Ilmankosteus muistuttaa höyrysaunan odotustilaa. Henki kulkee vähän paremmin, iho ei hilseile eikä hiukset leiju holtittoman sähköisenä pään yläpuolella. Lämpö tuntuu siltä, kuin se ottaisi syliin tällaisen väsymyksestä kylmettyneen vilukissan. 

Istun valoisalla katetulla kuistilla ja katselen pihassa liehuvaa Suomen lippua. Siitä on nyt 18 vuotta, kun olen viimeksi istunut tässä. 

Muistan jo silloin yhdeksänvuotiaana miettineeni, kuinka tämä paikka tuntui jotenkin tutulta. Ihan kuin olisin aiemmin vieraillut täällä. Sama tunne on toistunut Jenkeissä monta kertaa sen jälkeenkin. 

Taas mietin, pitäisikö sitä vain muuttaa johonkin lämpimämpään maahan. Täällä olo tuntuu kaikin puolin paljon keveämmältä. Myös muut ihmiset vaikuttavat onnellisilta. Yritän miettiä positiivisia asioita Suomesta ja päässäni soi mantra: ystävät, perhe, ilmainen koulutus, terveudenhuolto, kulttuuri, oma asunto, turvallisuus…

Eilen meillä oli grillijuhlat sukulaisten kanssa. Söimme herkullisia hummereita ja pihvejä ulkona. Jälkiruoaksi grillasimme ulkotakassa kepin nokassa vaahtokarkkeja ja teimme niistä s’moreja. Maistoin ensimmäistä kertaa tätä amerikkalaista lasten herkkua, johon siis tulee keksi joka on halkaistu kahtia, ja niiden välissä on suklaata ja pehmeäksi kuumennettu vaahtokarkki. Kuulin myös ensimmäistä kertaa, että nimi tulee siitä että sitä halutaan aina vain lisää ”some more..”.

Itse en pystynyt puolikasta enempää syömään, mutta tätä lämpöä ja valoa voisin mielelläni tilata tähän talveen vähän enemmän. Jospa sitä söisi kaurapuuroa yhden kuukauden, että pääsisi vielä toiseenkin reissuun. 

Tänään on muuten vaalipäivä, jännitetäänkö siellä yhtä paljon kuin täällä?