Talo täynnä kitaroita ja aina olen vinkumassa, kuinka olisi kiva osata soittaa itsekin. Poikaystäväni on monta kertaa tarjoutunut opettamaan minua, mutta turhautuminen on aina tullut vastaan hyvinkin pian, kun sormet yksinkertaisesti eivät ole totelleet. Sama homma on joidenkin urheilulajien kanssa. Tekee mieli heittää tennismaila seinään kun syötöt lähtee väärään suuntaan vaikka kuinka yrittää. 

Kuitenkin niin kauan kun tekee vain niitä asioita, joissa on luontaisesti hyvä, ei tule kehittäneeksi lainkaan niitä omia heikkouksiaan. On tietysti ihan mukava tehdä sellaisia juttuja, joissa on hyvä ilman sen kummempia ponnisteluja, mutta ihan erilaisen fiiliksen saa siitä, kun vihdoin kaiken työn ja tuskan jälkeen joku alkaa ensimmäistä kertaa sujua. Kun lähtötaso on ollut se, että yhtä kitarankieltä ei ole saanut painettua alas, tuntuu ihan hurjan hyvältä saada ensimmäinen kunnon riffi soitettua.

On palkitsevaa tehdä sellaisia asioita, joissa kehittyminen vaatii hiukan enemmän toistoja. Jotenkin saan siitä puhtia kaikkeen muuhunkin, kun voi silminnähden parantaa omaa suoritusta. Tämä viikko onkin oikeaa uusien harrastusten aikaa, sillä kitaransoiton lisäksi listalla on oman tennismailan osto ja heti on kaksi kenttää varattu tälle viikolle, keskiviikkona vuorossa on puolestaan golfausta ja tänään olen menossa vesijuoksemaan. 

Lahjakkuuksista voi olla joskus jopa haittaa. Jos pienenä oppii, että menestyminen on helppoa ja kaikki pitää saada annettuna, tulee loppuelämästä aika kurjaa. Tiettyyn pisteeseen asti voi pelkällä lahjakkuudellakin päästä, mutta uskon että lopulta sillä on eniten merkitystä, kuka on valmis näkemään päämäärän eteen eniten töitä. Sen takia on hyvä välillä puskea itseään sinne, mikä ei ole sitä ominta kenttää. Huomaa että oikeastaan sitä pystyy vaikka mihin, kun malttaa olla ensin vähän aikaa todella huono. 

Pictures: Tomi Taskula