Istuin ala-asteikäisenä koulukaverin luona illallispöydässä. Ruokana oli sukiyakia, japanilaista pataruokaa, jota dipattiin aina munaan. Menin kotiin ja kysyin, voitaisiinko meilläkin tehdä sukijakia? Koska googlea ei ollut vielä, eivät vanhempani tienneet lainkaan mikä ruoka on kyseessä. Selitin kuitenkin mahdollisimman tarkkaan kaiken, mitä tiesin ruoan sisältävän. Ja että raakaa munaa piti olla. Ja syömäpuikot tietenkin. 

Niinpä meillä syötiin seuraavana viikonloppuna ”sukiyakia”, mikä luultavasti oli hyvinkin kaukana oikeasta reseptistä. Hyvää se kuitenkin muistaakseni oli. Ja edelleen meillä syödään sukiyakia. 

Toisen kaverin luona pääsimme työskentelemään perheen omistamassa kioskissa. Joskus hengailin suvun kanssa rautatieasemalla ja valehtelin kotona missä olin ollut. Ystäväni oli vietnamilainen ja he olivat koko perhe hyvin ahkeria ja aikaansaavia. Pienessä kaupungin vuokra-asunnossa asui monilukuinen porukka, ja aina he tuntuivat silti olevan hyvällä tuulella. Vaikka en ymmärtänyt kieltä, opin silti paljon. Opin myös ennakkoluuloista. Kun kaverini tuli sisarineen ensimmäistä kertaa meille, menivät he kertomaan vanhemmilleni, etteivät he vie meiltä mitään. Ilmeisesti muissa perheissä oli ollut tästä huoli. 

Samoihin aikoihin istuin toisen ystäväni perheen luona sunnuntai aamuna brunssilla. En oikein edes tiennyt, mikä koko konsepti oli, mutta koko perhe oli kokoontunut suuren liinalla päällystetyn pöydän ympärille. Tarjolla oli erilaisia mehuja, munia jokaiseen makuun, tuoretta leipää, salaatteja, ja leikkuri, jolla munan sai kauniisti viipaloitua leivän päälle. Ihastelin tätä tapahtumaa ja mietin, miten jostain niinkin arkisesta kuin aamupala, on saatu niin ihana hetki aikaan. 

Seuraavan jouluna toivoin joululahjaksi munaleikkuria. Taisin olla kahdeksan. En muista kyseisen joulun lahjoista mitään muita, mutta siitä olin hyvin innoissani. Minulla on sama munaleikkuri edelleen ja käytän sitä päivittäin. 

Koen olevani onnekkaassa asemassa, että olen päässyt kurkkaamaan erilaisten perheiden elämään. Nähnyt miten he elävät arkeaan. Miten kussakin taloudessa herätään, miten vietetään aikaa yhdessä, miten koti on sisustettu ja millaisia traditioita heillä on. En ole heiltä oppinut samoja asioita, kuin esimerkiksi kirjoista tai opiskelemalla, mutta niin paljon muuta. Olen nähnyt myös elämän nurjaa puolta. Lapsia joiden vanhemmat ovat niin alkoholisoituneita, että he joutuvat itse pitämään pienistä sisaristaan huolta. Yksinhuoltajia, joiden resurssit eivät riitä enää arjen pyörittämiseen. Huumeiden käyttöä, masennusta ja hurjia perheen sisäisiä salaisuuksia. 

Tänä päivänä teen samaa havainnointia blogien kohdalla. Tarkastelen, millaisia ruokia ihmiset valmistavat, miten ovat kotejaan sisustaneet, miten yhdistelevät vaatteitaan ja mitä täysin eri elämäntilanteessa oleva pohtii. Poimin kosmetiikkablogista parhaan ripsivärin ja teen sporttibloggaajan treenin. Luen, miltä syrjintä tuntuu Suomessa ja miten syövän kanssa voi elää. Matkustan paikkaan, jota lempibloggaaja kehui. Varaan pöydän ravintolasta, jota ruokablogi hehkuttaa. Aloitan podcastin, josta luin mielenkiintoisen postauksen ja illalla valmistan ruokaa, josta näin herkullisen näköiset kuvat. 

Miksi te luette blogeja?

Knit – Samuji (2nd hand), Jeans – Zara (2nd hand), Jewellery -Thomas Sabo

Pictures: Sara Vanninen (from Kaapelitehdas)