Mitä syön päivässä & kuinka löytää oma ruokavalio?

 

collage.jpg

Olen elämäni aikana kokeillut monia eri ruokavalioita. On ollut vähähiilihydraattista, lihatonta, nuudelia & tonnikalaa jokaisella aterialla ja McDonaldsia aamiaiseksi. Olen ottanut paljon selvää eri ruokavalioista ja välillä ollut sitä mieltä, että ainoa mitä kannattaa seurata on hiilihydraattien, rasvojen ja proteiinin suhteita toiseensa, olen miettinyt makroja ja kuullut että päivän tärkein ateria on aamupala. 

Olen tutustunut raakaruokaan, fodmappiin, ayurvedaan ja superfoodeihin. 

Veikkaan, että tiedän melko paljon ruokavalioista ja siitä, miten pitäisi syödä. Se mikä kuitenkin usein unohtuu kaiken ruokavaliohössötyksen keskellä, on että olemme kaikki yksilöitä. Se mikä toimii sinulla, ei välttämättä toimi minulla. Ja vaikka jonkinlainen ruokavalio olisikin optimaalisin sinulle, mutta et nauti siitä, ei se välttämättä ole pelkän fyysisen hyvinvoinnin arvoista. Rakastan ruokaa, eikä se ole koskaan ollut minulle vain polttoainetta. Jos alan suhtautua siihen niin, voin henkisesti huonosti. 

Vaikka kaikki toitottavat aamiaisen tärkeyttä, minulla ei yksinkertaisesti ole ruokahalua heti aamusta. Sen takia keskitynkin aamulla veden juomiseen ja syön kyytipojaksi riisikeksit, leivät tai juon smoothien. Joskus saatan juoda vain itsepuristetun porkkanamehun. Kroppa kyllä kertoo, jos ei ole aamulla energiaa asioiden hoitamiseen, tai verensokerit romahtavat heti töihin tullessa. 

Lounaalla minun on puolestaan saatava lämmintä ruokaa. Välillä pakon edessä syön vain salaatin ja huomaan, kuinka energia menee kropan lämmittämiseen ja nälkäkin yllättää pian uudestaan. Yleensä kasaan lautaselle mahdollisimman paljon kasviksia, riisiä ja kalaa/lihaa tai kasvisproteiinia. 

Lämpimän ruoan jälkeen keho tuntuu ravitulta ja rauhalliselta. Sen jälkeen on hyvä taas tarttua hommiin. 

Lounaan ja illallisen välissä syön välipalaa, varsinkin niinä päivinä kun on treenit. Jos olen toimistolla, on se yleensä kauramaitoon tehtyä puuroa, avokado tai ruisleipä. Kotona se saattaa olla lämmintäkin ruokaa tai vaikkapa riisikeksit keitetyllä munalla ja juustolla. 

Illallisella pyrin syömään erivärisiä kasviksia, riisiä ja esimerkiksi kikherneitä. Yleensä syön sen verran tuhdin illallisen joskus kahdeksan aikoihin, ettei illalla ole enää nälkä. Pelailen hiilihydraattien kanssa sen verran, että syön enemmän esimerkiksi riisiä niinä päivinä kun olen urheillut. Kasvisten määrä on aika vakio. 

Jos iltapalaa tekee mieli, löytyy syy yleensä siitä, etten ole syönyt tarpeeksi ravitsevaa ruokaa päivän aikana. Kuulin kuitenkin, että keho tarvitsisi 13 tunnin paaston päivittäin, jolloin on hyvä ettei ihan viimeisenä illalla syökään. Joskus on myös olo, että jotain tekee mieli, mutta ei ole oikeasti nälkä. Tällaisina hetkinä keitän teetä. 

Välillä tekee myös mieli pitsaa, pastaa tai hampurilaisia ja silloin myös syön niitä. Ne ovat kuitenkin poikkeustapauksia, eikä sillä ole mielestäni kamalasti tekemistä ison kuvan kanssa. Niitäkin voi varioida terveellisemmiksi, kun tekee itse. Esimerkiksi bataattipurilaiset tai omatekemä pitsa ei edes ole välttämättä mitenkään epäterveellistä. Karkkia tai makeisia en oikeastaan syö lainkaan, joitain poikkeustapauksia lukuunottamatta. Arkiruokailuun ne eivät kuitenkaan kuulu. 

Tärkeintä ruokafilosofiassani on kuitenkin se, että ruoan täytyy maistua hyvältä. Oli kyseessä sitten se pitsa, kasvikset tai vihersmoothie, pitää niiden olla herkullista. Pelkkien ravintoarvojen perusteella en suostu syömään. Jos esimerkiksi tofu ei ole sinun juttusi, ei se haittaa. Sen voi korvata vaikka herkullisella hummuksella. Mikä ikinä itselleen maistuukaan.

Miten sitten selvittää, minkälainen ruokavalio omalla kohdalla toimii?

Mielestäni kaikkien kannattaisi hiukan tutustua eri ruokien ravintosisältöihin tai ainakin saada perustiedot kuntoon. Jos kuvittelee esimerkiksi valmisnuudelien ja raejuuston olevan hyvä ja ravitseva ruoka, voi olla aika päivittää omia uskomuksiaan. Saatat tehdä kaupassa valintoja joiden luulet olevan hyviä, mutta joista et kuitenkaan saa kovin paljoa ravintoaineita. Klassinen esimerkki on jääsalaatti, jonka voi korvata paremmilla vaihtoehdoilla kuten vaikkapa lehtikaalilla.

Kun on ottanut perusasioista selvää, suosittelisin kokeilemaan erilaisia ruokia ja vaikkapa ihan kirjaamaan omia tuntemuksia sen jälkeen. 

Jos syöt esimerkiksi kypsentämätöntä ruokaa, jossa on paljon kasviksia, pähkinöitä ja papuja. Mikä on fiilis heti ruoan jälkeen? Onko sinulla ravittu olo? Entä miltä tuntuu tunnin tai parin päästä? Koitko saavasi energiaa vai onko olosi raskas? Miten vatsasi voi?

Toista sama kokeilu esimerkiksi pitkään haudutettujen kasvisten ja lihan kohdalla. Entä miltä tuntuu kun ruokavalioon lisää superfoodeja? Toimisiko jollain aterialla ravitseva smoothie? Miten vaikuttaa jos pastan korvaa kvinoalla, bataatilla tai riisillä? Miltä tuntuu pelkkä kasvisruoka? Tai miten vaikuttaa maidon jättäminen pois ruokavaliosta? Kirjaa tuntemuksiasi ylös vaikkapa numeroilla jos et jaksa syvempää analyysiä kirjoittaa. 

Kokeile myös eri annoskokoja. Miten vaikuttaa energisyyteen se, jos syöt vain kaksi isoa ateriaa päivässä? Miten olo muuttuu jos jaat saman määrän neljälle eri aterialle? 

Koska olemme kaikki niin erilaisia, ei oikeaa tapaa syödä voi oikein ottaa annettuna joltain muulta. Kun sen oman tavan löytää, pysyy päivien mittaan vireystila kohdillaan ja kropassa on aina ravittu olo. 

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys

Ulkopuolisuuden tunteesta

Elisa Lepistö -- Patrick Karkkolainen Photography-73.jpg

Sain postaustoiveena kirjoittaa ulkopuolisuuden tunteesta. Olen aihetta sivunnut aiemminkin blogissa, mutta ajattelin ottaa hiukan erilaisen näkökulman tällä kertaa. 

Uskon, että on kahdenlaista ulkopuolisuuden tunnetta. Toinen on pysyvämpää ja seuraa välillä jopa paikasta toiseen. Kärsin itse tällaisesta usein lapsena. Koin olevani jollain tapaa joukkoon kuulumaton. Ensimmäiset luokat koulussa olin muita edellä, joten värittelin kirjoja luokan takaosassa kun muut harjoittelivat laskuja tai lukemista. Rakastin koulua ja muille se tuntui olevan ikävää. Niin koulu kuin välitunnitkin näyttäytyivät minulle täysin erilaisina kuin ikätovereilleni. Olin hiukan pikkuvanha, enkä leikkinyt leluilla enää kuuden täytettyäni. Mielummin luin kirjoja, piirsin tai kirjoitin päiväkirjaa. Ne olivat loistavia tapoja sulkeutua omaan maailmaan. 

Tällöin en oikeastaan edes halunnut olla osa sitä maailmaa, jossa muut ikätoverini olivat. Olin ulkopuolinen, mutta omasta halustani. Tilanne on toki paljon ikävämpi silloin, kun ulkopuolisuuden tunne seuraa paikasta toiseen, vaikka haluaisi osaksi porukkaa.

Toinen ulkopuolisuuden tunne on ohimenevää, ja sidoksissa johonkin muutokseen. Uusi työpaikka, sosiaalinen piiri, harrastus tai asuinalue, jossa tulet ulkopuolisena johonkin tilanteeseen missä muut tuntevat jo toisensa. Vaihdoin kolmannelle luokalle toiseen kouluun opettajan suosituksesta. En tuntenut entuudestaan ketään ja monet olivat hyvin erilaisista lähtökohdista kuin minä. Olin vaihtanut paikkaan, jossa kaikki oppilaat olivat motivoituneita ja pitivät koulunkäynnistä. He olivat myös oppineet kahdessa vuodessa paljon itse koulunkäynnistä, sillä aikaa kun itse olin istunut luokan perällä värityskirjojen kanssa. Vei oman aikansa, että sulauduin joukkoon. Ensimmäistä kertaa porukka oli kuitenkin sellainen, johon halusin päästä osaksi. 

Täysin samaa ulkopuolisuuden tunnetta olen kokenut myöhemmin elämässäni työpaikkoja vaihtaessani ja esimerkiksi bloggaamisen aloitettuani. Kun tulee paikkaan, jossa muut tuntevat toisensa, vaatii itseltä paljon työtä jos haluaa osaksi porukkaa. Joillekin reippaille ekstroverteille tällaiset tilanteet eivät ole lainkaan hankalia. Itselleni ne aiheuttivat kuitenkin usein ahdistusta. Olen kokenut ulkopuolelle sulkemista työpaikassa, johon tulin vailla positiota vastaavaa koulutusta. Silloin oli yleistä, että töiden jälkeisiin rientoihin tai kahvitunneille ei minua pyydetty mukaan. 

Päätin silloin kuitenkin reippaasti tutustua kuhunkin ihmiseen tavalla, joka minulle tuntuu luontevalta. Ei tarvitse siis heti olla äänekkäimpänä vitsinkertojana taukotilassa, jos se ei tunnu omalta jutulta. Samalla tavalla toimin blogin kanssa. Pressitilaisuudet olivat joskus todella jännittäviä, sillä en tiennyt kuka on brändin edustaja, kuka pr-toimiston työntekijä ja ketkä esimerkiksi toimittajia. Kaikki muut tuntuivat tuntevan toisensa ja tilanteeseen ujostutti mennä mukaan. Ensimmäisen vuoden hiihtelinkin tilaisuuksissa seiniä pitkin hissukseen ja juttelin ehkä yhdelle ihmiselle tapahtuman aikana. 

Pikku hiljaa alkoi kuitenkin tunnistamaan tuttuja kasvoja ja muistamaan nimiä. Kerta kerralta aina tutustui johonkin uuteen ihmiseen ja tapahtumista tuli aina vain mukavampia. Nykyään ei enää ujostuta mennä mihinkään paikkaan, vaikka en tuntisi porukasta ketään. Tiedän, että selviän tilanteesta. Olenhan selvinnyt aiemminkin. 

Mielestäni ulkopuolisuuden tunnetta koettaessa onkin tärkeää miettiä, mistä se johtuu?

Onko porukan arvot tai elämäntyyli niin suuressa ristiriidassa omiesi kanssa, ettet pysty mukautumaan siihen?

Haluatko oikeasti mukaan johonkin tiettyyn ympyrään, vai onko kyse siitä ettet halua olla yksin?

Olisiko mahdollista etsiä oma porukka jostain muualta, jos tuntuu ettei sinua haluta tiettyyn jengiin mukaan sellaisena kuin olet?

Vai onko kyseessä vain tilanne, jossa muut ovat tunteneet toisensa kauemmin, eivätkä siksi osaa ottaa sinua osaksi? 

Oma sosiaalinen ympyräni on muodostunut hyvin pitkälti aikuisiällä sellaiseksi, kuin olen halunnutkin. Työtovereista aina treenikavereihin on löytynyt sellaisia tyyppejä, joiden kanssa on helppo olla ja jotka hyväksyvät minut vikoineni ja toisin päin. Olen sattuman kaupalla löytänyt muutaman ihanan naisen porukan, jonka uskon pitävän yhtä aina. Jos tuntuu siis, ettei ne omanlaiset ihmiset ole vielä elämässäsi, jatka etsimistä. 

Elisa Lepistö -- Patrick Karkkolainen Photography-74.jpg

Elisa Lepistö -- Patrick Karkkolainen Photography-82.jpg

Elisa Lepistö -- Patrick Karkkolainen Photography-76.jpg

Elisa Lepistö -- Patrick Karkkolainen Photography-69.jpg

Pictures: Patrick Karkkolainen

Muoti Ajattelin tänään Päivän tyyli