Eilen oli vuorossa elämäni ensimmäiset surffikisat. Ne järjestettiin Kedungun rannalla ja kaikki leiriläiset saivat halutessaan osallistua. Sara ilmotti minutkin mukaan, ja kokoajan takaraivossani oli mahdollisuus viime hetken jänistämisestä. Kisa itsessään oli todella letkeä ja rento ja paikanpäällä oli muutenkin ihan huikea tunnelma. Aamun pilvisyys muuttui pian yhdeksi reissun kuumimmista päivistä, stereoista pauhasi täysillä musiikki, juontaja kevensi jännitystä vitseillään ja porukka kannusti kisaajia pitkässä rivissä.

Mimmit oli jaettu neljään ”hittiin”, joista minä ja Sara olimme viimeisessä. Kisa alkaa siinä vaiheessa kun kaikki kisaajat ovat meloneet lineuppiin, ja vihreä lippu nostetaan merkiksi siitä, että 20 minuutin aikaraja alkaa. Siinä ajassa on tarkoitus näyttää taitonsa ja ottaa mahdollisimman monta aaltoa. Kun jäljellä on viisi minuuttia, vaihdetaan lippu keltaiseen. Punaisen lipun kohdalla ja torven soidessa aika on ohi. 

Omalta osalta kisat ei menneet kovin putkeen, mutta Sara eteni finaaliin asti ja tuli lopulta kolmanneksi! Hauskaa oli silti, ja olen todella iloinen siitä että osallistuin, vaikka sitä ennen jännitinkin jotenkin yllättävän paljon. Lautani oli hajonnut, joten alla oli uusi ja pienempi, millä en ollut surffannut vielä aiemmin. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ja nyt voin olla iloinen siitä että uskaltauduin mukaan.  Kisahulinat kestivät koko päivän, sillä campille palatessa oli vielä palkintoseremoniat, päivän videon katselua ja Bintang-aiheisia seurapelejä. Ihan mahtava päivä kaiken kaikkiaan!

Olen ollut aina enemmän tai vähemmän ihastunut sellaisiin skeittiretkuihin. Vielä silloin kun olen tavannut poikaystäväni, olin melkoinen retku itsekin. Tavarat kulki aina Melodican puhkikuluneessa kangaskassissa, kaappi oli täynnä Volcomin huppareita, eikä korkokenkiä tai mekkoa näkynyt kovin usein meikäläisen päällä.

Vaikka oma tyyli on vuosien saatossa muuttunut, on skeittikulttuuri edelleen sellainen, joka vetoaa minuun mutkattomuudellaan ja rentoudellaan. Lords of Dogtown on yksi ehdottomista lempielokuvistani ja katson sen aina uudelleen ja uudelleen.

Eilen yhdellä leiriläisistä oli synttärit, joten päätimme Sarankin kanssa kerrankin repäistä ja lähteä vähän tuulettumaan jengin mukana. Suuntasimme Pretty poison -nimiseen paikkaan, jota olin koko alkuleirin luullut Pretty boysiksi. Mutta niitä siellä kuitenkin riitti, niitä kauniita poikia nimittäin.

Kyseessä on skeittirampin ympärille rakennettu baari, jossa porukka istuskelee oluet kädessä, törkeän hyvä musiikki pauhaa koko illan ja skeittarit esittelevät taitojaan vuorotellen. Ihan loistava konsepti! Koko illan tuntui kun olisi ollut jossain elokuvan kohtauksessa, missä muut ihmiset on stailattu harvinaisen cooleiksi. 

Pictures: Sara & me