Köyhän miehen kotisali

 

Teen tällä hetkellä suurimman osan liikunnasta kotona. Opiskelijana ja asuntovelallisena minulla ei ole ollut yksinkertaisesti varaa 80 euron arvoiseen salikorttiin. En ole antanut kuitenkaan sen olla tekosyynä urheilemiselle. Monilla voi olla samanlainen tilanne, mutta ei hätää, kotona voi tehdä yllättävän paljon. Esittelen nyt omat kotijumppavehkeeni. 

Ylhäältä alas:0,5kg käsipainot,kahvakuula, 3 kg käsipainot, vatsalihasrulla, säädettävät käsipainot ja lisäpainoja, TRX-nauhat

Jos haluaa tehdä vain yhden hankinnan, suosittelen kahvakuulaa. Sain omani siskolta joululahjaksi, ja mukana tuli myös DVD. Tunnin kahvakuulatreeni on jo ihan mielettömän rankka, kun taukoja ei pidä ollenkaan. DVD:tä katsoessa saa hyvää lisäpotkua tekemiseen, vähän kuin olisi jollain ohjatulla tunnilla.
Kahvakuula on myös loistava väline nostattamaan sykettä, sitä voi heilutella jonkin aikaa ennen muun treenin aloittamista.

Jos meinaat ostaa käsipainot, suosittelen todella lämpimästi noita säädettäviä. 0,5 kg painoilla en tee oikeastaan mitään, ne on niin pienet. 3 kg painotkin sopii vaan joihinkin liikkeisiin, useimpiin ne ovat käyneet pieniksi. Säädettävät eivät jää ikinä pieneksi, vaan tehoa voi lisätä oman kehittymisen mukaan.

Vatsalihasrulla sopii vähän edistyneemmälle kuntoilijalle. Itse en jaksa vieläkään kovin montaa rullausta tehdä putkeen, mutta todella tehokas se on. Vatsalihaksia ja keskikehon muita lihaksia voi vahvistaa monella muullakin tavalla, joten rulla on ehkä jo vähän hifistelyä.

Jumppamatto on myös hyvä hankinta, sen päällä voi joogata, lankuttaa, tehdä vatsalihaksia, punnerruksia, lista on loputon. Omastani kummipoika on vähän haukannut palasia, mutta se ei menoa haittaa 😀

TRX-nauhat ovat jo lyhyessä ajassa tulleet minulle erittäin rakkaiksi, niinkuin täällä jo kerroin. Tuosta videosta näkyykin mun lemppariliikkeet. Aloitin kesällä poikaystäväni kanssa tekemään 150 vatsaa päivässä (muutaman kerran toki jäi tekemättä 😀 ), mutta jossain vaiheessa tuntui ettei niistä ole enää mitään tehoa. Tein muutamat vatsarutistukset TRX-nauhoilla ja seuraavana päivänä pystyin tuskin nauramaan kipeiltä lihaksiltani. Kiinnitän nauhat alla olevaan leuanvetotankoon aina harjoitusten ajaksi.

Tanko on sinänsä todella näppärä, ettei sitä ruuvata mihinkään kiinni. En oikeastaan itsekään ymmärrä tätä logiikkaa, mutta jotenkin se siinä oviaukossa pysyy. Tämän ominaisuutensa ansiosta se onkin loistava vaihtoehto myös vuokra-asuntoon. Pääasiassa käytän tankoa leuanvetoon, mutta toimii se maassakin esimerkiksi dippien tekemiseen.

Näiden lisäksi on tietysti todella paljon omalla painolla tehtäviä liikkeitä, kuten erilaiset punnerrukset. Voin erilaisiin harjoituksiin palata toisessa postauksessa. Tässä kuitenkin tätä varustepuolta. Ja muistakaa, kekseliäisyydellä voi säästää paljon rahaa. Tässä seuraakin kuva-arvoitus:

 

Kuka arvaa mitä kehittelin viime viikolla? 😉 ^^

Hyvinvointi Liikunta

Kuningas alkoholi

Niinkuin jo tässä postauksessa kerroin, viihdyin aikaisemmin baareissa useampanakin päivänä viikossa.
Aloin käymään yökerhoissa todella nuorena. Näin jälkeenpäin ajateltuna, en missään nimessä kadu sitä. Kaikki mitä olen aiemmin tehnyt, on muokannut minusta sen ihmisen joka olen tänä päivänä. Enpähän sitten vanhempana harmittele, etten elänyt mitään villejä nuoruusvuosia.

Paheitten parissa 2011

Tällä hetkellä kuitenkin, kun kirjoittelen tätä postausta, en ole juonut alkoholia kahteen kuukauteen. En siksi, että olisin alkanut absolutistiksi, en myöskään siksi että olisin millään ”tipattomalla”. Ei vaan ole tehnyt mieli.
Olen miettinyt paljon sitä, miten en viihdy humalaisten ihmisten ympäröimänä. Miksi haluaisin siis olla yksi niistä?
En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, josta voisin sanoa että alkoholi olisi tehnyt hänestä fiksumman. Miksi haluan itse antaa itsestäni tyhmemmän vaikutelman?

Se on myös totta, että alkoholilla ei ole mitään yhteistä niiden terveellisten elämänarvojen kanssa, joita kannatan ja joiden puolesta puhun. Tupakoinnin lopetin myös viime kesänä, ja se on ollut yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Voin luottavaisin mielin sanoa, etten tule enää ikinä polttamaan yhtään ainutta tupakkaa. 🙂

Tällä hetkellä yksi isoista syistä juomattomuuteeni on myös urheilu. Alkoholi sisältää hurjan paljon kaloreita, tulee valvottua myöhään ja kroppa ei saa levättyä tarpeeksi. Seuraavana päivänä tekee mieli herkutella. On pöhöttynyt olo. Voisin jatkaa negatiivisten vaikutuksien listaa loputtomiin, mutta pahin niistä ehkä on krapula.

teiniminä, ja yksi elämäni pahimpia krapuloita
 

Vaikka krapula olisi kuinka pieni, yleensä se estää minua urheilemasta. Löysä olo saattaa jatkua jopa maanantaina. Ja pahinta siinä kaikessa on se, että ihana Sunnuntaipäivä menee täysin hukkaan.
Kun olen selvinpäin, herään ilman kelloa viimeistään kahdeksalta, saan vapaapäivästä hirveästi irti. Parhaimpia ovat sunnuntaikävelyt. Jokapuolella on hiljaista, ja sunnuntaissa on jotain taikaa.

Kuva yhdeltä Sunnuntailenkiltä 🙂

Varmasti tulen juomaan elämäni aikana monta kertaa vielä, ja tämä ei olekaan mikään paasaus absolutismin puolesta. Halusin vain osoittaa kuinka paljon haittaa joka viikonloppuinen runsas alkoholinkäyttö aiheuttaa minulle. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään haluja saada itseäni humalaan.

Mitä mieltä te lukijat olette? Onko suomalainen joka ei juo, kummajainen?
Oletteko te joutuneet selittelemään miksi ette juo?

Puheenaiheet Ajattelin tänään