Mental Health Monday: Henkinen valmennus

IMG_20180416_115143_786.jpg

Muuton, remontin ja muun myllerryksen keskellä oma mieli on ollut välillä melko kovilla. Olen yllättynyt jopa siitä, millaisissa paikoissa se on meinannut murtua ja se on samalla opettanut paljon. Olen pitkään jo ajatellut, että olisi kiva käydä jossain juttelemassa, jotta omiin ajatusmalleihin ja huonoihin ajattelutapoihin pääsisi pureutumaan ammattilaisen kanssa. Kuitenkin joku on estänyt, sillä esimerkiksi psykologille tai terapeutille juttelu tuntuu jollain tapaa todella vakavalta. Mietin, että eihän mulla ole mitään oikeutta mennä sellaiselle kun kaikki on tosi hyvin. 

Kuulin kuitenkin henkisestä valmennuksesta, josta innostuin heti. Se tuntui jotenkin pienemmältä kynnykseltä oman mielen syövereihin tutustumisessa. Vähän kuin joku mielen personal trainer. Uskon, että vaikka voisi kuinka hyvin henkisesti, on aina mielenkiintoista tutkailla niitä omia ajatusmalleja ja syitä joidenkin toimintatapojen takaa. Meillä on hurja määrä resursseja ihan kaikilla, mutta jostain syystä sitä koko potentiaalia ei aina saa valjastettua käyttöönsä. Esimerkiksi tässä asiassa voi henkisestä valmennuksesta olla hyötyä.

Kävin viime viikolla kokeilemassa henkistä valmennusta Marina Laveniuksella. Halusin käsitellä hiukan sitä, että minulla on esimerkiksi delegointiongelmia. Koen, että kaikki täytyy tehdä itse, sillä muuten asiat eivät tule valmiiksi tai ainakaan minun vaatimallani aikataululla. Kun lankoja pitelee aina omissa käsissään, voi jossain vaiheessa taakka käydä  vähän turhan raskaaksi.

Marina kyseli muutamia tärkeitä kysymyksiä ja kyseenalaisti aina vastaukseni, että miksi jokin asia on minulle tärkeää. Välillä teki mieli  sanoa ”että no kun se nyt vaan on tärkeää olla esimerkiksi tuottelias. Piste.”. Kun mieltään kuitenkin malttoi hiukan pidemmälle kaivella, opin todella paljon uusia asioita itsestäni. Tajusin esimerkiksi, että arvotan itseäni sen perusteella, mitä olen tehnyt tai saanut aikaan. Tämä on sinänsä vähän vääristynyt ajatus, sillä me kaikki olemme arvokkaita jo ihan tällaisina kuin olemme. 

Viikon verran olen aina ahdistuksen nostaessa päätään pysähtynyt kyseenalaistamaan syyt stressin takaa. Mitä tarvetta täytän tällä asialla? Voisiko tämä odottaa huomiseen? 90 prosentissa asioita aikatauluja ei ole kukaan muu asettanut kuin minä itse. Ja kun niitä tiedostaen vähän höllää, on arki sujunut melkoisesti leppoisammin. 

Teimme myös harjoituksen, jossa selvitimme arvojani ja niiden tärkeysjärjestystä. On tärkeää tietää omat arvonsa ja pohtia sitä, elääkö niiden mukaisesti. Usein kurja fiilis johtuu juurikin siitä että elää jollain tapaa arvojensa vastaista elämää. Kävin tuloksia läpi ystäväni kanssa lauantaina ja sanoin, että tärkeimmäksi arvokseni oli noussut ihmissuhteet. Silti koen että laitan esimerkiksi työn usein niiden edelle. Olen niin väsynyt viikolla työpäivän jälkeen, etten jaksa olla yhteydessä kehenkään. Koen jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä etten ole kysellyt ihmisten kuulumisia ja järjestänyt tarpeeksi aikaa heille. 

Ystäväni kuitenkin totesi, ettei tämä tarkoita varsinaisesti sitä että eläisin arvojeni vastaisesti. Vaikka olen harvemmin yhteydessä, tietää hän että arvotan ihmissuhteet yli kaiken muun. Jos jollain olisi hätä, priorisoisin aina ystävät kaiken muun edelle. Ajankäyttö on taas asia erikseen. Hän sanoi itsekin priorisoivansa aikansa töihin ja onkin todellinen uraohjus. Hän kuitenkin sanoi esimerkin, että jos ystävä sanoisi olevansa hädässä ja tarvitsevansa häntä, jättäisi hän työnsä heti ollakseen ystävän apuna. 

Näitä oli kuitenkin mielenkiintoista pohtia. En usko, että kovin moni edes tullut ajatelleeksi omia arvojaan. Ja joskus sellainen selittämätön kurja olo johtuu juuri siitä että elää täysin arvojensa vastaista elämää. 

Kyselin Marinalta, millaisien ongelmien kanss henkisestä valmennuksesta on apua ja lista oli pitkä. Jotkut hakeutuvat elämänmuutoksen tai kriisin keskellä sinne, koska kaipaa lisää työkaluja siihen hetkeen. Jotkut taas voivat todella hyvin, mutta haluavat oppia itsestään uutta ja kokeilla, voisiko voida vielä paremmin. Olipa elämänvaihe mikä tahansa, suosittelen kokeilemaan tätä. Täällä lisää tietoa vielä Marinasta. 

Hyvinvointi Mieli

Erilainen huijarisyndrooma

 

2018-04-09 07.57.48 1.jpg

 

Eilen yöllä istuin ratikassa ja selasin instagramia. Piizun (Pia Dahlmanin) kuvateksti kertoi Jos jotain olen oppinut, niin sen että kannattaa kerätä ympärilleen itseään viisaampia. Ja kuunnella. Kuunnella tarkasti.”

En voisi olla enempää samaa mieltä. Hymyilytti. Olin juuri tulossa ystäväpariskunnan luota illalliselta. 

Koko illan ajan tuntui, kun olisin ollut lapsi vanhempien pöydässä. Puhuimme muun muassa Iranin historiasta ja geopoliittisista valtasuhteista. Tai lähinnä minua opetettiin. Ja kuuntelin. Kuuntelin tarkasti. 

He suhtautuivat myötätunnolla sivistykseni puutteeseen, kertoivat selkokielellä mielenkiintoisia tarinoita ja neuvoivat mitä kirjoja minun kannattaa lukea, mikäli haluan tutustua aiheeseen enemmän. Siinä näiden ihanien ihmisolentojen valmistamia simpukoita syödessäni ja heidän juttuja kuunnellessani mietin, miten ihmeessä olen päässyt osaksi näiden tyyppien elämään. 

Huijarisyndroomasta on paljon puhuttu työelämän suhteen, enkä ole sitä siinä suhteessa potenut. Ihmissuhteissa taas olen kokenut sitä useinkin. Olen miettinyt että luuleekohan nämä tyypit, että olen paljon fiksumpi ja filmaattisempi mitä olenkaan?

Tajuaakohan ne jossain vaiheessa, kuinka ankea tyyppi olenkaan, jolla ei ole oikeastaan mitään annettavaa missään keskustelussa, eikä yhtään orginellia ajatusta? 

Olen saanut monesti blogissa kritiikkiä tietynlaisesta oman onnensa seppä– ajattelusta, ja haluan kiittää siitä. Se on avannut omaa maailmankuvaani todella paljon ja nykyään aiemmat ajatukseni tuntuvat todella naiiveilta. Suomessa toki on maksuton koulutus ja yhteiskuntarakenteet mahdollistavat sen, että kuka tahansa voi väitellä tohtoriksi, riipumatta siitä minkälaiseen perheeseen on syntynyt. 

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet tavoitella esimerkiksi korkeampaa tulotasoa. On hölmöä sysätä vastuuta yksilön harteille, sillä ympärillä olevillamme ihmisillä on järkyttävän suuri rooli siinä, millaiseksi maailmankuvamme rakentuu. 

Perhe on oma kulttuurinsa ja kaveriporukat myös. Jos esimerkiksi koulutusta olisi katsottu nenänvartta pitkin perheessäni ja ystäväpiirissäni, en tiedä mitä valintoja olisin lopulta itse tehnyt. Olin kaksi ensimmäistä kouluvuottani sellaisessa koulussa, jossa väritin värityskirjoja ja luin romaaneja kun muut tavasivat aapista. Opettajani otti yhteyttä vanhempiini ja kertoi ettei hänellä ole resursseja antaa minulle lisätehtäviä ja kehoitti minua hakemaan toiseen kouluun. 

Kun vaihdoin Sykkiin, muuttui koulunkäyntini täysin. Yhtäkkiä ympärillä oli kokonainen luokka motivoituneita oppilaita ja tahti oli paljon kovempaa. Tutustuin lapsiin, jotka tulivat kouluun ympäri Helsinkiä ja erilaisista taustoista kuin minä. Opiskelukulttuuri ja asiat, joita pidettiin arvokkaina, alkoivat muovata omaa maailmankuvaani jo varhain.

Nyt kun ympärillä on tyyppejä, jotka rikkovat lasikattoja, ovat kunnianhimoisia, tiedonjanoisia ja näyttävät hyvää esimerkkiä, on paljon helpompaa visioida myös itselleen kivoja asioita tulevaisuuteen. Silti välillä koen sellaisia kuvitteelisia yhteiskuntaluokkia. Olen yleensä porukan ainoa, jolla ei ole esimerkiksi akateemista koulutusta ja välillä se luo henkisen kuilun minun ja muiden välille. Kukaan muu tätä tuskin on koskaan huomannut kuin minä. 

Vaikka tiedän, ettei akateeminen koulutus ole mikään älykkyysosamäärän mittari ja älykkyyttä on montaa erilaista, on se asia josta tunnen riittämättömyyttä. Vaikka huijarisyndrooma nostaa välillä päätään ihmissuhteissa, tunnen olevani maailman onnekkain huijari, sillä olen jotenkin onnistunut petkuttamaan elämään niin hienoja ihmisiä. 

Nykyään ymmärrän paljon paremmin, kuinka kaikki elämäni ihmiset ovat tuuppineet minua eteenpäin ja kuinka vähän lopulta onkaan ollut itsestäni kiinni. 

Onko muita jotka tunnistavat huijarisyndrooman ihmissuhteissa?

Suhteet Ystävät ja perhe