Pari vuotta sitten hormonaalinen ehkäisy laukaisi minulla aikuisiän aknen, josta olen aiemminkin kertonut. Minulla kesti vähä liian kauan ymmärtää, mistä se johtui ja vielä kauemmin, että sille pitää tehdä jotain. Taistelin todella kauan sitä vastaan mielessäni, sillä en voinut sietää ajatusta siitä, että jokin niin pinnallinen asia voisi musertaa itsetuntoni. Maailman turhin asia ja silti joka ikinen päivä mielessä, vaikka ei olisi halunnut. 

Se on vaikuttanut kuitenkin yllättävän paljon arkeeni näinä vuosina ja samoin myös itsetuntooni, enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Oli inhottavaa miettiä niin paljon ulkonäköasioita, mutta en viitsinyt mennä ilman meikkiä minnekään. Tuntui, että teen jo ihan muillekin ihmisille palveluksen sillä, että peitän omat kasvoni meikillä. 

Vuosi sitten lopetin hormonaalisen ehkäisyn ja aloitin matkan terveempään ihoon. Dui clinicin ihanasta Laurasta on ollut suurenmoinen apu ihoni paranemisprosessissa ja hän on ollut valmis kokeilemaan eri konsteja sen terveeksi saamisessa. Muistan, kun vuosi sitten hän sanoi ”kyllä me saadaan sun iho kuntoon” ja ensimmäistä kertaa uskoin sen.

Viimeisenä konstina ovat olleet sellaiset teet, jotka vaikuttavat suolen toimintaan ja sitä kautta myös ihoon. Voin kirjoitella näistä enemmänkin, mikäli kiinnostusta löytyy. Ennen Dui cliniä olin syönyt 2 antibioottikuuria huonoin tuloksin ja uskoni alkoi olla loppumassa. Kuitenkin hormonitoimintani alkaa nyt vihdoin olla palautunut normaaliksi ja nykyään ihoni voi paremmin. 

Tänään huomasin kuitenkin jännän asian. Menin nimittäin meikittömänä apteekkiin ihan muilla asioilla, mutta tarvitsin myös kosteusvoidetta. Kyselinkin sitten, että mitä rasvaa farmaseutti suosittelisi näihin iho-ongelmiini. Hän katsoi kasvojani ja huomasin kuinka epämukava olo tuli, kun tiesin hänen katsovan ihoani. Sydän oikein pamppaili kun mietin miltä se varmasti näyttää kirkkaassa päivänvalossa. Hän kuitenkin yllätti minut täysin ja kysyi ”minkälaista iho-ongelmaa sinulla on, kun nyt näyttää ainakin todella hyvältä tuo ihosi?”

Piti ihan vilkaista apteekin lasin heijastuksesta, että mitäs ihmettä, onko mulla sittenkin joku erityisen hyvä meikkipohja tehtynä? Ei ollut ei. Olin niin tottunut siihen, että joku vain vilkaisee kasvojani, katsoo myötätuntoisesti ja kertoo, miten sitä voisi auttaa. 

Jäin sieltä lähtiessä miettimään, kuinka kannamme tällaisia vanhoja epävarmuuksia mukanamme. Vaikka huono iho alkaa olla taaksejäänyttä elämää, koen silti omaavani huonoihoisen identiteetin. Veikkaan että samanlaisia ajatuksia on esimerkiksi paino-ongelmista joskus kärsineillä. On jotenkin vaikea totutella siihen uuteen minään. Vaikka peilistä katsoisi ihan uudenlainen tyyppi, on niin tottunut häpeilemään jotain puolta, ettei enää osaa olla ilman sitä häpeää.

Yritän nyt vapautua tästä stigmasta, sillä tiedän epävarmuuden heijastelevan kaikkiin elämän osa-alueisiin. Kukaan muu tuskin edes panee merkille ihoani, tai ainakin toivon, että minussa on jotain muuta vähän mielenkiintoisempaa kuin muutaman arven tuijottelu. Yhtä hyvin voin myös itse siis keskittyä johonkin oleellisempaan. 

Jos joku muu on kärsinyt huonosta itsetunnosta jonkin ulkoisen asian takia, yrittäkää tekin muistaa, ettei se ole todellakaan se asia, mitä muut ihmiset teistä huomaavat ensimmäisenä. Sinä itse päätät, miten suhtaudut itseesi ja sitä kautta paljon myös siihen, miten muut sinut näkevät. Epävarmana, anteeksipyytelevänä vai hyvällä itsetunnolla viritettynä ja hymyilevänä? 

The most important thing a girl wears, is her confidence.