Arki-ilta, hikiset kotitreenit alla ja lautasella hiukan orpo salaatti, joka koostui lähinnä kurkusta ja keitetystä munasta. Tukka on märkänä vielä suihkun jälkeen ja taustalla pauhaa joku netflixin komediaspesiaali. Poikaystävä kysyy, lähtisimmekö hänen ystävänsä veneelle katsomaan auringonlaskua. Siinä ei tarvinnut kauaa arpoa. Hotkin viimeiset kurkut naamariin, vaihdoin paidan, iskin television kiinni ja pian treffasimmekin jo lähipuistossa. 

Poljimme tervasaaren laiturille ja hyppäsimme veneeseen. Ajelimme Helsingin edustalla ja fiilisitelimme sen kauneutta. Auringonlasku näyttää aina jotenkin vaikuttavammalta mereltä päin. Pallon painuttua alas horisontista, päätimme vielä mennä NJK:lle nauttimaan lasilliset viiniä. En ollut koskaan käynyt siellä, vaikka vietin yhden kesän jäätelömyyjänä sen lautan laiturin vieressä. Paikka oli henkeäsalpaavan upea. 

Istuimme ikkunan vieressä ja katselimme tuomiokirkkoa ja kauppatorin kauniita rakennuksia taivaan värjääntyessä kokoajan vaaleanpunaisemmaksi. Kuuntelimme huikeita tarinoita ystävämme esi-isästä ja mietimme millainen Suomi ja Helsinki on ollut niihin aikoihin. Illassa oli jotain maagista. Lopulta ajelimme hiljalleen takaisin tervasaareen ja pyöräilimme takaisin Kallioon lämpimässä kesäyössä. 

Totesin, että se on jännä, miten jotkut illat piirtyvät muistoihin todella tarkasti, kun taas niin moni sillä hetkellä merkitykselliseltä tuntunut ilta valuu vuosien saatossa täysin unohduksiin. Sanoin muistavani erään arki-illan 9 vuoden takaa, kun olimme samalla porukalla veneilemässä. Illassa ei ollut mitään erikoista, enkä muista lainkaan mitä sinä päivänä oli ennen sitä tehty. Kuitenkin tuo ilta on jäänyt erityisen hyvin mieleen. Kummatkin pojat sanoivat muistavansa kyseisen illan myös hyvin. 

Pohdin, muistaisinkohan tätä iltaa kymmenen, kahdenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä?