Otteita päiväkirjasta

DSC_0837.jpg

Voi pojat mikä memory lane tämä aamu onkaan ollut. Olen lukenut vanhaa päiväkirjaani ja muistanut niin monet kriisit, solmukohdat, epävarmuudet, ahdistukset ja toiveet jotka olin täysin unohtanut. Miten monet asiat tuntuvat teini-ikäisenä universumin kokoisilta. Miten harvoja niistä enää muistaisi edes, ellei niitä olisi kirjoittanut ylös. 

Seuraavat otteet ovat vuosilta 05-09.

”Ja sit tajusin sen yhtäkkiä tosi selkeesti. Mun onnellisuus on noin paljon kiinni jostain toisesta ihmisestä. Ja v**tu. Mul oli oikeesti ihan kiva ilta yksinäni. Soitin Pink Floydia pianolla, poltin kynttilöitä ja kirjoitin tätä sängyllä tunnelmavalossa. Aika kivaa sanoisinko. Mun on PAKKO alkaa tekemään ite itteäni vähän onnellisemmaksi. Ennen tää kaikki ois riittäny.”

”Mä en tykkää yhtään siitä ihmisestä mikä musta on tullu. Ihmisethän peilaa omaa itteensä aika pitkälti silleen miten ne kuvittelee toisten ihmisten näkevän. Ja mua suoraan sanottuna ahdistaa, että oon tällasessa tilanteessa missä oon niin heikko. Enkä tiedä miten päästä pois tästä.”

”Juttelin Ninnin kanssa pitkään. Helpotti vähän. Ninni on ihana.”

”Mua vihataan nykyään. Tai luultavasti on aina vihattu, mutta sain vasta nyt tietää.”

”Sit se laitto yhtäkkiä mesessä viestin ”mä en usko et meistä tulee mitään..””

”Mietin ihan liikaa mitä muut ihmiset ajattelee musta. Se rajottaa melkein kaikkea mun tekemistä. Vaikka haluaisin olla se, jota ei yhtään kiinnosta mitä muut sanoo kun tiedän ite millanen oon. Mutta tiedänkö ees?!”

”Nyt aion tsemppaa. Perjantaina kun on ne bileet ni en oo mikään syrjis vaan yritän jutella kaikkien kaa.”

”Tänä kesänä en jätä yhtään biitsipäivää väliin sen takia että vihaan itteeni.”

”Voin sitten naureskella näille jutuille 30-vuotiaana kun luen tätä ja mietin kuinka lapsellinen oon ollut.”

Olen myös stressannut ihan tajuttoman paljon asioita, jotka eivät ole koskaan edes tapahtunut. Kun mietin jälkikäteen, miten nämä ongelmat ovat ratkenneet, en edes muista. Samalla tämä on hyvä muistutus siitä, että ne asiat joista nyt stressaa ja jotka tuntuvat elämää suuremmilta, luultavasti tuntuvat kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden jälkeen naurettavilta. 

Tekisi mieli rutistaa tuota epävarmaa pientä tyttöä, joka on niin hukassa itsensä ja elämänsä kanssa. Ja kertoa että kyllä se helpottaa. Ja tuntuu muuten taas pirun paljon paremmalta olla kolmekymppinen. 

Kuva: Johanna Rontu

Kommentit (6)
  1. Empowerment
    7.1.2019, 10:35

    Ei vitsi!!!! Kuulostaa ihan mun päiväkirjoilta, hahha… Kiva kuulla että muillakin on niin samanlaisia ajatuksia itsestään ja elämästä 🙂 Ja huomaa kyllä että iän myötä sellanen epävarma sisäinen puhe väistyy ja tilalle tulee isompi kiinnostus ihan vain ympäröivää maailmaa kohtaan ja uteliaisuus voittaa epävarmuuden ja pelon 🙂

    1. Ihanasti sanottu tuo että uteliaisuus voittaa epävarmuuden ja pelon <3 niinhän se tosiaan usein on! 

  2. Muru <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *