Boheemi kesäkampaus

boho1.jpg

Meillä oli poikaystävän vanhempien luona eilen kesäkauden avajaisjuhlat ja tein niihin tällaisen superhelpon kampauksen. Valitettavasti oli niin synkkä ilma, ettei sen kuvaamisesta mahtanut tulla mitään. Ajattelin kuitenkin julkaista kuvat, vaikka niistä tulikin ihan rakeisia. Toivottavasti selityksineen kuitenkin näistä saa jotain tolkkua. Kampaus on todella helppo, sillä siihen ei tarvitse mitään muuta kuin ponnareita.boho2.jpg

1. Aloita kierittämällä ohimoilta noin 1/3 hiuksista pötköille ja yhdistä ne keskellä pienellä hiuslenkillä. Kiepauta ponnari vielä kerran keskelä läpi. 

2. Ota seuraavat osiot hiuksia hiukan alempaa ja tee niistä taas puoliponnari.

3. Löysää ponnaria hiukan ja tee jaa se kahtia keskeltä.

4. Pujota ponnari taas välistä.

5. Toista kohdat 3 ja 4 alemmilla hiuksilla.

6. Kerää loppuhiukset sotkuiselle sykerölle ja laita kiinni ponnarilla. Lopuksi voi vielä löystää kampausta mielensä mukaan. Mitä sotkuisempi, sitä boheemimpi. 

Kampauksesta tulikin juhlissa jo kyselyitä ja epäilyjä, sopiiko se lyhyelle tukalle. Mielestäni tämä käy kaikenpituisille hiuksille ja on siitä kiva, että sen voi jättää mihin tahansa vaiheeseen. Ainakin nelosvaihe miellyttää omaa silmää ja sitä tulee varmasti kesän aikana käytettyä uudestaankin. 

 

I made this super easy boho hairdo yesterday. You’ll only need 4 ponytails, no bobby pins are needed. 1. Start by twisting little sections of hair from the both sides of your head and tie them with a ponytail. Make a loop and push the hair from it through. 2. Take the next sections of hair and do a ponytail of them again. 3. Loosen the ponytail up a little bit and divide it to two sections 4. loop the hair from the middle again. 5. Repeat 3 and 4 with lower parts of the hair. 6. Make a messy bun out of the remaining hair. 

Muoti Hiukset Testit Päivän tyyli

Kylmäsavutofua ja punajuuria

DSC_7358.jpg

Onpa ihana syödä ulkona! Kaikki maistuu aina vähän  paljon paremmalta parvekkeella. Perjantaina tuli nautittua jälleen kasvisruokaa ja olipahan taas hyvää. Kokeilin ensimmäistä kertaa kylmäsavutofua ja sitä tulee kyllä varmasti ostettua jatkossakin. Ihan yllättävän hyvää! En maustanut sitä edes mitenkään paistoin vain rapsakaksi ja heitin pannulle sekaan vielä seesaminsiemeniä. Tofun lisukkeena oli ituja ja pannulla paistettuja punajuuria. 

Ei mikään gourmet-annos, mutta tällaisia ruokia tulee pääsääntöisesti kotona ollessa tehtyä. Sellaisia mitkä saa nopeasti lautaselle, eikä vaadi mitään erikoisia ainesosia. Välillä on kivaa tehdä jotain ihan kunnon reseptistä ja ajan kanssa, mutta suurimmaksi osaksi haluan että ruoka on valmista alle puolessa tunnissa. 

Joten jos olet yhtä laiska kokki kuin minä, tällaisia ”reseptejä” on luvassa jatkossakin 😀

Beetroots and tofu on the balcony, love it!

DSC_7363.jpg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys