuden ja pelon <3 niinhän se tosiaan usein on! 

Kommentoi