SUURI kiitos teille!

Aivan uskomatonta, että blogini on ollut vasta viikon pystyssä, ja tässä ajassa täällä on käynyt jo 10 000 lukijaa!! Olen erittäin otettu teidän mielenkiinnostanne kirjoituksiani kohtaan 🙂 Nöyrimmät kiitokset kaikille ystäville, kavereille, tutuille, ja tietenkin teille ihanille kommentoijille ketkä ovat kannustaneet minua jatkamaan. Näköjään Suomen blogimaailmassa oli tilaa vielä yhdelle terveys/ruoka/liikunta-blogille.

On ollut ilo huomata, kuinka ihmiset ovat alkaneet kiinnittämään terveellisyyteen ja omaan hyvinvointiin yhä enemmän huomiota. Toivon että pystyn blogin avulla kannustamaan teitä jatkossakin tekemään hyviä valintoja ruoan suhteen, sekä motivoida teitä liikkumaan. Haluan olla elvänä esimerkkinä siitä, kuinka terveelliset elämäntavat vaikuttavat ihmiseen kokonaisvaltaisesti.

Jatkossakin saa antaa postaustoiveita, niitä on mukava toteuttaa. Ajattelin jossain vaiheessa tehdä ainakin sellaisen kotitreeni- postaussarjan lihaksittain, esimerkiksi videoiden tai kuvien kanssa. Voisin tehdä myös välillä sellaisia ruokapäiväkirja-tyyppisiä juttuja.

Hyvää viikonloppua kaikille! Rentoutukaa ja nauttikaa ulkoilmasta (huono sää on vain pukutumiskysymys) 🙂 Minä lähden vapaapäivän viettoon!

Rantajumppaa 2011 🙂
 
Puheenaiheet Ajattelin tänään

Päivän ruokaidea

Tässä herkullinen ehdotus, jos et keksi mitä laittaisit illalliseksi. Tein eilen pitkästä aikaa halloumia, joka on yksi lempijuustoistani. Se on parasta kun sitä paistaa pannulla niin, että pinta muuttuu kullanruskeaksi. Halloumin kaveriksi paistoin kanasuikaleita, ja viipaloin kurkkua ja paprikaa. Rinnalle muutama baby pinaatti, jotka olivat jääneet alkuviikon pastaruoasta.

Herkullista oli! Halloumi on erittäin suolaista, joten en suosittelisi sitä ihan jokapäiväiseen käyttöön. Tällaisena satunnaisena herkkuna se on kuitenkin mainio.

Koti Ruoka ja juoma