Back to basics

Paras ruoka kuntosalitreenin jälkeen on mielestäni värikästä, puhdasta ja proteiinirikasta. Toissapäivänä teinkin tällaista vanhaa kunnon salimättöä. Eli siis kanaa, raejuustoa, munaa, parsakaalia, kirsikkatomaatteja sekä paprikaa. Söin päivällä quinoaa ja tonnikalaa, treenasin iltapäivällä ja tämä oli päivällinen. Treenin jälkeen join sellaisen ”proteiinijuoman” (siis Valion, Profeel), jotta jaksoin kotiin saakka. Paprikat ja tomaatit söin tuoreina, mutta parsakaalia höyrytin hetken kattilassa.

Illalla söin vielä 2 Realia voilla, munalla ja juustolla, koska nälkä yllätti. Aion nyt kiinnittää entistä enemmän huomiota riittävän proteiinin saantiin. Joku lukija vinkkasi Sun warrior proteiinista, jota houkuttaisi kokeilla. Tuo 50 euron hinta tosin vähän hirvittää.  Ajattelin nyt ensin laskea viikon ajalta, kuinka paljon proteiinia saan ihan perus ruoasta painokiloa kohden. Välttämättä lisäproteiinin  käyttö ei ole edes perusteltua kohdallani.

Haluaisin myös tutustua palautusjuomiin. Netistä löytyy niin paljon tietoa niistäkin, että tulee informaatioähky. Mitä mieltä te olette niistä? Pakollista? Herkullista? Turhaa? 😀
Saa myös vinkata hyvistä palautusjuomista.

Aamuni ovat olleet muuten nyt varsin ihania, kun olen aloittanut ne aamujoogat. Siinä saa heti karistettua sen aamuisen äkäpussin, mikä saattaa herätessä nousta esiin 😉 Ja tämän jälkeen koko päivä tuntuu rullaavan mukavammin. Jos  jooga ei kokeilusta huolimatta ole sinun juttusi, suosittelen pitämään ainakin sellaisen 5-10 minuutin mietiskelyhetken. Keskity positiivisiin asioihin ja mieti mitä kaikkea kivaa päivä tuokaan tullessaan.

kuva

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit

City Gym

Mainitsinkin jo, että olen alkanut käymään uudella salilla! En käy ohjatuilla tunneilla, joten en halua niistä  maksaa. En myöskään tarvitse lapsiparkkia, autopaikkaa tai ilmaista aamupalaa. Sen sijaan, minulle on tärkeää, että:

  • sali on lähellä kotiani
  • yleinen ilmapiiri on hyvä ja kannustava
  • hyvät aukioloajat (Ma-Pe klo. 05.30-22.00, La-Su klo. 07.30-21.00)
  • ei vuosien sitoutumisaikaa

City gym näyttää ainakin näin alkuun erittäin lupaavalta. Henkilökunta on todella mukavaa ja yleinen ilmapiiri muutenkin mahtava. Hinnatkin ovat erittäin kohtuulliset. Esimerkiksi opiskelijalta, suoravaloituksella maksaessa, 1 kk maksaa 39 €. 
Nautin myös siitä, että tuolla salilla on sellaista Rockymaista ”tekemisen meininkiä”. Välillä jollain saleilla on keskittymistä häirinnyt, kun jotkut tulevat sinne lukemaan juorulehtiä loitontaja-laitteessa tai ”venyttelevät” kaverin kanssa juoruten painonnostopaikalla. 
Heidän sivuiltaan voi lukea inspiroivan tarinan painon pudottamisesta.  Joka kerta City Gymille on kiva mennä, mikä ikinä fiilis itsellään

mennessä olisikin.
Vastaanotossa työskentelee parhaat mahdolliset tyypit ja aina salille
mennessä fiilis
nousee viimeistään vastaanotossa, jos se tullessa oli huono! Laitteet
ajavat asiansa paremmin
kuin hyvin, vaihtelua treeneihin ja liikkeisiin saa hyvin.

Kaikki City Gymin vakkarit ovat jäätävän hyvää porukkaa! On mahtavaa
vaihtaa kuulumisia tai vaikka
vain moikata tuttuja kasvoja, jos haluaa keskittyä täysillä treeniin.”

 Lähde: http://www.citygym.fi/

Erittäin positiivinen meininki! 

Tänään kävin tekemässä aamusalin ennen koulua. Juttelin jo alustavasti omasta kuntosaliohjelmasta. Aina uudella salilla menee vähän aikaa tutustuessa laitteisiin. Muutenkin tuntuu, etten ole käynyt nyt vähään aikaan kunnolla salilla, niin ollut nyt vähän sellaista pyörimistä ja ihmettelemistä. Kyllä se siitä 🙂

Naureskelin tälle mun vartalolle tänään, kun olen nähnyt niitä ”don’t skip leg day” kuvia 😀 itsehän en juuri nyt muuta teekään, kun jalkoja ja pyllyä. No, pikkuhiljaa ehkä saan vähän lihasta sinnekin.

 

 Energistä päivää kaikille! 🙂

Hyvinvointi Liikunta