Koen olevani melko tyytyväinen elämääni melko usein ja muutenkin pyrin aina nauttimaan kustakin tilanteesta oli se sitten millainen tahansa. Ennen kuitenkin haikailin usein niitä asioita joita minulla ei ollut. Talvisin katselin kavereiden lomakuvia ja mietin, kuinka ihanaa olisi olla lämpimässä. Oma arki tuntui masentavalta ja koko talvi tuntui vähän taistelulta. Mietin aina kuinka onnellinen olisin, jos vain saisin viettää kylmimmät kuukaudet jossain lämpimässä. 

Viime vuonna pääsin vihdoin kokeilemaan tätä ratkaisua. Talvi meni lämpimissä kohteissa ja takaisin tulin vasta toukokuussa D-vitamiinivarastot täynnä. Kuitenkin reissussa ehti oppia sen, että aina löytyy asioita joita kaipaa jostain muualta. Se muutti jotain ajattelutavassani, sillä tänä vuonna tuntuu että olen osannut nauttia kaikesta jollain ihan järkyttävällä kiitollisuudella. 

Kun pieniä arkisia asioita on ehtinyt ikävöidä kuukausikaupalla, tuntuvat ne nyt juhlallisilta. Tänä vuonna muiden lomakuvia katsellessani olen tuntenut itseni onnekkaaksi että olen juuri täällä. Nauttimassa paukkupakkasista, ystävien seurasta, omasta kodista ja tylsästä arjesta. Mitä enemmän on nähnyt ja kokenut, sitä enemmän on alkanut arvostaa myös sitä ”tylsää elämää”. 

Myös suomalaisia osaa arvostaa ihan eri tavalla, kun on viettänyt aikaa ulkomailla. Lähes kaikki ystäväni jotka asuvat tai ovat asuneet pidemmän ajan muualla, sanovat että eniten on ikävä suomalaista luonnetta. Usein korostetaan meidän negatiivisia puolia verratessa muiden maiden kansalaisiin. Puhutaan juroudesta ja heikoista small talk- taidoista. Mielummin voitaisiin puhua rehellisyydestä, luotettavuudesta ja siitä, kuinka meillä on kyky työskennellä yhdessä jonkun päämäärän eteen. 

Joskus pitää kokeilla jotain muuta, jotta omaa elämää voi katsella taas ruusunpunaisten linssien läpi. Tai ehkäpä kyseessä ei olekaan ruusunpunaiset lasit. Ehkä kaiken näkee kerrankin kirkkaasti. 

Pictures: Sara Vanninen