Kerroinkin aiemmin tällä viikolla olleeni Johannes Hatsolo Hattusen kirjan (Elämää breikkarin silmin) pressitilaisuudessa. Sain kirjan sieltä heti käsiini ja päätin ihan vain hiukan kurkata ensimmäisiä sivuja lounastunnillani. Jumituin siihen kuitenkin niin pahasti, että lounastunti venähti pidemmäksi kuin olisi pitänyt ja oli pakko avata kirja taas heti töistä lähdettyäni. Olin joskus lapsena viimeksi kävellyt lukiessani, mutta jostain syystä en halunnut laske sitä käsistäni. 

Oli synkkä, pimeä ja kylmä tiistai ja olin matkalla treeneihin. Olin nukkunut huonosti ja tuntui että tarvitsin pientä lisäenergiaa että pystyn urheilemaan. Kirja olikin varsinainen energiaruiske. Vaikka kyseessä on elämänkerta, on se myös loistava opus omien asenteiden tutkailuun, kuitenkin ilman self help-tyylistä kiusallisuutta. Hattunen on taidokas tarinankertoja kasvotusten, eikä painettu teksti ollut poikkeus. 

Ahmin sen kannesta kanteen alle vuorokaudessa, jonka jälkeen mielessä oli hurja määrä uusia ajatuksia. Tuntui kuin joku olisi ottanut olkapäistäni kiinni, kohentanut ryhtiäni ja kuiskannut korvaan että pystyn mihin tahansa. 

Vaikka breakdancesta ei tietäisi mitään, ei lukukokemus kärsi lainkaan. Tanssi on vahvasti läsnä läpi kirjan, mutta todellinen tarina kertoo omien pelkojen voittamisesta, itseluottamuksen rakentamisesta, unelmien tavoittelusta ja siitä, minkälaisia urhauksia joutuu tekemään halutessaan olla paras jossain. Se on tarina intohimosta, kasvusta, sinnikkyydestä ja siitä, miten omalla asenteella voi tehdä mahdottomasta mahdollista.

Ihailen myös sitä, kuinka avoimesti Hattunen on kertonut omista epävarmuuksistaan, perhetaustastaan ja kaikesta siitä, mitä menestyksen eteen on jouduttu tekemään. Kirjassa on myös käytetty nokkelasti  ”freeze”-merkkejä, joiden kohdalla kehoitetaan lukijaa miettimään omaa elämäänsä ja vastaavia tilanteita. Tällaisen tsempparin haluaisin jokaisen ihmisen elämään. Koska Hattunen ei pysty kuitenkaan kaikkien henkilökohtaiseksi life coachiksi repeämään, suosittelen kirjan lukemista.